torstai 29. lokakuuta 2015

4 vuotta apinointia

Raku täytti tänään 4 vuotta! Minun oli tarkoitus olla ostamatta lahjaa, sillä Nora ja Haikukaan eivät saaneet lahjaa tänä vuonna eikä kisut oikeastaan enää mitään tarvitsekaan. Lattia ja kaapit on leluja täynnä, pahvilaatikoita on runsaasti ja herkkukaappikin on ihan vasta täytetty.

Kävin eilen Mustissa ja Mirrissä ja vahingossa kuitenkin eksyin leluhyllylle. Sieltä löytyi lelu, mikä oli niin täydellinen Rakulle, että se oli pakko ostaa. Kyseessä on All For Paws Fruits -sarjan kissanmintulta tuoksuvat banaanit. Meillä on jo saman sarjan porkkanat, joiden viehätys on jo pitkälti laantunut. Banaanit poikkeavat muodoltaan porkkanoista ja itse asiassa banaanit muistuttavat enemmän kisujen edesmennyttä porkkanalelua kuin mitä sarjan porkkanalelut, mitkä ostin edesmenneen tilalle. Raku tykkäsi kanniskella edesmennyttä porkkanaa ja ajattelin banaanien kelpaavan siihen myös.

Tänään tajusin myös toisen syyn miksi banaanit tuntuivat niin täydelliseltä lahjaidealta Rakulle ja sille onkin tullut naureskeltua. Apinalle banaaneja. 

Eritoten Nora ihastui banaaneihin heti ja Rakukin innostui hetken Nora-show'n seuraamisen jälkeen. Haiku tuli hieman jälkijunassa, mutta on kelpuuttanut banaanit jo tyynyksikin asti. Hitaahkon syttymisen jälkeen Raku on ottanut ilon irti banaaneista.

"Vien jemmaan!"


"Hyvää banaania"

Raku: "Niin kenelle nää olikaan?"

"Minulle!" Onneksi banaaneja on kaksi

Apina nauttii banaanista


Pakollinen synttäripose

Paljon onnea rakkaalle hupsulle jellona-apinalle! ♥ 

36 kommenttia:

  1. Onnea Raku! Hieno synttäriposekuva! ♥

    VastaaPoista
  2. Onpa herkullisen näköisiä banskuja! Onnea Raku!!

    VastaaPoista
  3. Neljä hienoa vuotta suoriteltu ja monta hyvää vielä edessäpäin! Paljon onnea Rakulle!

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea söpölle kippurakorva-apinalle :) Häntylikin on niin suloisesti tuossa syntsäposessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Raku pitää häntää aina tuolla tavalla jalkojen ympärillä, pieni patsastelija ♥

      Poista
  5. Onnea Raku! Jellona-apina kyllä kuvaa tuota söpöläistä hyvin. :)

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea apina-Raku! Paljon kivoja kuvia. :)

    VastaaPoista
  7. Onnittelut meiltäkin! Onnellinen on kissa joka on onnellinen kissanmintusta:) Meillä ei iske, mutta rohtovirmajuuri kyllä;-)
    -T&Tidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva, että jokin kuitenkin iskee! Me ei olla päästy kissanminttua pidemmälle kun se on toiminut niin hyvin. :D Valeriana olisi kuitenkin kiva testata.

      Poista
  8. Onnea Raku! Ihan "vahingossa" menit varmaan leluhyllylle, niinhän kaikille aina käy! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No, puolivahingossa. :DD Oli tylsää ja päädyin kiertämään kaupan läpi.

      Poista
  9. Raku on kyllä söpöin apina, minkä olen ikinä nähnyt. :D Onnea poitsulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi kuin olla samaa mieltä! :D Kiitos!

      Poista
  10. Hyvää synttäriä Raku ja ihanan banaanin oot saanut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Banaanit on olleet tykättyjä, taas toinen asustaa uunin alla. :D

      Poista
  11. Myöhäiset onnittelut Rakulle! <3 Noita samoja leluja olen Harmille ja Huolellekin miettinyt, jospa sitä ostaisi joskus kokeiluun jonkunlaisen, vaikka niillä niitä leluja jo onkin. Itseasiassa jouluksi jo kaapeissa odottelemassa muutama etelän reissulla ostettu lelu, sellainen ilmeisesti jonkinlainen raapimalelu (materiaalista päätellen?), sekä sitten sellainen pakkaus, jossa on kolme pörräkkää kissanmintull tuoksuvaa hämähäkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Suosittelen! Minulla ei ole vielä ostettuna joululahjoja kisuille. Olin ajatellut ostaa sen täyspuisen kiipeilypuun, mutta olen kovasti alkanut epäröimään sen kanssa. Meille ei oikein mahdu sisälle enää kolmatta isoa puuta ja nykyinen puu on edelleen rakastettu riehupuu, vaikkei siinä ole kuin yksi (hutera) nukkumapaikka. Jos ostan uuden puun, riehupuu pitäisi siirtää muualle. Olisi kurjaa, jos n. 500 € maksava puu ei olisikaan yhtä tykätty. Joten en yhtään tiedä mitä kisut tulevat saamaan lahjaksi. :D

      Poista
  12. Täältäkin myöhäiset onnittelut Rakulle, lahjat näyttää just sopivilta:D

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea ihanalle Rakulle näin vähän myöhässä! :)

    VastaaPoista