sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Herätysyritykset

Kissat ovat tunnettuja siitä, että ne oppivat pahatkin tavat helposti, jos huomaavat hyötyvänsä käytöksestä. Tähän kuuluu myös omistajan turhan varhain herättäminen ruuan toivossa. Itse rakastan nukkua pitkään silloin kun ei ole menoja mihinkään, joten päätin jo ennen Haikun tuloa, että teki kissa mitä tahansa, aamupala tulee vasta kun nousen kunnolla ylös omasta tahdostani. Jos kissa oksentaa tai tekee jotain superkiellettyä (tuhoaa asuntoa, ei irtaimistoa) eikä tottele kieltoa, nousen siivoamaan tai kieltämään paremmin, mutta palaan mahdollisimman nopeasti takaisin nukkumaan. Kisut ovatkin tottuneet siihen, että jos herään ennen herätyskelloa, kuten siivoamaan oksua, silloin ei tarvitse vaivautua nousemaan ylös kun menen pian takaisin nukkumaan eikä kisut saa vielä ruokaa. Nukkuakin saan rauhassa kun kisut tietävät, ettei herätysyrityksillä ole vaikutusta.

Toinen juttu on sitten kun herätyskello soi. Jos minulla ei ole menoja, torkutan puolesta tunnista tuntiin. Ensimmäisen herätyskellonsoiton jälkeen kisut ryhtyvät herättämisyrityksiin. Nora alkaa raapimaan sohvaa (joskus nopeammalla temmolla, joskus selvästi testaten yksi raaps kerrallaan vähän kuin laskien kuinka monta raapsia tarvitaan ennen kuin ärähdän), Haiku menee aukaisemaan suihkukaapin ovea (ei muuten haittaisi, mutta joskus Haiku myös vierittää kaapin minikaivon kannen auki ja siinä on semmoinen kuppi mikä kerää hiuksia ja vettä enkä luota, että Haiku jättäisi sen rauhaan ja että vesi olisi turvallista. Ovesta kuuluu myös vieno pauke kun sitä avaa, ovet ei ole täysin kunnolla paikoillaan) ja joskus Rakukin liittyy mukaan ja rämisyttää parvekkeen oven sälekaihtimia. Onneksi kisut uskovat pelkkää peiton alta ärähtämistä ja Haikulta on viimein jäänyt suihkukaapin avaus kokonaan pois (*kop kop*), mutta Nora yhä testaa sohvan kanssa.

Viltti antaa näkösuojaa, mutta ei suojaa tuhoilulta. Nora mönkii viltin alle ja raapii sieltä, vaikka viltti olisi enemmän kulman suojana, toisin kuin tässä kuvassa

Noralle ei tule kaikkea krediittiä sillä Haiku on auttanut, mutta kai se on ihan hieno kisujen mielestä, vaikkei vielä täydellinen

Noralla oli tämän asunnon ensimmäisenä herätysyritystapana pureskella vessan käsisuihkun johtoa. Vaikka johto on metallia, on siihen silti jäänyt pieni jälki ja onneksi tämä tapa on jäänyt jo Noralta pois kun se keksi siirtyä lähemmäs minua sohvan kimppuun kynsien sohvankulmaa ja pureskellen siitä hapsottavia narunpätkiä. Noralla on kova tarve pureskella. Minulla oli hetken aikaa koristekori keittiön tasolla (kun vihdoin ja viimein päätin ottaa riskin ja koittaa vähän sisustaa kotiamme nätimmäksi) ja ei mennyt kauaa kun Nora keksi, että sitä on helppo ja kiva muotoilla uusiksi. Alkuun korin pureminen oli tapa vain silloin kun latasin kahvinkeitintä ennen kisujen aamupalan antoa, mutta ilmeisesti kielloistani inspiroituneena Nora alkoi jyrsiä koria jo silloin kun halusi minun nousevan sängystä. Kori ei ollut montaa päivää esillä ennen kun luovutin ja otin sen turvallisuussyistä takaisin kaappiin. Ilokseni tämän jälkeen Nora on alkanut siirtää puremistarvettaan oikeaan kohteeseen eli pötköleluun.

Kahva oli ennen tasapaksu

Yleensä pyrin minimoimaan kissojen ideat saada minut nousemaan ennen aikojani ylös. Nyt onkin enää oikeastaan kisujen herätysyrityksenä jäljellä Noran sohvan raapiminen ja siihen olen harkinnut (myös turvallisuussyistä) sohvapeiton hankkimista tai vilttiin kiinnikkeiden tekemistä, jotta sen saisi tiukemmin kulman suojaksi. Ehkä se ainakin vähentäisi raapimisintoa. Feliway-suihkekin saattaisi olla harkitsemisen arvoinen testiin, sitä suihkuttamalla sohvankulmaan pitäisi raapimishalun vähentyä. Raapiminen ei ole sinänsä kuitenkaan häiritsevää kun yleensä riittää yksi ärähdys/aamu, mutta en pidä siitä, että Nora pääsee käsiksi repaleiseen sohvankulmaan, jossa on narunpätkiä (mitä leikkelen pois aina välillä) ja sohvan sisälmystä.

Eikä onneksi kaikki herätysyritykset ole melua tai tuhoamista, joskus, viime aikoina enemmän ja enemmän, Nora ja Raku tulevat pörräämään sängylle ja saattavat tulla käväisemään kainalossakin (eri aikaan) peiton alla. Nora tosin viipyy yleensä vain muutaman sekunnin ennen kuin tulee kuuma/tarve lähteä liikkeelle, mutta Raku saattaa viipyä vieressä pidempiä aikoja ja onkin kiva silitellä kehräävää kisua samalla kun on itse unen rajamailla.

Herätysyritysten jälkeen kisut menevät puuhaamaan omiaan ja odottavat, että nousen ylös. Lähes aina joku kissoista on keittiössä katsomassa ikkunasta ulos.

22 kommenttia:

  1. Uhh, kissat + herätysyritykset. Meillä Lilli on ottanut tavakseen lösähtää hiusteni päälle ja antaa samalla akupunktiohoitoa päänahalleni. Aika usein saa lentävät lähdöt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts. :D Akupunktio voisi olla kivempaa, jos se olisi pelkkä hieronta. :p

      Poista
  2. Emäntä: Meillä on sama, että ruokaa saa vasta kun emäntä on todella noussut ylös. Kissat antavat yleensä minun nukkua; poikkeus on lauantai aamu, kun en herääkään kuten normisti ja silloin tullaan kyselemään että eikö jo pitäisi nousta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin onneksi nuo herätysyritykset kestää korkeintaan muutaman minuutin niin ei sinänsä ole haitaksi paitsi sohvalle. :D

      Poista
  3. Meillä yleensä saadaan nukkua yöt hyvin ilman meluja mutta toista se oli silloin kun Ruffella oli vielä piilopalli sisällään. Silloin huutoa kuului yöllä varmaan parikin tuntia putkeen onneksi se loppui kun leikattiin Ruffe uudemman kerran.

    Nykyään aamulla jos Ruffe huomaa, että herään en oikeasti tajua miten se sen huomaa kun avaan vain silmät ja käännyn otan kännykän hiljaa käteen ja sitten alkaa naukuminen ja oven kolkutus. Sama juttu jos herätyskello soi. Coco yleensä saattaa alkaa myös vähän raapimaan sohvaa mutta hyvin vähän tekee sitä, onneksi! Saadaan siis nukkua rauhassa vaikka joskus heräisikin siivoamaan oksua tai muuta semmoista.

    Onpa teillä sohva kärsinyt paljon :( Annan pienen vinkin tulevaisuutta varten jos joskus on uuden sohvan osto mielessä. Kannattaa katsoa sohvasta sohvan hankaus kierrokset ja ne kannattaa olla yli 25 000 kierrosta. Meidän sohva on tosi hyvä ja vaikka tätäkin on kovastikkin raavittu ei tähän ole tullut mitään jälkiä eikä yksikään naru ole tullut sillain pois kankaasta. Isäni osti vähän huonon sohvan mun vanhaan huoneeseen ja sitä on pojat vähän rapsuttanut ja heti lähti niitä naruja sillain ns. irti. Siitä ei katsottu kierroksi mutta oli niin halpa että tuskin ei ollut kauheen iso luku. Toivottavasti tämä oli hyödyllinen tieto! :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outs, onneksi loppui! Meillä ehti Haiku käydä 1-2 kiimaa läpi ennen sterilointia eikä ole yhtään ikävä sitä meteliä.... Melkoisen taitavaa Ruffelta tietää tommoisista pikkuasioista. :D Varmaan kuuntelee tarkkaan teidän oven takana milloin jotain vähänkään erikoista tapahtuu.

      Joo, se on saanut paljon huomiota osakseen tytöiltä. Vasta viime aikoina on alkanut tulla sisälmyksiäkin näkyviin, mikä ei sinänsä minua muuten haittaisi, mutta tosiaan turvallisuuden vuoksi se olisi hyvä saada pois kisujen ulottumattomilta. Muutenhan sen saa kätevästi viltin taakse piiloon. :D Pitänee uusi sohva ostaa sitten kun saan ostettua meille oman asunnon eli vuosien päästä ja se sohva pitää valita tarkoin, kiitos kierrosvinkistä! :)

      Poista
  4. Niin....
    Nimeämättä ketään meidän jengistä niin voin sanoa, että jollain on vahva tarve sisustaa aamulla juurikin ruuan toivossa ;) Apuna on nykyään vesisuihku ja jos se ei toimi niin sitten koittaa oma aika vessassa. Vaan senkin se on oppinut eli eka sisustetan ja juostaan täysiä karkuun. Silloin tämän pitää mennä jääkaapille muka hakemaan sitä ruokaa ja napata se "nimetön" -> vessaan oven taakse....Ja sitten vasta voi mun unet jatkua ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, kukahan se nimetön voisi olla... ;) Se on ärsy kun kehittävät tuosta leikin. :D Mie kiellän tiettyyn pisteeseen asti ja sitten kokeilen mieluummin jättää huomiotta kuin lähden nousemaan ylös, ellei ole aivan pakko.

      Poista
  5. Meille on sitten ilmeisesti sattunut erittäin helpot kissat, nimittäin vaikka meillä etenkin Kiira muuten kyllä tuhmailee päivän aikana, kumpikaan ei yrittää herättää kolttosia tekemällä. Joskus kissat saattavat tulla pyörimään päälle tai peiton alle, ja kerran Eemeli oli alkanut tökkiä avomiehen nenää (:D) kun ei ollut saanut muuten hereille, mutta yleensä meillä nukutaan nätisti siihen saakka kunnes ruuanantaja herää. Tämä saattaa kyllä johtua siitäkin, että meillä kissoja ei oikeastaan ikinä ruokita heti herättyä vaan yleensä ruokintavuorossa oleva syö itse ihan rauhassa ensin aamupalaa ja saattaa touhuilla muutakin ennen kissojen ruokkimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Eemeli. :D Miekään en ruoki heti herättyäni, mutta ruoka tulee kuitenkin vartin sisään ylösnousemisesta kun on kätevää antaa kisuille ruoka samalla kun odottelee kahvin valmistumista. Varmaan just hillitsisi paremmin, jos aika olisi vieläkin pidempi. :)

      Poista
  6. :) Tuttua juttua , täällä poika yleensä hoitaa tuon mamman herättämisen ja likka kyttäilee turvallisen välimatkan päästä' " JOKO SE HERÄS?!" ..

    VastaaPoista
  7. Pena tykkää kanssa raapia sohvaa ja laitoinkin Feliway haihduttimen olkkariin, että se muka hillitsis raapimisintoa, mutta eipä oo hillinny kyllä yhtään, tuntuu, että raapiminen on vaan yltynyt Feliwayn ilmaantumisen jälkeen.
    Herätyksissä Pena on siirtynyt kurnuttamisesta, maukumisesta ja hiusten repimisestä meitsin nassun pureskeluun - kivuliasta ja ärsyttävää. Jollain pitäs saada kitkettyä moinen tapa heti, mutta kun ei mikään tunnu auttavan. Peiton allekin kissa tunkee vaikka väkisin ja iskee hampaansa kiinni leukaan jos nukun liian pitkään. Varmaan pitäs jotain pahan makusta tököttiä sutia nassuun yöksi niin maistuis sitte kissan suussa ällölle kun on käyny ihmistä puremassa tai jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai! Miulla on suihkepullo kaapissa, mutta olen vähän kahden vaiheilla kokeilenko. :D Meillä toimii ei'tä paremmin sähinä. Jos kisu ei tottele peruskieltoa, niin sähinästä yleensä lopettaa tekemisen.

      Poista
  8. Mistä ne aina tietää sen mikä ihmistä eniten ärsyttää, kysyn vaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosituhansien kliiniset kokeilut....varmaankin jo muinaisessa Egyptissä kokeilivat faaron emännän hermoja raapimalla istuimia.
      http://www.thegreatcat.org/theban-tombs-home-to-fantastic-representations-of-cats/

      Poista
  9. Harmi ja Huoli onneksi nukkuu aina niin pitkään kuin minäkin nukun *kopkop* :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on vissiin niitä tapauksia että kun ääneen sanoon niin jotain tapahtuu, sillä meilläkin ollaan oltu kiltisti tämän tekstin kirjoituksen jälkeen. :DD

      Poista
  10. Haha, kuulostaa NIIN tutulta :P
    Noilla meidänkin kisuilla on selkeet taktiikat: Minni hyppii naamalla ja antaa märkiä pusuja, Vivi huutaa kovalla äänellään..

    VastaaPoista