sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kuulumisia ja kuvia

Yleiskuulumisia, jotta saan tekosyyn kuvien laitolle. :)

Kissujen rutiineihin on tullut viimeisen kuukauden aikana pieniä muutoksia kun olen käynyt pari kertaa viikossa työnhakuklubiin osallistumassa. Tunnit kestää viitisen tuntia/kerta. Olen siis ollut jo kohta vuoden työttömänä ja kisut tottuneet siihen, että olen lähes koko ajan kotona, harvemmin olen yli kahta tuntia pois. Hyvin ne on kuitenkin suhtautuneet tähän muutokseen, päivällä leikkivät ja ralleilevat keskenään ja huomiota vaaditaan kun tulen kotiin. Rakulla on kiva kyky huomata milloin olen lähdön kanssa kiireinen ja yrittää silloin hyppiä reppuselkään kehräämään. :D Aamuisin lähdöt onkin vähän sitä, että saan pitää silmiä selässäkin, jottei Raku ehdi hypätä kun kumarrun kenkiä poimimaan tms. 

Pari-kolme viikkoa sitten Raku lopetti kanankaulojen syömisen, mikä on toiminut meillä pääluuna ja jota kissat saa 5 kertaa viikossa. Ei auttanut vähäisellä ruokinnalla pito eikä paloittelu mahd. pieniin osiin. Päätin antaa tämän kerran periksi ja ostaa Rakulle luisia jauhelihoja: jauhettua broilerinsiipeä ja broilerin luista jauhelihaa. Broilerin jauhelihassa on hitusen enemmän rasvaa kuin proteiinia, mutta koska Rakua ei muutenkaan haittaisi lisämassa, katson tämän kerran sormien läpi. Kalkkunan luisessa jauhelihassa sitä rasvaa löytyy jo reippaammin enemmän, joten se jää meillä hyllyyn.

Alkuun Raku tykkäsi tästä uudesta ruuasta, mutta nyt viime aikoina on koittanut tämänkin kanssa testailla. Yleensä on syönyt viimeistään yhden aterian jäätyä väliin. Toissapäivänä söi kun sekaan laittoi sisäelinseosta ja lohiöljyä, eilen ei suostunut syömään kun iltapalalla fileen ruuan päältä. Tänään aamulla sentään näykki, toivon mukaan päiväruokana jo maistuisi. Ehkä pitäisi jotain pientä sekoittaa mukaan.

Mitä, minäkö nirsoilen?

Enhän minä...

Minä olen kiltti poika

Nora on muuttanut omia rutiineitaan siten, että aamun sijaan se tulee nukkumaanmenon aikaan kainaloon pörräämään. Siinä se viihtyy hetken kunnes tulee kuuma ja lähtee pois. Yleensä tulee vielä pari kertaa takaisin. Jos en ole leikittänyt kisuja ennen nukkumaanmenoa, Nora on myös tosi levoton ja riehuu ja naukuu itsekseen. Muutamankin minuutin leikki onneksi riittää rauhoittumiseen.

Tätäkin kirjoittaessani olen joutunut jo kolmesti keskeyttämään kun Nora ja Raku vaativat vuorollaan leikkiseuraa, vaikka niiden kanssa jo leikinkin ennen kirjoituksen aloittamista. :D

Haikulle taasen ei kuulu mitään uutta. Paitsi ehkä spoilauksena sen verran, että seuraava Haikun ja Rakun edistymisestä kertova postaus taitanee olla viimeinen. :)

Eilen oli mukava lämmin päivä ja pitkästä aikaa sain pitää parvekkeen ovea koko päivän auki. Kisut tykkäsi kovasti ja kuviakin tuli otettua. Nämä kuvat on viimeisen neljän päivän aikana otettuja.

Hai poseeraa

Hai poseeraa osa 2

Ylhäinen Raku ja lattialle valuva Nora

Raku ikkunan toisella puolen

Än yy tee...

Kiipeilypuun valtiaat

Kisut kokoontuivat kuulemaan omiaan

Nowa leekaa

ja pyörii

Haihai

Haikukin leekaa

Ylvästelijä

Hoo!

En juoni mitään...

OMG naru!

Riehunnan jälkeen maistuu unet

Haikullekin

<3

6 kommenttia:

  1. Meilläkin Penni lopetti yhtäkkiä luiden nakertelun kokonaan :( Täytyy taas ostella siipi tai pari kokeeksi jos jälleen maittaisi.

    Onko teillä muuten toi CatIt Senses tunnelirata miten suosittu leikeissä? Oon miettiny hankintaa mut vähän arvelluttaa, että leikkisivätkö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unk. :/ Nirsoilu on tympeää. Toivottavasti lähtee maistumaan!

      Alkuun rata oli tosi suosittu, nykyään sillä leikitään toisinaan. Tarjoaa kyllä kivasti tekemistä ja katseltavaa (jopa ihmisille). Suosittelen! :)

      Poista
  2. Oi ei kun ihania kuviaaa! :D <3 naurattaa toi "OMG naru!" :DDDD loistava! <3

    VastaaPoista