torstai 18. tammikuuta 2018

Näyttelyyn!

Näyttelyvuosi 2018 starttaa ylihuomenna 20.1. Kempeleessä upouudella Zemppi Areenalla!  Olemme taas molemmat päivät ja nyt hotelliinkaan ei ole pitkä matka, sillä se sijaitsee tismalleen samassa osoitteessa. Todella hauskaa vaihtelua, etenkin kun kauppakeskus Zeppelin ja lukuisat ruokailu- ja shoppailupaikat on aivan käden ulottuvilla.

Tämäkin on näyttely, jota on odotettu todella innolla. Upouusi näyttelyhalli ja hauska hotellielämys luvassa sekä mikä minulle yksi tärkeimmistä: Nora pääsee taas nauttimaan matkasta kuten kuuluu myös hotellihuoneessa! Ehkäpä edellinen kerta sitä myöten kuittaantuu. Ainakin kaikkeni tulen tekemään sen eteen.

Ja tottakai reissulla pääsee taas näkemään ihania kisukavereita omistajineen ja huippuspesiaalina sunnuntaina on luvassa maksuttomat viralliset agilitykisat! Me ollaan Noran kanssa vielä varsin ruosteessa, aloitettiinkin treenaamaan joulukuussa, mutta käydään testaamassa mitä tyttö tuumii esteilystä yleisön edessä vieraalla paikalla. Ken tietää vaikka Nora yllättäisi.


Olen iloinen, että säästin viime näyttelyyn tekemäni check-listin mukaanotettavista tavaroista, nyt on helppo pakata valmiin listan kanssa. Säästyy aikaa ja turhaa panikointia. Pesin Noran nyt illalla ja tämän kirjoituksen julkaisun jälkeen aloitan pakkaamisen.

Nämä näyttelyt ovat suuren hallitilan vuoksi eurotyyliset. Uusi kokemus tulee siis olemaan tämäkin. Eurotyylinen poikkeaa Suomessa totutusta mallista siten, että häkit muodostavat ympyrän, jonka sisällä ovat omistajat (näytteilleasettajat) ja yleisö liikkuu häkkien ulkopuolella. Tämän vuoksi häkkien takaseinän tulee olla peittämätön, eli näkösuoja on vain kahdella sivulla. Noralle tämä tuskin on ongelma, mutta aremman kissan voisin kuvitella ahdistuvat avoimemmasta häkistä. Lisäksi tyyli on vaikea yleisön rotuuntutustumisten kanssa, sillä kissan omistajan puheille on vaikeampi päästä. Ehkä tähän on keksitty jokin toimiva käytännön tapa, jännä nähdä sitten paikan päällä. Näyttelyverhot on meillä samat kuin tähän asti, mutta joko takaseinä nostetaan verhonipsuilla tai kokeilen kääntää verhot niin, että se osa mikä normaalisti toimisi takaseinänä, olisi nyt pohjalla piilossa pohjaviltin alla. 

Tavataan Kempeleessä?



PS. Viime näyttelyvuosi oli Noran ensimmäinen kunnollinen (ihka ensimmäinen ja sen vuoden ainut virallinen näyttely oli vuonna 2016) ja sisälsi yhteensä 6 näyttelypäivää. Näissä näyttelyissä saatujen tulosten ansiosta Nora on sijalla 4. Vuoden kastraattinaaraissa POROKin Vuoden Kissa -kilpailussa pistein 521,17! Lisäksi tyttö oli Kissaliiton pistelaskennassa sijalla 1. American curl pitkäkarva, kastraattinaaraat. Onnea Nowa!

6 kommenttia:

  1. Menestystä näyttelyyn ja agilityyn! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttely yllätti taas, agi odotusten mukaisesti. :'D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hienosti meni näyttely ja aivan upeasti hotelliyö!

      Poista
  3. Eurotyylinen näyttely on ehdottomasti yleisön kannalta mukavampi, koska pääsee näkemään kissat, ilman, että pitää puskea läpi omistajamuurin. Toivottavasti missikisat meni hyvin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli tämä kiva kiertää kun käytävillä oli oikeasti tilaa. :D

      Poista