keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Unelma majapaikassa

Yövyimme toissaviikonloppuisen Kempeleen näyttelyn yhteydessä samassa rakennuksessa sijaitsevassa Forenom Aparthotellissa. Kyseessä on viime vuonna valmistunut hotelli ja täydellisen sijainnin vuoksi olimme hyvissä ajoin liikkeellä: huoneet varattiin jo heinäkuussa.

Hotellilta oli lyhyt matka kauppakeskus Zeppeliniin.

Meidän edellinen majoituskokemus oli painajainen, jonka mitä syvimmin halusin korvata Noralle. Odotinkin yöpymistä innolla, sillä Forenomissa Nora sai olla ihmisten parissa, kuten perheenjäsenen kuuluu. Luvassa oli paljon laatuaikaa.

Matkatessamme näyttelyyn saimme sekä harmillisia, että etenkin erään nelijalkaisen seuralaisen kannalta iloisia uutisia. Meidän oli alunperin tarkoitus olla 4:n ihmisen porukalla näyttelyssä, mutta yhden ilmoittaessa olevansa sairaana eikä täten päässyt tulemaan, meillä meni nukkumisjärjestelyt uusiksi. Huonekaverini, äitini, siirtyi toiseen huoneeseen vapaaksi jääneelle paikalle ja täten minä jäin Noran kanssa kahdestaan 2:n henkilön huoneeseen.

Hotellihuone ylitti odotukset kaikin puolin. Silmätkään eivät pysyneet täysin kuivina kun olin niin onnellinen, että Nora oli onnellinen.  Nora kehräsi, pörräsi, kiehnäsi ja leipoi. Kehräsi ja leipoi vielä vähän lisää. Nautti täysin rinnoin kahdenkeskeisestä ajasta. Annettakoon kuva- ja videomateriaalin puhua puolestaan.








14 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun toinen on niin kotonaan uudessakin paikassa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noran kanssa on helppo matkustaa, se ei ole moksiskaan automatkoistakaan! :)

      Poista
  2. Nora on päässyt oikein luksuslomalle! Ja siellä on ollut selvästi kivaa 😸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luksus todella! Oli kyllä aivan huippu paikka ja kokemus. :) Nyt sitten ankaraa pohdintaa voiko enää ottaa yhteistä huonetta toisen kanssa, koska eihän se ole sama. :'D

      Poista
  3. Voi Nora mitenkä susta hehkuu onnellisuuus <3

    VastaaPoista
  4. Kyllä nyt kelpaa :) Varmasti yhteinen aika on luksusta, kun yleensä joutuu jakamaan huomion muiden kissojen kanssa. Ja vielä tuollaisessa huoneessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noran lemppari ehdottomasti näissä reissussa se on huomio, minkä tyttö siitä saa. :) Ei voi elää ilman kavereita, mutta kyllä oma aika mamin kanssa on superpop!

      Poista
  5. Niin liikuttavaa! Kyllä on ihanaa kun kisu arvostaa! <3

    VastaaPoista
  6. Voi miten toinen nauttii yhteisestä ajasta. Ihanaa.

    VastaaPoista
  7. Ei, toinen ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ Mullakin kostui silmät ;)

    VastaaPoista