sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Heihei piilo

Kun jokin tavara on tarpeeksi kauan pyörinyt maisemissa, siitä luopumisesta tulee vaikeaa. Näin on käynyt meidän lattiaa jo kahden vuoden ajan koristanut itsetehty pesä, joka on saanut kausittaista suosiota osakseen. Lähinnä laatikko on ollut käyttämättömänä, mutta on saanut pysyä paikallaan, jos joku siitä sattuisi kiinnostumaan.

Jokin aika sitten laatikko alkoi näyttämään iän merkkejä ja katto alkoi painua siihen kohdistuvan paineen vuoksi. Raku on silloin tällöin istunut katolla ja sitä käytetään myös laskeutumisalustana ja ponnistuskimmokkeena.

Yhä etenevissä määrin olen miettinyt, että turvallisuus- ja tilasyistä laatikko olisi jo aika hävittää. Mutta se on saanut jäädä paikoilleen, ovathan kisut käyttäneet sitä nykyään suhteellisen aktiivisesti (muuhun kuin alkuperäiseen tarkoitukseensa).

Eilen minua puri siivouskärpänen ja päätin tehdä suursiivouksen. Siinä ohella päätin, että on viimein aika luopua laatikosta. Kohtahan meille tulee toinen pakastin, joten kaikenlainen lisätila lattialle on tervetullutta, jottei asunto mene liian ahtaan näköiseksi.

"Siis mitä, kohta meillä ei enää ole tätä?!"

"En tykkää, tyhmä mami!"

"Nora mami sano, että se purkaa tän!"

N: "No niinpä näkyy."

N: "Ei siinä sitten muuta kuin heihei piilo."

"Pääsisköhän tänne vielä?"

"Nyyh!"

Onneksi on vahvaa pahvia.

"Eihän se katto edes ollu pahasti painunu. Mut heihei munki puolesta piilo. Onneksi meillä on nyt uusi superkiva keittiössä!"

Tila näyttää nyt paljon avoimemmalta ja siistimmältä. Kannatti luopua, vaikka vaikeaa olikin.

8 kommenttia:

  1. Oi tulispa tuollanen siivouskärpänen tännekin kylään, ois tuota hävitettävää vaikka millä mitalla, mutta kun ei vaan saa toimeksi...
    Ihanat kuvat jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se sinnekin joskus eksy, tänne saapumisessa meni puoli vuotta. :D

      Poista
  2. Se on kyllä kummaa, että joku esine ei kiinnosta kissoja pätkääkään pitkiin aikoihin, vaikka mitä tekisi. Mutta heti kun viet esineen eteiseen odottamaan roskiin menoa, niin jopas on tärkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, kissat on kunnon tavaran hamstraajia, ei vaan halua luopua vaikkei suuremmin kiinnostaisi. :D

      Poista
  3. Voi kissat <3 Hyvä homma, että uusi pakastin löytyi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suoranaisesti ei ole löytynyt vielä, mutta ainakin sopivat mitat on selvillä! :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Vastoinkäymisiä tulee, mutta niistä selvitään. :D

      Poista