sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ruohosatoa

Hatunnostokäsi on nyt venytetty äärimmilleen Gras Garden -tuotteelle, joka saapui meille tänä maanantaina. Nimittäin tuote pääsi yllättämään myös supernopealla ruohonkasvullaan! Laitoin siemenet itämään heti maanantaina ja ajattelin siinä menevän useampi päivä, ennen kuin ne lähtevät kasvamaan. Jo kolmen päivän päästä kasvua oli kuitenkin nähtävillä ja viimeistään neljäntenä päivänä nostin sen jo pois kissojen ulottuvilta, että ruoho saa kasvaa rauhassa. Tänään sain jo tarjota kissoille ensimmäiset maistiaiset.

5.4.

6.4.

Minun piti kolmesti tarkistaa ylemmän kuvan päivämäärä, kasvoiko tosiaan noin paljon vuorokaudessa verraten seuraavaan kuvaan, mutta luomisajankohtana on tosiaan 5.4. Huhhuh.

Raku on ollut erittäin levoton pienen ruohomaamme suhteen. Asiaa ei ole tainnut auttaa se, että olen käynyt hönkimässä ruohoa kohti useita kertoja päivässä siltä varalta, että se nopeuttaisi kasvua. Niinhän sitä sanotaan, että kasvit voivat paremmin kun niille juttelee... Silloin kun käyn ruohomaamme luona, Raku hyppii selkääni ja pörrää olkapäällä koittaen löytää hyvää kulmaa, josta pääsisi lähemmäs ruohoa. Tänään jopa istuessani kirjahyllyn viereisellä sängyllä Raku hyppi olkapäälleni ja siitä pois jatkuvasti. Levotonta maukumistakin on ollut kuultavissa.

Noh, kärsimättömyys viimein palkittiin ja päätin aikaistaa ruohobaarin avaamista. Olisin halunnut useamman korren kasvavan vielä, mutta tuossakin on jo riittoisasti. Baareilun jälkeen nostin sen takaisin hyllyyn. Ei kovin pahaa raivausta ollut nähtävillä, onneksi.

Tuoksukin on nannaa

Raku asenteella kaikki tai ei mitään


Haiku taustalla: "Pian"

Kukasta kukkaan

Viimeistään parin päivän päästä baari jää auki 24/7.

14 kommenttia:

  1. Ihana tuo Rakun haukkaus. Ei muuta kuin baari auki vaan!

    VastaaPoista
  2. Tämmönen täytyy saada munkin vauvoille <3! Ihania natustelukuvia <3!

    VastaaPoista
  3. Kasvoipas tosiaan nopeasti, meillekin tällainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, yllätyin ihan. :D Saas nährä miten käy kun noiden jälkeen tulee perus ohransiemenet.

      Poista
  4. Vautsi kuinka nopeasti kasvoikaan ! :) Meilläkin ollaan hirmu levottomia tuon ruohon suhteen, aina pitäisi heti päästä syömään :D

    - Romppu
    http://porriaistensurinaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Sulla odottaa 5 päivän kuvahaaste Ensikotiblogissa :)
    http://kisuensikoti.blogspot.fi/search/label/p%C3%A4iv%C3%A4%20kuvina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitoksia haasteesta! Pitääpä ottaa tämä jossain välissä työn alle. :)

      Poista
  6. Meillä ei nuo tuon omat itäneet ollenkaan :D Siitä on tosin jo reilu vuosi, että ehkä ovat parantaneet siementen laatua tai sitten meille sattui vain jokin vikaerä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh. :( Kastelitko joka toinen päivä puolilasillisen verran (ohjeiden mukaan)?

      Poista