Pehmeitä keinoja nirsoiluun

Nora alkoi vähän yli viikko sitten nirsoilemaan raksujen kanssa ja alkoi syödä kuivaruoka-märkäruoka -aterioista vain märkäruuan. Annoin asian olla, josko kyseessä olisi vain hetkellinen kyllästyminen, mutta koska parissa päivässä raksut eivät alkaneet itsestään taas maistua, kokeilin vaihtaa ateriajärjestystä. Noran normaali ateriajärjestys on aamuisin kuiva- ja märkäruokaa, päiväruuaksi lihaa ja iltapalaksi taas kuivaa ja märkää. Vaihdoin lihan iltapalaksi ja tämä auttoi vähän, sillä märkäruoka on täydennysravintoa eikä täten täytä vatsaa juurikaan. Noran oli pakko syödä raksuja, jotta maha täyttyisi ennen iltapalaa.

Raksumenekki oli silti huomattavasti normaalia alempi, joten päätin kokeilla entistä pehmeämpää keinoa ja tuoda vähän vaihtelua ruokalautaselle. Hyytelömärkäruoka ei tarjoa juurikaan makua kuivaruokaan ja vesikastikkeeseen, joten päätin ostaa Primacat Deluxen tender tuna (tonnikalaa vedessä) -märkäruokaa. Vesimuodon avulla makua tulisi enemmän. Harmikseni kuitenkin läheisessä citymarketissa oli tarjolla vain kanaversiota, mikä ei sovi Noralle. Niinpä eksyin pakastealtaalle katselemaan sieltä kalatarjontaa. Noralle ei juurikaan maistu lohi ja seitistä en ole ihan varma onko Nora sille allerginen, joten pelasin varman päälle ja otin kisuille turskaa. Meillä on herkkuna pakastekuivattu turska, joten turska oli varma valinta niin maultaan kuin sopivuudeltaankin.

Keitin turskan torstaina kisuille iltapalaksi. Haiku ja Rakukin saivat osansa sekä turskasta että liemestä. Maistuvuus oli kaikilla erinomainen. Otin keitinliemen talteen ja laitoin sitä seuraavana aamuna Noralle kuivaruuan ja märkäruuan joukkoon. Kuten olin aavistellutkin, maistuvuus oli liemen ansiosta raksuillekin erinomainen. Liemi oli Noralla käytössä kolmisen päivää ja sen jäätyä pois raksut ovat yhä maistuneet erinomaisesti. Vaihtelu näytti virkistävän.

Liemi talteen kuivaruokaa varten ja loppu turskasta pakastimeen

Kalasekoitus: Thriven Lohi & Silli -kuivaruoka, tonnikalamärkäruoka ja turskaliemi

Maistuu!

Rakun nirsoilu on harmillisesti jatkunut. Vähäisellä ruokinnalla olo auttoi osittain: maksa ja kivipiira maistuvat mukinoitta, mutta sydän ja keltuainen tökkii yhä. En haluaisi pitää energistä lihotuskuurilaista vähäisellä ruokinnalla, joten kokeilen poitsullekin pehmeämpää keinoa. Olen sekoitellut sydämen ja keltuaisen joukkoon hitusen pakastekuivatun turskan hiutaleita ja ne ovat nostaneet ruuan maistuvuutta huomattavasti, koko ruoka syödään sen ansiosta. Kovin paljon hiutaletta ei tarvita, pieneksi mausteeksi vain ja vähitellen alan jättämään hiutaleiden määrää vähemmälle, kunnes ruoka maistuu taas yksinäänkin.

Sylikissat

Nora rakastaa olla sylissä ja tyttö tahtookin syliin useita kertoja päivässä. Sylikissuus tulee kuitenkin lähinnä esille vain tietokoneen äärellä, muulloin syli ei ole niin houkutteleva kanniskelua lukuunottamatta. Nora on varsin nirso sylin kanssa, sillä jotta prinsessa tulisi syliin, minun pitää olla tietyssä asennossa: jalat pöydällä. Jos olen normaalissa istuma-asennossa ja Nora haluaisi syliin, Nora joko pörrää tietokoneen näytön edessä tuskastuneena tai sitten valittaa naukuen lattialla.

Minua ei haittaa vaikeahko syli-/datailuasento, se on oikeastaan jopa ihan toivottua vaihtelua tavalliselle istumiselle ja kun lämmin kehräävä pehmoturkki tulee syliin pusuttelemaan ja nukkumaan, unohtuu se vähäinenkin asennon epämukavuus.

Noran lempinukkuma-asennot ovat kerällä oleminen ja pään jalkojen väliin painaminen. Välillä tyttö nukkuu myös pitkin pituuttaan, mutta yleensä valahtaa siitä pian  kerälle silittelyn yhteydessä.

Pää piilossa

"Silitä masua."

Näin ilmojen kylmetessä Rakukin on alkanut viihtymään sylissä enemmän. Toisin kuin Noralle, Rakulle kelpaa tavallinen istuma-asentokin.

Halvat huvit osa 2

Törmäsin facebookin kissaryhmässä karvapallon ohella myös toiseen leluvinkkiin, nimittäin pullonkorkkiin. Olin tämänkin suhteen hieman skeptinen, mutta halusin kokeilla sitä joka tapauksessa. Ehkei olisi pitänyt yllättyä niin paljon tämänkin toimivuudesta, varsinainen hitti! Pallointoilijat Haiku ja Ragnar ovat leikkineet korkilla ihan innoissaan. Onneksi asumme alimmassa kerroksessa, sillä korkki on suhteellisen äänekäs eritoten yöleikkeihin. Ääni saattaakin olla osasyy hauskuuteen.

Hento leikkipyyntö

Istuskelin tavalliseen tapaani koneen äärellä puuhailemassa omiani kun yhtäkkiä musiikin yli kuului kauempaa hento naukaisu. Käännyin katsomaan poitsua ja näky oli sydämensulattava. Raku istui huoneen oven lähettyvillä aivan kuin ei kehtaisi tulla häiritsemään lähemmäs ja sanoi välillä hiljaisella äänellä "au". Yleensä leikkiinpyytäjä on Nora ja sen ääni on vaativa. Rakun kuulosti enemmänkin ujolta ja anteeksipyytävältä.

"Anteeksi kun häiritsen, mutta jos siitä ei ole liikaa vaivaa... Leikki olisi kiva."

"Ymmärrän kyllä, jos olet kiireinen."

"Voin leikkiä yksinkin..." 

"Tää on kiva."

Pehmopoika ♥ Yhteisleikin aikana tytöt intoutuivat omaan leikkiinsä.

Pärisevä moottoripyörä pilasi maah(/H)ain keskittyneen vaanimisen. Nora on tottunut uhri ja tietää mitä tapahtuu heti kun se menee oviaukolle.

Nora ehti turvaan ajoissa, maahai jäi ilman saalista.

Herkullista broilerinfilettä

Toissapäivänä Haikulla ja Rakulla oli aamupalana broilerinfilettä. Unohdin ottaa sen yöllä ajoissa sulamaan, joten se oli aamupalan aikaan vielä hieman jäässä. Sulatin palat mikrossa ja Haikun pala ehti vahingossa hieman kypsentyä. 

Haiku on meidän porukan ahmatti eikä yleensä jää suuremmin nautiskelemaan ruuasta. Tällä kertaa kuitenkin syönti tapahtui hitaasti ja kävin äkkiä nappaamassa viereisestä huoneesta kännykän. Todennäköisesti osittain kypsän fileen tuoksut olivat niin huumaavat, ettei Haiku olisi malttanut vielä syödä sitä. Harmi kun on kavereita, joiden hampailta palaa pitää (mukamas) suojella...

Ja toisiin ruoka-asioihin: Kolmisen viikkoa sitten, vähän samoihin aikoihin siis kun sinkki alkoi tökkimään, Rakulta alkoi mennä maku myös sisäelimiin. Sydämet alkoivat tökkiä joko niin, että iso osa jätettiin syömättä tai sitten sydämiin ei koskettu lainkaan. Kivipiira, Rakun inhokki, se vasta olikin nou nou. Jopa suosikkeihin kuuluva maksa olikin yhtäkkiä pahaa. En halunnut alkaa keskustelemaan lihotuskuurilaisen kanssa, mutta lopulta ei enää jäänyt vaihtoehtoja. Jos Raku ei syönyt iltapalaa, sai poitsu saman ruuan eteensä taas aamupalan aikaan. Jos yö ei ollut herätellyt ruokahalua, uusi yritys päivällä. Tällöin Raku sai myös hieman toista ruokaa joukkoon, jottei ihan tyhjällä vatsalla tarvisi touhuta. Tiukkuudesta oli apua ja sydämet alkoivat taas maistua normaaliin tapaan. Vaikka sydämet maistuivatkin taas, maksasta kieltäydyttiin yhä. Myös sen kanssa jouduttiin käymään nälkäkeskustelu ja poitsu oli asian vuoksi vuorokauden syömättä. Lopulta oli pakko laittaa ruuan sekaan hitusen tonnikalaa, jonka syönnin jälkeen Raku natusti myös maksan lähes kokonaan. 

Keskiviikkona meillä oli taas maksapäivä ja vähän jännityksellä odotin miten poitsu siihen suhtautuu. Iloiseksi yllätykseksi maksa oli taas herkkuruokien joukossa ja se syötiin erinomaisella ruokahalulla. Keskusteluista näytti olevan laajemminkin apua, sillä Rakulla on tökkinyt jo jonkin aikaa keltuainen ja se on maistunut vasta kun olen laittanut vähän tonnikalamärkäruokaa joukkoon. Eilen se maistui paljaaltaankin, sain jopa pidätellä Rakua lautasen luota kun se koitti aloittaa ruokailun ennen kuin sain laitettua lisäravinteet joukkoon. Lihotuskuuri saa taas jatkua rauhassa. Edistyminen tuntuu pysähtyneen paikoilleen, joten pitää yrittää vielä nostaa ruokamäärää.

Riehakas poika tarvii isot eväät. Kunhan se on broilerin paistisuikaletta.

Halvat huvit

Noin kuukausi sitten Raku alkoi jättämään monesti syömättä niitä ruuanpaloja, mihin päivän sinkkilisä (tabletin pala) oli joko piilotettuna tai painettuna kiinni kylkeen. Aluksi pidin tätä sattumana, Raku kun välillä jättää osan iltapalasta syömättä, mutta myöhemmin aloin epäilemään sinkkitabletin maistuvuutta. Välillä sinkkitabletti päätyi suuhunkin asti, mutta saanti oli kuitenkin hyvin epätasaista. Epätasaisen saannin aikaan Rakun karvanlähtö lisääntyi huomattavasti. Nyt kun olen alkanut suosiolla antamaan sinkkitabletin palan suoraan suuhun ruokailun jälkeen ja saannista on tullut taas tasaista, karvanlähtökin rauhoittui. Voi toki olla sattumaakin ja kyseessä ollut tavallinen karvanlähtö näin syksyn kynnyksellä. Tytöillä tosin ei ole vielä ollut karvanlähtöä.

Karvanlähtöaikana Rakulla lähti tosi paljon karvaa päivittäin, mutta ihme kyllä karvaoksennuksia ei tullut kertaakaan. Harjailin poitsua päivittäin vähintään sormin. Välillä harjasin myös karstalla, välillä otin karstan kaveriksi furminatorin halpisversion. Erään kerran kun harjasin, pyörittelin irronneista karvoista pallon ja muistin siinä samalla, että joku oli sanonut facebookin kissaryhmässä hänen kissansa leikkivän omalla karvapallollaan. Heitin huvikseni Rakun karvapallon Rakulle ja yllätyin vähän kun poitsu alkoi sillä innoissaan leikkimään. Myöhemmin myös Haiku tuli katsomaan tilannetta ja sekin innostui leikkiin. Nora pysytteli kauempana, mutta kun heitin sille pallon tutkittavaksi, sekin leikki hetken.

Ei tule kalliiksi kissojen viihdyttäminen. :D

Peitosta saa kivan esteen

Raku, heitetäänkö?

"Jeee!"

 "Se meni noin kauas..."

"Leikin sit kalan kans."

"Kala on kiva."

"Kalan kanssa saa hyvät painit."

"Ärrrrr"

"Grrrr."

Raku, ota koppi!

"Saan sen!"

"Äh."

"Nyt saan sen! Melkein."

Norakin kokeili

"Minun pallo nyt."

"Makoisaa palloa."

"Älä tule pilaamaan minun leikkejä!"

"Mitä kuvaat siinä?"

"Eih! Pallo!"

Toinen ilmainen (tai kai se pitäisi sanoa "ilmainen", mutta siis semmoinen mikä ei alunperin ole kissanleluksi tarkoitettu) hittilelu oli faniranneke/sisäänpääsyranneke. Tästä rannekkeesta Nora kiinnostui jo silloin kun se oli vielä kädessäni ja kun ranneke alkoi olla kulunut eikä sitä enää viitsinyt pitää kädessä, oli selvää, että se tulisi kissojen leluksi. Kaikki kolme ovat rakastaneet ranneketta.

"Toinen lelu, toiset kujeet"

Haiku ei ole vielä päässyt yli pallon menetyksestä

"Tääkin on tosi kiva, Haiku!"

Harjoituskissa

Pari henkilöä on kysynyt minulta olenko ottanut Haikun harjoituskissaksi kun otin sen ennen ensimmäistä rotukissaani. Harjoituskissaksi sen vuoksi, että jos jokin menisi pieleen niin maatiaisen kanssa se ei haittaisi niin paljon kuin rotukissan. En ymmärrä tällaista logiikkaa ollenkaan. Tarkoitetaanko tällä sitä, että maatiaisen kanssa ei ole tavallaan vastuussa kenellekään, jos kissa lopetetaan tai annetaan/myydään pois (rotukissoissa kasvattaja yleensä haluaa kuulla silloin tällöin kasvattiensa kuulumisia kun taasen maatiaiskissoissa yhteydenpito loppuu yleensä kissanhaun jälkeen) ja/vai onko kyse siitä, että ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi saadun eläimen kanssa ei haittaa niin paljon, jos jokin menee vikaan? Ainahan sen voi laittaa pois ja ottaa halutessaan uuden.

Vaikka maatiaisen ostohinta on yleensä pieni tai jopa olematon siitä, mitä rotukissoista pyydetään, ovat ne silti täysin samanarvoisia lemmikkeinä. Kissa kuin kissa tulisi ottaa sen koko elämän kestävällä tositarkoituksella eikä ostohinnan pitäisi enää vaikuttaa mihinkään sen jälkeen kun lemmikki on saapunut taloon. Sekä maatiaiskissalla että rotukissalla on samat ravintotarpeet ja hoitovaatimukset. Molemmat tarvitset eläinperäistä, lihaisaa ruokaa; eläinlääkäriä, jos sairastuvat; leikitystä sekä muuta virikettä päivittäin pysyäkseen onnellisena sekä turvallisen elinympäristön. Valitettavasti nämä eivät ole itsestäänselvyyksiä kaikille ja eriarvoisuus on näkyvissä välillä myös saman talouden kissojen välillä. Esimerkiksi joissakin talouksissa perheen maatiaiskissa syö halvinta mahdollista ruokaa sekä ulkoilee yksinään vapaana kun taasen rotukissa syö kallista eläinkaupan ruokaa eikä ulkoile yksinään. 

Rakastan maatiaisia ja halusin maatiaisen itselleni jo ihan senkin vuoksi, että haluan tehdä osani maatiaisten arvostuksen parantamisessa ja negatiivisten stereotypioiden poistamisessa. Yksi tehokas tapa on näyttää konkreettista esimerkkiä. Minulle oli tarkoitus tulla ensimmäiseksi kissaksi rotukissa ja suunnitelmissa oli ottaa sille kaveriksi maatiainen, mutta elämäntilanteeni vuoksi päädyinkin ottamaan ensin maatiaisen, sillä ajattelin sen pärjäävän paremmin ainoana kissana jokusen vuoden (ei pärjännyt). Ennen ensimmäisen kissani tuloa olin lukenut jo vuosia kissan oikeanlaisesta hoidosta ja ruokinnasta, joten hoidon laadun puolesta sillä ei ollut mitään väliä oliko ensimmäinen kissa rotukissa vai maatiainen.

Olen myös välillä saanut palautetta internetin ulkopuolella, ettei Haikua juurikaan näy blogissa verrattuna curleihin. Tämä johtuu ihan siitä, ettei Haiku suuremmin tykkää poseerata kameralle ja vaikka Haikullekin saa nauraa usein, se ottaa kuitenkin elämän hieman vakavammin kuin curlit, joten curleista saa sitenkin helpommin materiaalia kuin Haikusta. Haiku on mukana blogissa kuitenkin mahdollisimman paljon.

Vaikkei Haikua näy täällä yhtä paljon kuin curleja, se ei tarkoita, että Haiku olisi minulle vähemmän rakas tai että Haiku jäisi curlien varjoon. Päinvastoin, minun ja Haikun välillä on hyvin syvä side, joka tulee parhaiten näkyviin juurikin blogin ulkopuolella. Keskustelen Haikun kanssa paljon päivittäin ja Haiku tahtoo olla lähelläni. Ollessani suihkussa se on monesti oven takana odottamassa ja naukaisee onnessaan kun tulen pois sieltä. Omat hajut pitää heti puskea takaisin. Haiku on mustasukkainen luonteeltaan: jos silitän toista kissaa, Haiku saattaa tulla lähelle joko vihjailevasti tai kertoen myös äänellään, että häntäkin pitää huomioida. Vieraiden läsnä ollessa Haiku tulee monesti lähelleni makoilemaan tai on vähintään samassa huoneessa kanssamme eritoten jos olemme keittiössä. Haiku on tarkka siitä, että huomioin sitä vähintään yhtä paljon kuin muita. Haiku ei ole sylikissa, mutta viime vuoden alusta lähtien se on tullut välillä syliini oma-aloitteisesti. Aluksi siihen tarvittiin vilttiä alle, mutta aika pian Haiku uskaltautui kokeilemaan ilmankin ja sen jälkeen sylihetket alkoivat yleistyä entisestään kun sylihetkiä rajoittavaa vilttiä ei enää tarvittu. Haiku on yhäkin tarkka sen suhteen miten paljon saan liikkua ilman, että Haikua alkaa ahdistamaan ja se hyppää pois sylistä. Sylihetket on iso luottamuksen osoitus Haikulta, sillä se ei selvästi ole siinä elementissään, mutta tahtoo tehdä niin joka tapauksessa.

Tänään tulee kuluneeksi 4 vuotta siitä kun Haiku tepasteli elämääni. Olin myyty heti kuvattoman myynti-ilmoituksen nähdessäni ja myyty olen edelleen, Haiku on enemmän kuin täyttänyt ne ominaisuudet mistä kissassa haaveilin. 

Ihanaa vuosipäivää rakas Haiku! ♥