perjantai 14. heinäkuuta 2017

Koiranpentu kylässä

Meillä kävi eilen erityinen vieras: ystäväni 9 vk ikäinen belgianpaimenkoiranpentu Runo (Eloisa Wicca). Edellisen kerran meillä on käynyt koiravieras vuoden 2015 alussa, jolloin toinen ystäväni kyläili meillä pari kertaa sekarotuisen pentunsa kanssa. Tuolloin ystävystymistä jarrutti pitkä vierailuväli ja kyläilyistä luovuttiin.

Koska kaikki hyötyvät sopuisasta yhteisolosta, päätimme tehdä tämän tutustumisen systemaattisesti tavoitteena, että Runo vierailisi meillä kerran viikossa siihen asti, kunnes kisut ovat hyväksyneet uuden ystävän. Pentu kasvaa nopeasti ja belgianpaimenkoira on etenkin kissan mittapuulla sen verran iso aikuisena, että helpompi ystävystyä kun kaikki ovat suurinpiirtein samaa kokoa. Runo on tosin jo nyt isompi kuin kisut.

Vierailu toisti samaa kaavaa kuin aiemmin Paulin kanssa. Haiku kipusi keittiökaapiston päälle mulkoilemaan murhaavasti, Nora katosi sängyn alle ja Raku TV-tason taakse. 

Runo ei ole koskaan tavannut kissoja, mutta otti uuden ympäristön hajuineen aivan loistavasti vastaan. Tyttö ei lähtenyt paikantamaan kissatuoksujen lähteitä ja oleskeli kanssamme keittiössä. Pian matkaväsymys otti vallan ja tyttö nukahti sikeästi. Iso osa vierailusta sujuikin nukkuen, mikä oli valtava apu tutustumisessa. 

Jälleen kerran Raku oli kisuista ainut, joka uskalsi tulla ihmettelemään outoa otusta.

Runo oli niin keskittynyt muihin asioihin, ettei lainkaan huomannut selän takana olevaa Rakua

Sikeä nukkuja, ei herännyt siihenkään kun Raku hyppäsi pöydältä äänekkäästi tömähtäen Runon viereen

Runon herättyä tehostimme ystävystymistä yhteisen namihetken avulla. Tässä vaiheessa Runo huomasi ensimmäisen kerran Rakun, joka oli laskeutunut lattiatasolle namien perässä. Runo ei kuitenkaan lähestynyt Rakua muuten kuin herkkujen avulla. Poitsu päästi tytön melkein iholle asti, mutta silmiin katsominen oli liikaa. Silloin piti sähistä kaveri kauemmas ja hienosti Runo oppi heti miten Rakun kanssa kannattaa toimia.

Näin lähelle sai tulla ilman protesteja, kunhan ei katsonut silmiin

Myöhemmin Raku ja Runo päätyivät oravanpyörään, jossa Raku joutui umpikujaan (olisi halunnut edetä keittiöstä olohuoneeseen, mutta tasot loppuivat kesken eikä lattialle siirtyminen ollut vaihtoehtona) ja murisi Runolle silmiinkatsomisesta. Runo taasen haukkui Rakulle murinasta. Raku kuitenkin räpytteli Runolle silmiään eli oikein luottavaisin mielin odotellaan seuraavaa tapaamiskertaa! Tilanne laukesi sillä, että vein Rakun olohuoneen kiipeilypuuhun eikä Runo lähtenyt seuraamaan.

Kaunokainen

16 kommenttia:

  1. Miäletön verenhimonen peto! Olette kissat rohkeeta porukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä taisi enemmän Runolla oli aiheitta olla varuillaan verenhimoisesta pedosta. :'D Kissan ego, se on jännä juttu. Kerran tarvitsi sähistä eikä edes tassu noussut, niin sen jälkeen Runo perääntyi heti kun seuraavan kerran lähellä ollessa vahingossa katsoi silmiin. :D Hirmuisen sosiaalisesti taitava koiru. Raku sai hurjasti lisää itsevarmuutta tilanteeseen kun tyttö osaa antaa tilaa pyydettäessä.

      Poista
  2. Voi jestas, mikä Runo <3 Mä jään mielenkiinnolla seuraamaan, kuinka ystävyys edistyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runo on aivan ihana! ♥ Toivottavasti seuraavalla kerralla päästään taas pidemmälle! :)

      Poista
  3. Oooi mikä ihana koirulainen tuo Runo! Ihailemme kyllä Rakun rohkeutta ja uteliaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raku on hauska tapaus siitä, että muissa tilanteissa poitsu on porukan arkajalka. :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hyvillä tytöillä on 100 % mahdollisuus joutua pussattavaksi. ♥

      Poista
  5. Aivan ihana tyyppi! Toivottavasti neidin vierailuja ja kissojen reaktioita päästään seuraamaan usein myöhemminkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! :) Toivottavasti edessä on kaunis ystävyys, edes Rakun kanssa. :D Uskon, että Rakun mallia seuraamalla etenkin Norakin innostuisi. :)

      Poista
  6. Belgit on aivan ihania ja hurmaava tapaus tää teillä kyläilemässä ollut Runo- tyttö!

    VastaaPoista
  7. Oi, mikä pentu :3 ja reipas Raku!

    VastaaPoista
  8. Voi kun belgit on niiiin ihania, saisinpa oman belgin <3 Vaikka tahtoisin kyllä vaikka mitä koirarotuja ja kissarotuja ettei tässä elämässä ehdi niihin kaikkiin?? Vääryys :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos, ainakin kissojen suhteen! :D Belgit on hiiiiirmuisen kauniita, etenkin noi pitkäkarvat. ♥

      Poista