Heihei piilo

Kun jokin tavara on tarpeeksi kauan pyörinyt maisemissa, siitä luopumisesta tulee vaikeaa. Näin on käynyt meidän lattiaa jo kahden vuoden ajan koristanut itsetehty pesä, joka on saanut kausittaista suosiota osakseen. Lähinnä laatikko on ollut käyttämättömänä, mutta on saanut pysyä paikallaan, jos joku siitä sattuisi kiinnostumaan.

Jokin aika sitten laatikko alkoi näyttämään iän merkkejä ja katto alkoi painua siihen kohdistuvan paineen vuoksi. Raku on silloin tällöin istunut katolla ja sitä käytetään myös laskeutumisalustana ja ponnistuskimmokkeena.

Yhä etenevissä määrin olen miettinyt, että turvallisuus- ja tilasyistä laatikko olisi jo aika hävittää. Mutta se on saanut jäädä paikoilleen, ovathan kisut käyttäneet sitä nykyään suhteellisen aktiivisesti (muuhun kuin alkuperäiseen tarkoitukseensa).

Eilen minua puri siivouskärpänen ja päätin tehdä suursiivouksen. Siinä ohella päätin, että on viimein aika luopua laatikosta. Kohtahan meille tulee toinen pakastin, joten kaikenlainen lisätila lattialle on tervetullutta, jottei asunto mene liian ahtaan näköiseksi.

"Siis mitä, kohta meillä ei enää ole tätä?!"

"En tykkää, tyhmä mami!"

"Nora mami sano, että se purkaa tän!"

N: "No niinpä näkyy."

N: "Ei siinä sitten muuta kuin heihei piilo."

"Pääsisköhän tänne vielä?"

"Nyyh!"

Onneksi on vahvaa pahvia.

"Eihän se katto edes ollu pahasti painunu. Mut heihei munki puolesta piilo. Onneksi meillä on nyt uusi superkiva keittiössä!"

Tila näyttää nyt paljon avoimemmalta ja siistimmältä. Kannatti luopua, vaikka vaikeaa olikin.