tiistai 10. marraskuuta 2015

Oi riehupuu

On suuren päätöksen aika. Heinäkuussa mittani täyttyi jatkuvasti hajoavien pahvikiipeilypuiden osalta ja vannoin seuraavan puun olevan kestävämpää täyttä puuta. Aloinkin heti katselemaan valikoimia. Harmikseni olen tykästynyt pahvipuiden ulkonäköön todella paljon eikä täyspuisista löytynyt niin esteettiseltä kuin käytännölliseltäkään osalta täydellistä puuta nykyisen tilalle.

"Minne se meni?"

"Siellä!"

Tässä kuukausien aikana olen miettinyt eri näkökulmia miten voisin toimia. Olin ensin ajatellut hävittää nykyisen rikkoontuneen puun kokonaan, mutta tajusin, ettei siinä olisi mitään järkeä kun se soveltuu kuitenkin vielä leikkeihin. Kun siitä kysymyksestä oltiin päästy, piti miettiä otanko uuden puun nykyisen kaveriksi tähän huoneeseen vai siirränkö tuon parvekkeelle pois uuden tieltä. Molemmissa oli omat ongelmansa: ajattelin huoneen menevän liian ahtaaksi kahden korkean puun kanssa ja jos siirtäisin Noran rakastaman riehupuun parvekkeelle, niin kisut eivät pääsisi leikkimään siinä kuin vain vähän aikaa vuodessa. Lisäksi puu pitäisi laittaa ikkunan eteen kun meidän ikkunat ovat koko seinän pituiset. Tietokonehuonetta lukuunottamatta asuntoon ei mahdu sisälle enää isoa puuta.

"Kato mami, ilman päätä!"

Näätäeläin saalistaa


Koska sopivaa ratkaisua ei tuntunut löytyvän, aloin jo miettimään pystynkö ylipäätään ostamaan meille uutta puuta, sillä jos hävittäisinkin nykyisen puun tai edes siirtäisin sen parvekkeelle, olisi todella kurjaa, jos useamman satasen maksava uusi puu ei olisikaan niin mieluinen kissoille, etenkin Noralle, joka on niin tykästynyt tolppatansseilemaan ja muutenkin riehumaan nykyisessä puussa.

"Vähän täältä tolpan takaa huitelen"

"Ja toiselta puolen"

"Nyt se ei tiiä kummasta se isku tulee"

Aloin jo kovasti kallistumaan siihen, että jätettäisiin puukokoonpano entiselleen. Harmi, jos kisut eivät pääsisi oikein nukkumaan kiipeilypuussa tässä huoneessa, muttei se onneksi kisuja liikoja haittaisi. Ne löytävät kyllä muita paikkoja nukuttavaksi. Raku viihtyy puun jäljellejääneellä huteralla makuupaikalla, mutta Nora joutuu vaihtamaan huonetta, jos haluaa nukkua puussa.

Välillä kuitenkin mietin sopivaa kohtaa ja järjestelyä, miten saisin mahdutettua 2 puuta tähän huoneeseen ilman, että tulisi liian ahdasta, mutta aina päädyin samaan lopputulokseen: ei toimisi.

"Hyökkäykseen!"


"Mihin se taas katosi?"

"Saalistajaa ei noin vain karisteta!"

"Täältä tullaan!"

"Sainpas!"

"Aaaaaaa"

"Aaaaa"

"Luuletko olevasi hyvässäkin piilossa?"

"Banzai!"

"Hups"

Alien-takatassu... :D

"Tunnen sisäisen jellonani heräävän..."

"RAAAR!"

Jätin ajatuksen muhimaan, mutta enemmän ja enemmän alkoi tuntua siltä, että puu jää hankkimatta.

Nyt kun joulu on lähestymässä ja olisi jo aika alkaa katselemaan kisuille joululahjoja, oli päätöksenteon aika. Noran märkäruokavarasto alkaa olla jo lopuillaan ja pian on asiaa Zooplussaan. Jos en ottaisi puuta, Zooplussasta voisi löytyä kivoja lahjoja. Mutta yhtäkkiä puun ostamattajättäminen ei tuntunutkaan enää hyvältä ja aloin taas selaamaan tarjontaa. Tein myös päätöksen, että tuli ahdasta tai ei, riehupuu saa jäädä nykyiselle paikalleen (näin on helpointa, ei tarvitse stressata uuden puun soveltuvuutta leikkeihin) ja täyspuinen puu tulisi lähinnä vain unipuuksi, vaikka ihan varmasti siinä myös riehuttaisiinkin tavalla tai toisella. Tämä päätös helpotti kovasti sopivan puun etsintää ja aika pian löytyikin 4 potentiaalista vaihtoehtoa siihen tarkoitukseen. Päätin puulle sopivan kohdan huoneesta ja testasin meidän nykyistä puuta miten se siihen sopii. Ei näyttänyt eikä tuntunutkaan liian ahtaalta ja selvisi myös millainen pohja-ala tulevassa puussa olisi hyvä olla. Tämän avulla yksi puista karsiutui pois ja toinenkin jäi pois lyhyehkön harkinnan jälkeen.

Kun puuksi riittääkin unipuu, sopivaa valikoimaa löytyy myös halvemmasta hintaluokasta. Kesällä kun katselin valikoimaa, niin sopivimman oloinen puu maksoi yli 500 € ja tämän hetkisten vaihtoehtojen hinnat ovat alle 400 €. Vaihtoehtoina ovat EMMA-puu ja SONJA-puu. Sonjassa tykkään monista ympyräpedeistä (ainakin Raku ja Nora tykkäisivät) ja puun mukana tulisi myös tynnyri, mitä meillä ei vielä ole ollut. Emmassa taasen houkuttaa petien monipuolisuus. Petejä löytyy varmasti kaikkien makuun: on ympyräpetiä, riippupetiä, perustasoa ja syvää pussia. Lisäksi puussa tulisi kiva piilo leikkeihin, josta eritoten Haiku varmaan pitäisi. Emmassa olisi myös halvempi hinta.

Olen iloinen, että asiat alkavat selkeytyä enkä nyt malta odottaa joulukuuta ja puun tilaamista ja eritoten sitä, mitä kisut tulevat tykkäämään puusta! Matto-ostoksillekin pitää lähteä, sillä meidän nykyinen matto on liian iso jakamaan tilaa kiipeilypuun kanssa.

"Vauhdilla eteenpäin!"

"Huuups"

"Mayday"


"Moi moi!"

"...Ei ku tuus sittenki takasi!"

"Helppo nakki, onnistuu vaikka pää piilossa"


"Vuh?"

"Poseeraustauko"

"Ja jatkuu..."

"Hop!"

"Mami mitä sää sielä alhalla?"

Vinksin vonksin

"Nii oliko puhe jostain uuesta puusta?"

Ja miten se puun paikan testaaminen sujui? Ei ilman apureita.

Nora: "Raku mee pois, mää näin tän puun eka!" Haiku: "Kaverit hei..."

Raku: "Tää on niin jännää!" Haiku: "...." Nora: "Mikä tämä on?"

32 kommenttia:

  1. Mä oon kanssa haaveillut tilaavani täyspuisen puun Saksasta eli täällä kuulostellaan ainakin suurella mielenkiinnolla, miten projekti etenee :) Kivan näköisiä puita kummatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, pitää sitten joskus tulevaisuudessa isomman asunnon myötä hankkia se toinenkin kaveriksi! :D

      Poista
  2. Kivannäköisiä molemmat vaihtoehdot! Kaksi puuta on varmaan ihan fiksu päätös, kun ne kerran onnistuu samoihin tiloihin mahduttamaan. Onhan tuo vanha puukin vielä alaosasta ihan tukevan ja ehjän näköinen niin varmaan vielä kestää Noran riehumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepjep, olisi tuhlausta heittää tuo pois ja tosiaan sitten harmittaisi, jos uusi kallis puu ei olisikaan yhtä kiva riehumiseen. :D Sen huomaa esim. tuosta olohuoneen puusta, ettei Norasta siinä ole yhtä kivaa riehua kuin tässä. Raku taasen tykkää riehua siinäkin.

      Poista
  3. Kyllä teillä kaksi puuta on ihan måste kun on noin innokkaita käyttäjiä:) Onpa jännä nähdä mikä puu teille tulee ja mitä käyttäjät siitä tykkäävät!
    -T&Tidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl! :D Puun valinta olikin itse asiassa helppo sen jälkeen kun lähdin googlettelemaan asiakaskuvia. En malta odottaa!! :)

      Poista
  4. Kiva olosia molemmat puuvaihtoehdot. Onneks ei oo tuollasia päätöksiä tehtävänä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kompromissi: ostamatta jäänyt puu tulee sitten isompaan asuntoon joskus tulevaisuudessa. :D

      Poista
  5. Toi Sonja näyttää todella kivalle! Ja leikkikuvat ovat niiiiin ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi kiva! Googlettelin asiakaskuvia ja niistä sai enemmän irti kuin noista tuotekuvista. Esim. tuossa tynnyrissä on tosi houkuttelevat makuupaikat. :) Molemmat puut näyttää niin kivalta, että ihan taatusti kisuilla tulee olemaan molemmat sitten isomman asunnon myötä joskus tulevaisuudessa. :D Kiitos! ♥

      Poista
  6. Teillä on varsinaisia puiden suurkuluttajia :)
    Meillä puut on lähinnä nukkumiseen, vaanimiseen ja raapimiseen eikä niissä juurikaan leikitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, vähempikin kulutus riittäisi. :D Tosin osa rikkoontumisistahan on tapahtunut muuttojen yhteyksissä, mutta turhan paljon on mennyt rikki ihan arkikäytöllä. Täyspuun on pare olla hintansa väärti. :D

      Poista
  7. Sinulla on Nora vähänkö vauhtia :D :D - Max

    VastaaPoista
  8. Meillä edellinen puu kesti vuoden päivät. Nyt meillä on zooplussasta kategoriasta paksutolppaiset Natural Paradise XL. Hyvin suosittu meillä ja vaikuttaa kestävältä. Vaikka aika vauhdikkaassa käytössä on ollut puolisen vuotta. :D Puu on myös meidän suosituin nukkumispaikka. Ihana leijona Nora. :) Molammat teidän puu vaihtoehdot näyttää hyviltä. Vaikea valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi kivan oloinen ja olikin yksi meidän puuvaihtoehdoista, mutta tykkään kuitenkin vähän enemmän noista jäljellejääneistä vaihtoehdoista meidän käyttöön. :) Puu oli oikeastaan helppo valita sen jälkeen kun lähdin googlaamaan asiakaskuvia. :D Huh, muuten varmaan pähkäilisin vieläkin.

      Poista
  9. Ihania riehukuvia! Meillä on Petfunilta nyt Jacky O. ja Heike -puut (jälkimmäinen on näköjään poistunut jo valikoimasta) ja meillä Heiken ympyräpetejä ei käytä kukaan muu kuin Tomu, ja sekin vain ylempää. Riippumatot taas ovat kaikkien suosiossa nukkumispaikkoina, joten ottaisin ehkä toisen Jacky O.:n jos nyt saisin päättää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Riippupeti näyttääkin tosi hauskalta ja kuulemma ainakin näyttelyhäkeissä on tosi suosittu nukkumapaikka, joten eiköhän arkikäytölläkin. :D

      Poista
  10. Meillä on Petfunilta Alexa. Puun tilaaminen oli helppoa sähköpostilla ja tilaus nopeasti perille. Meillä oli ongelma puun mukana tulevan sisalköyden kiinnityksen kanssa, mutta Petfun lähetti nopeasti korvaavan palan ilman kustannuksia, kun asiasta laittoi reklamaation.
    Olemme joutuneet pari kertaa kiristämään tolppien kiinnityssysteemejä, mutta puu onkin ollut varsin kovassa käytössä. Kattokiinnitys on hiukan hutera ja vaatii säännöllistä kiristämistä. Jouduimme myös laittamaan kiipeilypuun ja katon väliin lisäpalan, sillä jostain oudosta syystä kiinnitysruuvi ei enää ylettynytkään tolpasta kattoon ja puu ei ollut enää tukeva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, kuulostaa kyllä hyvältä firmalta! :) Mietin mahtaakohan meidän puu ehtiä ennen joulua kun siellä on varmasti ruuhkaa ja saatavuusajaksi on mainittu 2-4 vk. Mutta eipä se haittaisi, vaikkei ehtisi tulla. Pitää kuitenkin heti kuun alussa tilata. :D

      Aion ruuvata puun seinään kattotuesta huolimatta, sillä meidän ensimmäinen kattoon asti yltävä kiipeilypuu liikkui tosi usein kattotuesta huolimatta ja tuki raapikin ikävän jäljen kattoon. Sen jälkeen en ole ostanut ihan kattoon asti yltäviä. :) En tiedä pysyykö täyspuiset paremmin paikoillaan, mutten halua luottaa siihen.

      Poista
  11. Tuota riehumapuuta ei kyllä voi ikinä sieltä teiltä hävittää, toivottavasti se kestää ikuisuuden! Toivotaan myös, että uusi puu pääsee suosioon sitten kun sellainen aikanaan tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukut pystyssä molempiin! :) Onneksi Zooplussasta saa vielä tarvittaessa noita riehupuita, mutta eri asia toki alkaisinko ostamaan. Veikkaan, että kisut tulevat rakastumaan uuteen puuhun ainakin unipuuna! :)

      Poista
  12. Hienot on vaihtoehdot! :) Sitä aikaa odotan kyllä innolla, että on mahis laittaa rahaa uuteen ja upeaan kiipeilypuuhun (ja kaikkeen muuhunkin kivaan). Ne parhaan näköiset tuppaa vaan olemaan useiden satasien sijoituksia. Tuo nykyinen menee ihan hyvin siihen asti, että opinnot päättyy ja saan töitä jostakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kurjaa, jos raha estää täydellisiä hankintoja. :/ Miekään en pystyisi ostamaan unipuuta ilman veronpalausta.

      Poista
  13. Tosi kivat puuvaihtoehdot! Me ehkä tykättiin enemmän tosta missä oli tuo tynnyri mukana. Onpa kiva kun teillä jaksetaan leikkiä puissa, meillä niissä vaan nukutaan ja välillä raavitaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se puu on kyllä tosi kiva ja tynnyrissä kiva piilotkin! :) Jaksetaan, jaksetaan! :D Kisut tykkää kun puussa on niin paljon esteitä mikä tuo leikkeihin haastetta.

      Poista
  14. Onpas kuvasarjassa vauhtia! Kyllähän tuon puun on pakko jäädä :-D
    Meil ei ole koskaan ollut puuta, ei mahtuisi tänne. Noita muita raapimakohteita kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja kisut tykkää mitä enemmän puita. :D Harmi, ettei teille mahdu! Mutta sentään löytyy muita kiikkuma- ja raapimakohteita. :)

      Poista
  15. Onpa kaverit intoa piukassa =) Komea tuo vanhakin puu, vaikka uusissa on ideaa: Zooplussassa on hyvät valikoimat.
    Meille on kanssa suunnitelmissa uusi puu tai puita, mieluiten myös joku kattoon saakka yltävä. Ehkä myös yksi tolppa- malli jota pitkin voi vetäistä "iltavillin" ylös asti. Se tosin odottaa muita logistisia muutoksia vielä hetken... Se on selvä että jotkut heiveröisemmät mallit ei yhtään riuskempaa kissiäistä turvallisesti kestä, muutoinkin harkitsen nykyiseen pömpeliin ja rakennelmiin lisätukia tai naulaamista lattiaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa riehua ja aina jännää kun jotain uutta tapahtuu! :D Zooplussassa on mahtavat valikoimat ja hinnat, harmi kun täyspuisia ei ole laajempaa valikoimaa. Meidän tuleva puu on Petfunilta. :)

      Kuulostaa hyviltä suunnitelmilta! Joku perustolppa ja hyllyistä tehty rata oisi tosi kiva, mutta laajempi sekkailupuisto saa meillä odottaa vielä ehkä jokusen vuodenkin. Lisätuet on hyviä, ei ainakaan pääse vahinkoja käymään. :D Mie laitan varalta tulevan puun seinään kiinni, vaikka siinä onkin kattotuki.

      Poista
  16. Voi apua mitä vauhtia ja meininkiä kuviaa on! Ihanan villiä ja kissamaista.

    Kuvien pohjalta ymmärrän hyvin, että pahviset kiipeilypuut eivät kovin kauan kestä. Meillä kaksi isokokoista kiipeilypuuta ovat edelleen täydessä terässä, mutta meno onkin noihin kuviin verrattuna suorastaa rauhallista - vaikken ikinä sanoisi, että abessinialainen on rauhallinen ja paikallaan oleva rotu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vauhdikkaita kisuja on nautinto seurata ja kuvata! :)

      Oho! Meillä toki lisäkulutusta tuo kissojen painot, kisut painaa 4-4,5 kg. Eihän se sinänsä paljoa ole, mutta vauhdissa tuntuu sekin. :D

      Poista