tiistai 8. maaliskuuta 2016

Aktivointiviikon päivät 1 ja 2: Soittoa ja nenätyöskentelyä

Sain Viiruvarpaiden Millalta aktivointiviikkohaasteen


Säännöt:

1. Aktivoi kissaasi/kissojasi joka päivä yhden viikon ajan.
2. Aktivointi voi olla mitä vain leikittämisestä agilitytreeneihin.
3. Haasta itsesi! Jos aktivoit kissoja jo päivittäin vaikkapa leikittämällä, pidä pidempiä aktivointihetkiä, aktivoi useammin päivässä tai kokeile jotain uutta.
4. Raportoi viikon aktivointihetket tekstinä, kuvina ja/tai videoina. Tai vaikka piirroksina, tyyli vapaa. Myös raportoinnin taso on vapaa: voit julkaista aktivointiviikosta päivityksen vain kerran, julkaista ensin tavoitteet ja sitten niiden onnistumisen, tai vaikka kertoa päivittäin kulloisenkin päivän aktivoinnista. Aktivointiviikko-kuvaa saa käyttää blogitekstissä!
5. Haasta kolme kaveria mukaan!

Meillä vietetään normaalisti suhteellisen aktivointirikasta arkea. Ainakin sen verran, että joka päivälle on jotain, joko fyysistä tai henkistä aktivointia, mieluiten tietenkin molempia. Toissaviikon lauantaina tapahtui kuitenkin sellainen asia, että aloitin vihdoin ja viimein Witcher 3:n pelaamisen ja se on nyt vienyt ison osan vapaa-ajastani, mikä on tietenkin harmillisesti pois kissoilta. Aktivointiviikolle otin tavoitteeksi lisätä aktivointia, tarjota kisuille uusia haasteita ja otan tavoitteeksi raportoida haasteen kulusta joka toinen päivä. Tämä myös pakottaa minut käymään koneellakin, jolloin Nora pääsee oleskelemaan sylissä (muut paikat ei kelpaa sylissäoloon) ja pystyn ehkä toivottavasti olemaan aktiivisempi muutenkin blogipuolella ja muualla netissä. Tavoitteena on myös hillitä pelaamista myös aktivointiviikon jälkeen ja alkuhuuma onkin onneksi jo hieman laantunut. Enää en pysähtele joka hetki ihastelemaan pelin maisemia ja kuuntelemaan upeaa äänimaailmaa. :D


Päivä 1: Soolosoittoharjoitukset


Aloitimme aktivointiviikon kätevästi eilen maanantaina. Silloin oli vuorossa soittimien soiton harjoittelua. Soitinten soitto on uhannut jäädä muiden aktivointien ja temppujen alle, joten oli aika nostaa sitä taas pinnalle, että saadaan se joskus esitysvaiheeseen asti.

Kisuilla on oppiminen vielä kesken, joten harjoitukset tehdään soolona. Raku ja Nora vaihtoivat soittimia keskenään, sillä Raku on luontevampi pianon kanssa. Nora ymmärtää jo varsin hyvin mitä ukulelen kanssa tehdään ja Rakun kanssa keskityn nyt eniten siihen, että se saisi sen verran voimaa pianon koskittimien kosketukseen, että ääni kuuluisi. Palkkaan myös ilman ääntä, sillä Raku ei vielä täysin ymmärrä, että haluan sen pysyvän koskettimien alueella. Jos jätän liian pitkään palkkaamatta, se alkaa kuopimaan sieltä täältä namin toivossa.

Opetan Haikun soittamaan erikseen kilisyttimiä ja itse rumpuosaa. Tällä hetkellä ollaan harjoiteltu vasta kilisyttimiä ja se sujuukin jo hyvin, vielä pitäisi saada soitto pidempikestoisemmaksi, kuten Norankin soitto ukulelen kanssa.




Päivä 2: Nenät töihin


Tänään oli vuorossa pitkästä aikaa Nose Workia. Kisujen ensimmäinen sisäetsintä meni odotettua paremmin ja erinomaisesta alusta huolimatta Nose Work harmillisesti jäi tuon jälkeen tauolle, kunnes viime viikolla otimme pitkästä aikaa uuden sisäetsintäkierroksen, sillä kertaa haasteellisemmin. Se meni jälleen erinomaisesti ja nyt kolmannella kerralla nostin jälleen vaativuustasoa. Viime kerralla suurin osa herkuista oli lähellä maantasaa, mutta hieman korkeammalla kuin ensimmäisellä kerralla. Tällä kertaa nostin herkkuja entistä ylemmäs.

Tällä kierroksella oli Haikun vuoro loistaa. Siitä huolimatta, että pari herkkua oli lähellä katonrajaa ja muutkin herkut pienoisen hajumatkan päässä, Haikulla ei ollut mitään vaikeuksia löytää herkkuja.

"Jahas, ei ollut normaalissa paikkaa (toisella tasolla), mutta tässä selvästi tuoksuu."

"Nenä ei petä."

"Helppo."

"Tuolla tuoksuu yksi."

"Mikäs se täällä?"

"Mami yritä nyt vähän."



Vaikka Haiku suoriutui radasta helposti, se tuotti Noralle ja Rakulle enemmän vaikeuksia eli niille rata palveli tarkoitustaan. Nora oli selvästi väsynyt löydettyään kaikki ja lysähtikin kiipeilypuun yläpedille löydettyään sieltä viimeisen namin. Rata ei ollut kuitenkaan niin vaikea, että olisi aiheuttanut turhautumista.

"Missä ihmeessä se on?"

"Ai täällä."

"Tuoksu vie tänne."

"Täällä tuoksuu isosti!" Nora löysi vain alemman herkun.

"Tuolla on jotain."

"Täällä tuoksuu vieläkin!"

"Täällähän se oli!"

"6 herkkua löydettynä, kiitti riitti."

"Lähellä."

"Jes!"

"Se on jossain." Ei löytynyt vielä.

"Hajuja."

"Löytyi!"


Raku sai vainun kirjahyllyn päällä olevasta namista.

Mums!"

Illemmalla on vielä luvassa leikkihetki.

Haastan mukaan:
Penan ja Punkun paikka

12 kommenttia:

  1. Hienosti teillä temppuillaan! Kiitos haasteesta, katsotaan miten käy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti vastaatte, oisi hurjan kivaa nähdä mitä kaikkea muut keksii viikolle! :)

      Poista
  2. Jee! Toivoinkin, että meidät joku haastaisi. :D On jäänyt kissojen aktivointi hävettävän vähälle, joten nyt nostetaan kissa pöydälle - kirjaimellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Näin julkaisusi facen ryhmässä ja ajattelinkin, että tämä voisi kiinnostaa teitä. :D

      Poista
  3. Ihana tuo videon loppu kun Raku tuota thrive purkkia ottaa tassulla :DD En kestä <3 Hienosti löysivät namit ja soittivat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oisi ollut yhtään pienempi purkki, se oisi kaadettu sen yksi tsiljoonaa kertaa. :DD ♥

      Poista
  4. Teillä on niiiiiin taitavat temppuilijat. Muistutatko mua tästä haasteesta joskus tuolla huhtikuun alkuviikoilla, jos sitä ennen ei ole blogiin tullut vastausta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooh! Yritän muistaa, mutta merkkaa varalta kalenteriin! ;)

      Poista
  5. Hienoja hyppyjä! Ja muita temppuja..

    VastaaPoista