sunnuntai 5. syyskuuta 2021

10 vuotta Haikun kanssa, 10 vuotta kissanomistajuutta

Tänään on meille hyvin tärkeä päivä. Haikun tulosta on nyt 10 vuotta ja samaten minulla tuli täyteen ihanat 10 vuotta kissanomistajuutta. ❤ 

Jengi ♥

13-vuotiaana minulle iski kissakuume kovaa ja korkealta, mutta kissaa ei voitu ottaa äitini (nykyään 2 kissan omistaja itsekin) allergian vuoksi. Kovan kissakuumeen lieventämiseksi aloitin 16-vuotiaana aktiivisesti lukemaan kirjallisuutta ja keskusteluja, haluten oppia kissoista ja niiden oikeanlaisesta hoidosta mahdollisimman paljon. Kunnes viimein 20-vuotiaana muutin omilleni ja tuli mahdollisuus ottaa oma kissa. Haiku tuli minulle kodinvaihtajana n. puolivuotiaana ja hyvin pian ilmeni, ettei se pysty olemaan ainoana kissana ja näin meille kotiutui Raku puoli vuotta myöhemmin. Sittemmin porukka on siitä vieläkin kasvanut ja nykyäänhän meidän porukassa on 4 karvakaveria, ollut jo usean vuoden ajan.


Vieläkin muistan elävästi sen kun Haiku tuli meille. Se tunne, kun viimein oli oma kisu kotona. Vaikka kuinka oli lukenut kissasta lajina, oli kaikki ihan ihmetystä täynnä. Haiku kotiutui erinomaisesti, oli utelias, energinen ja superfiksu. Näitä tyttö on vieläkin. Haikun kanssa ollaan tehty paljon töitä, jotta vieraat ja syli nähtäisiin mukavana asiana. Huhtikuussa Haikun täytettyä 10 vuotta tyttö oli tilanteessa, että syliin tultiin kun istuin tietokoneen äärellä. Tätä ei ollut tapahtunut ennen marraskuuta 2020. Synttärijulkaisun jälkeen ollaan menty kuin huomaamatta vieläkin eteenpäin niin, että Haiku tulee syliin muissakin tilanteissa, esimerkiksi sohvalla Haikusta saattaa nykyään helpostikin saada lämpimän painon.



Muitakin haasteita matkalla on riittänyt, mutta itsehän olenkin toivonut haasteita, vaikken ehkä ihan tällaisia. Kaikista ollaan selvitty ja yhden ison ajatusmallin olen joutunut muuttamaan sitten kissanomistajuuden alettua: Hyvän kissanomistajan merkki ei ole se kuinka vähän kissa on käynyt eläinlääkärissä, vaan se, että käyttää silloin kun on tarve. Vaikka kuinka parhaansa tekee, kaikkia terveysongelmia ei ennaltaehkäisevästä hoidosta huolimatta pysty välttämään.

Kissojen kokonaisvaltainen hyvinvointi on minulle kaikki kaikessa ja tähän olen pyrkinyt panostamaan niin hyvin kuin pystyn. Olen toivonut kissoista aktiivisia harrastuskavereita kotioloihin ja tämän olen saanut. Nelikon kanssa on erihauskaa harrastaa ja siinä tulee haastettua niin kissat kuin omistajakin. Nelikon porukkakemia toimii erinomaisesti ja joka päivä saa nauraa kisujen touhuille. Kissat eivät nuku keskenään, mutta mamin ei tarvitse nukkua yksin kun sängyssä on yleensä 1-2 kissaa, Nora kainalossa on vakio. 


Pitää silti hetki sulatella, että aikaa on kulunut jo 10 vuotta, kokonainen vuosikymmen. Miten ihanaa ja opettavaista aikaa se onkin ollut. ❤


10 kommenttia:

  1. Onnea 10 vuodesta! Itsekin muistan tarkkaan päivän, kun haettiin Pepsi meille vaikka siitä on jo 13 vuotta. Ensimmäisen kissan tulo jää varmaankin erityisesti mieleen erityisenä päivänä. Ja ihana että Haiku on oppinut sylittelemään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Tämä, on siinä kaikki niin uutta ja ihmeellistä. ♥

      Poista
  2. Paljon onnea, toivottaa Pumpulikissat! ♥

    VastaaPoista
  3. Ooh, ekat 10 vuotta kissallista elämää täysi ♥ Onnea ♥

    VastaaPoista
  4. Haikulle synttärionnittelut ja mammalle onnea kissainpalvelijuuden merkkipäivästä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme! ♥ Haikulla synttärit huhtikuussa, tämä oli meille tuplasti vuosipäivä ♥♥

      Poista