Lapset kasvaa, ainakin fyysisesti

Raku-apina täytti eilen jo 5 vuotta! Ajatella. 5 vuotta on osaltaan merkkipaalu, se on jo puolivälissä kymmentä vuotta ja kuulostaa paljon aikuisemmalta kuin 4-vuotias. Pojan käytös ei ole kuitenkaan muuttunut mihinkään, se yhä saa päivittäin äkkinäisiä hepulikohtauksia ja sutii menemään jellonakarjahdusten saattelemana ja leikkeihin lähdetään aina innolla.

"Eilinen synttäriboi tahtoo tekemistäää!"

"Mami vaan kattoo jotain netflixiä, buu."

Merkkipaalun saavuttaminen ja kasvattajan perinteisestikin facebookissa julkaisema onnentoivotus pentueelle vanhan pentuajan yhteiskuvan kera sai minut hirmuisen nostalgiselle tuulelle. Katselin pentueen kuvakansiota läpi ja hymyilin tyhmänä 10-14 -viikkoiselle pikku-Rakulle. Raku on kolmikon ainut, joka on tullut minulle heti luovutusikäisenä. Tytöistä minulla ei olekaan kunnommin ihan pentuaikojen kuvia. Haikusta ei lainkaan ja Norasta olen nähnyt pari. Rakun kuvissa minua nauratti erityisesti se, ettei poika ole muuttunut 14-viikkoisesta miksikään. On vain isompi versio pikku-minästään. Raku oli jo ihan pentuna humoristinen ja leikkisä, mutta samalla myös harkitsevainen. Myös kuvista välittyy Rakun rauhallisuus ja uteliaisuus: kun muut istuvat valppaina ja seuraavat silmä tarkkana tavoittamattomissa olevaa huiskaa tai jopa koettavat käskeä sitä lähemmäs, Raku ottaa rennosti makuullaan, odottaen parempaa tilaisuutta iskeä.

Nykyäänkin Raku jaksaa hämmästyttää sillä, miten sama kissa pystyy yhtäkkiä kiihtymään nollasta sataan ja toisaalta taas istua elegantin patsasmaisesti minuutteja paikoillaan liikkumatta.

"Heiiis mikä tää on?!"

"Naru! Mun lempparia!"

"No poseerataan vähän."

Juuri kun mielessäni harmittelin kun kukaan ei käytä tuota pussia, Raku on alkanut nukkumaan siinä varsin usein.

"Pitääkö synttäriboinkin tehdä temppu herkun eteen, mitä tämä on?"

Paljon onnea rakkaalle 5-vuotiaalle apinajellonapatsaalle! ♥