sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Kissamaista elämää

Viime kuussa julkaisin kuukauden kuulumisia kuvin. Tykkäsin kun sen avulla sai kerrottua sellaisia asioita, mistä haluaa kertoa, mutta juttua ei riitä omaan julkaisuunsa asti. Nyt jatkamme samalla linjalla ja samalla laitamme sille oman julkaisusarjansa pystyyn: kissamaista elämää. Sarjan julkaisuja tulee epäsäännöllisen säännöllisesti, silloin kun jotain kerrottavaa löytyy.

"Moikka! Joo kuule, en millään pääse tänään töihin. Ilmaantui este.... Joo, kissa on vastustamattoman söpönä ja kehrää." 

Nora muotoili liskojen suihkepulloa uuteen uskoon. Jostain syystä mami ei arvostanut ja hankki uuden pullon

Nora viihtyy yleensä sylissä vain tietokoneen äärellä, mutta viime viikon keskiviikkona tyttö oli liimautuneena minuun neljän tunnin ajan kovasti kehräten ja puskien aina kun vähänkin huomioi. Taisi tietää, että minulla oli seuraavana päivänä vapaapäivä. ♥

Tuijotuskilpailu: kuningatar vs ex-kuningatar

Kuka on kingi? Nora on kingi!

Ihan kuin joku tuijottaisi... R: "En minä!"

Tässä taas, makoisasti nukkuen

Sain alkuviikosta turpiin Noralta.... Enkä edes kissamaisesti, vaan leikin yhteydessä Nora löi minua vahingossa suuhun  hypätessään ottamaan peittoa tappo-otteeseen ja iskun voimasta hampaani teki haavan huulen sisäpintaan. Nora the voimanainen. :D

"Millon leikitään?"

Nora-miäs

Herkkuhetki, kamera tarkensi hienosti purkkiin

Raku keksi kivan makuupaikan. On enää ajan kysymys milloin katto antaa periksi, sen verran se painuu kun sen päällä on

Noran kanssa leffaa

"Mami toi meille viimein uuden laatikon!"

Kaveri sohaissut. R: "Ei ollut minun syy!"

"Laatikko. Parhautta."

Eilen Vauhti-Raksu toi täytettä pakastimeen: 10 kg broilerinsydäntä, 8 kpl hiiriä, broilerinrasvaa Rakulle ja kokeiluun Mushin luutonta broileria Rakulle silloin tällöin annettavaksi. Pulla painaa 25 g, joten se on näppärä rasvalisä tarjota aterialla muun ruuan yhteydessä.

Särjettiin Haikun kanssa sydämiä. 10 kg 100 g annospusseihin. Haiku oli tarkkana vahtina koko ajan ja kävi varastamassa valvontapalkkioita välillä pitäessäni nopeita sometaukoja. Projekti sujui mukavan joutuisasti taltan avulla.

12 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. Hauska nähdä teidän elämää!

    VastaaPoista
  2. Tällainen on kiva idea, meilläkin on niitä yksittäisiä kuvia ja tapahtumia, joista ei ehkä kokonaista postausta saisi, mutta tällaisen "kollaasin" kyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä tavalla on tosi näppärä kertoilla pikkujuttuja! :) Toivottavasti tämän tapaista nähdään teidänkin suunnalta!

      Poista
  3. On kyllä kiva postaus tämäkin! :)

    VastaaPoista
  4. En kyllä jaksaisi särkeä jättilaatikkoa sydäntä! :D Onneksi tuo broileri on vielä aika kivutonta, mutta ne possun sydämet vasta kamalia onkin.. hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo huhhuh, jos pitäisi ns. kahteen kertaan pilkkoa! :D Taltalla tämä meni onneksi nopeaa, ehkä kilo 10 minuutissa. :) Tarkkaa aikaa en tiedä kun välillä pidin somepausseja (joiden aikana Hai salakavalasti napsi valvontapalkkioita).

      Poista
  5. Onpa iso määrä sydämiä tuo 10 kg laatikko! Siitä riittääkin sitten joksikin aikaa. Mukava postaus ja ihanat kuvat taas kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, moneksi kuukaudeksihan tuosta saa! :) Harmi kuitenkin kun vie niin paljon pakastintilaa, että meillä on tarve toisellekin pakastimelle. :D

      Poista
  6. Ei sitä aina stooria tarvita kun on noin ihanat mallit:) Myydäänkö broilerin rasvaa erikseen? Nevahööd:) Saako siitä omegaa vai miksi pelkkää rasvaa?
    -Tidi&T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Joo, ainakin Mur-Kisiltä löytyy rasvaa eli broilerin nahkoja. :) Energialisänä, jotta Raku saisi enemmän rasvaa vyötärölleen. Ruokamäärää eikä ruuan omaa rasvaisuutta voi enää nostaa (etenkään ilman, että proteiinin saanti häiriintyisi) kun poitsu alkaa heti nirsoilemaan, mutta tuo rasvalisä on helppo tarjota silloin tällöin ruuan mukana, niin ei pääse ylittymään se nirsouskynnyskään. :) Välillä poitsu jättää nahkaa syömättä, joten halusin testata noita Mush-pulliakin, millä näyttääkin olevan erinomainen maistuvuus. Rasvalisää annan yleensä about 2 krt viikossa normaalin ruuan mukana.

      Poista