lauantai 20. toukokuuta 2017

Zooplus-tilaus

Vihreänauhaiset paketit tietävät aina hyvää. Tällä kertaa paketti olikin normaalia isompi, sillä tein yhteistilauksen äitini kanssa. Tilasimme Thriven herkkuja, kuljetuslaukkuja, pedin, ruokaa, leluja ja kissanruohonsiemeniä.

Olen viimeksi tehnyt tilauksen Zooplussaan maaliskuussa ja sen jälkeen toimituspalvelussa ja -nopeudessa on otettu aimo harppaus eteenpäin. Tein tilauksen sunnuntaina illalla ja otin tilauksen laskulla (uusivanha ominaisuus). Sain maanantaina paketin lähetysilmoituksen arvioidun saapumispäivän kera (uusi ominaisuus!). Arvioitu toimitusaika oli perjantaille, mahdollisuus myös lauantaille.

Torstaina töistä tullessani kotona oli odottamassa postin saapumisilmoitus. 



Kävin noutamassa paketin äitini ja hänen miesystävänsä kanssa. Kisut olivat innokkaina avaamassa pakettia kanssamme. Päällimmäisenä oli meille tullut uusi kuljetuslaukku, jolta löytyi painoa varsin mukavasti. Tukevan oloinen laukku, joka ansaitsee myöhemmin oman julkaisunsa.

Äitini tilasi kisuilleen pedin näyttelyhäkkiin ja kahdenlaisia reppuja pyöräretkiä varten. Näistäkin tulee myöhemmin oma julkaisunsa, vaikuttavat tosi hyviltä!

Kasa pienenee

Selkäreppu

Tavaraparatiisi

Sneak peek toiseen reppuun, jota Rakukin pääsi kokeilemaan

Meidän laukku, joka viettää tällä hetkellä aikaa parvekkeella tuulettumassa. Käsittelyaineiden (?) haju oli todella vahva ja sai Noran silmänkin hetkeksi umpeen kutinasta kun tyttö oli testannut laukkua.

Meidän muut ostokset

Minun oli tarkoitus tilata vain herkkuja ja ruokaa, mutta heräteostoksena mukaan lähtivät myös laukku ja pari lelua. Kisujen Cat Dancer on jo niin kulunut, että ajattelin niiden innostuvan uudesta. Ostin myös uuden huiskan, mikä jäi tästä kuvasta pois.

Thriven herkut näyttävät olevan Noran ykkösherkku. Menimme hetken toisella kalaherkulla kun Thrive pääsi loppumaan kaapista, mutta tämä toinen ei enää sytyttänyt samalla tapaa kuin ennen. Tyttö söi niitä nihkeästi ja temppuilukin oli hetken sen vuoksi tauolla. Nyt kun Thrive on taas mukana kuvioissa, innokkuus on palannut.

20 kommenttia:

  1. Cat Dancer, herkkuja, ruokaa, vihreä nauhainen paketti; parhautta! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvältä näyttää paketin sisältö! Meillekin pitäisi tässä joku päivä saapua muutama laatikollinen tavaraa, myös noita Thriven herrrrrkkuja <3
    - Cru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama laatikollinen, siellähän on tai on ollut ihan superjuhlat! ♥

      Poista
  3. Kissoille tuli taas joulu :) Paljon kivoja juttuja paketissa. Toivottavasti kuljetuslaukut ovat hyviä. Tuollaisia olisi kyllä huomattavasti helpompi kantaa verrattuna noihin muovisiin bokseihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! :) Olen aiemmin ollut todella, todella skeptinen laukkuja kohtaan, mutta nykyään etenkin laadukkaat koen melkein boxeja turvallisemmaksi. Sen verran kuullut rikkoutumistarinoita ja onhan tosiaan tuo laukun muotokin kuljetusystävällisempi ainakin kantajan näkökulmasta. :D

      Poista
  4. Niin paljon kaikkea kivaa! Kiinnostaa varsinkin toi kuljetuslaukku oliko hintansa väärti. Munkin pitäisi hankkia uutta kantokassia Nalalle kun vanha on vähän turhan pieni ja nuhruinen niin uusi sellainen on alustavasti tulossa ostoslistalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Laukku on yhä edelleen tuulettumassa parvekkeella, mutta eiköhän ensi viikolla oteta testiin! :)

      Poista
  5. Voi että toi reppu näyttää ihan ääreist hyvältä :) Oon tuon tapaista yrittänyt löytää, koska ehdottomasti tarvitsen kuljetusrepun uudelle kissalle. Se vaan täytyy löytyä suomesta, koska mä tilaan ulkomailta vasta viime hädässä jos suomesta ei sopivaa löydy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää molemmat tosi hyviltä, mutta etenkin juuri tuo katollinen reppu! :) Se on hyvä kun siinä on mukana myös sadehuppu huonon ilman varalle. Toivottavasti löytyy Suomen puoleltakin vastaava! :D

      Poista
  6. Hurjan hieno paketti! Ja laatikkokin vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikko on yhä meillä eteisessä viihdykkeenä. :DD

      Poista
  7. Moikka!
    Mitenhän on, onko nämä Mushin Vaisto CAT täysruuat millaista sapuskaa kissoille?

    https://www.rahula.fi/kissalle/tuote/mush-vaisto-cat-kana-sika-800-g/6430023292122/
    Koostumus: Broileri 52 % (kivipiira, sydän, liha ja maksa), sika 46 % (sydän, liha, luu, munuainen, keuhko, rusto), kylmäpuristettu auringonkukkaöljy ja merilevä.

    Ravintoaineet /100 g
    Energia 580 kJ / 139 kcal
    Proteiini 15.80g
    Rasva 8.40g
    Kalsiumia 0.60g
    Fosforia 0.40g
    Kosteus 72.10g
    Tuhka 2.50 g
    Raakakuitu 2.00 g

    Mulle ois kissanpentu tulossa ja ajattelin että alkuun syötäisi jotain täysravintoa ja pikku hiljaa siirryttäisi sitten raakaruokaan, kunhan itse saisi vähän lisää varmuutta. Mahdollisesti noiden lisäksi saisi sitten broilerin fileetä ja myös jonkun sortin luita mietin (esim. kokonaisia siipiä, kauloja jne), mutta saakohan sitten liikaa kalsiumia ja mahan kovaksi? Entä paljonkohan noita pitää syöttää kissalle, jonka arvioitu aikuispaino on siinä neljän kilon paikkeilla? Toki lisätä tai vähentää jos pennun kunto alkaa näyttää siltä, mutta mistä ois hyvä aloittaa? Tai jos nuo ei ole hyviä, onko olemassa jotain muuta raakatäysravintoa?

    Syötätkö sä muuten tota märkäruokaa normaalissa arjessa raa'an lisäksi, vai onko se jotain hätävararuokaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mui!

      Onnea tulevasta perheenjäsenestä ja mahtavaa, että pieni on pääsemässä raakaruokinnalle! ♥ Voi antaa lihaisia luitakin, ne on tosi näppärä apu hampaiden kutinaan, mutta ei kannata kokonaisia tarjota. Puolikkaita kauloja silloin tällöin esimerkiksi. :) Broilerinfileen sijaan kannattaa ottaa paistileikettä ja sydäntä, ovat rasvaisempia ja täten parempia kasvavan pennun tarpeisiin.

      Mush Vaisto ei valitettavasti ole täysravintoa myyntipuheistaan huolimatta ja kannattaa enemmin panostaa palalihoihin, mitkä ovat hyväksi sekä kisun mielelle että hampaille, tarjoten kisulle luontaista tekemistä. Käytännön raakaruokinta on helppoa pennuillekin ja raakaruoka tarjoaa parhaat eväät kasvuun ja kehitykseen, joten rohkeasti vain raakailemaan piakkoin pennun kotiutumisesta! :) Pennuille annetaan ruokaa niin paljon kuin se jaksaa syödä ja aikuisena määrä vähintään 100 g/pv. Pätee niin Mushissa kuin itse koostetussakin. :) Mushilla täyttyisi tuossa kalsium ja tuotteesta riippuen myös B-vitamiini. Kaveriksi vielä muut lisät eli D- ja E-vitsku, jodi, sinkki ja omega 3.

      Markkinoilla on myös toinen täysravinto, taisi olla Oscarin. Sen sisältö on laadukkaampi, mutta saatavuus taitaa rajoittua toistaiseksi vain tehtaanmyymälään. Esim. netistä kyseistä tuotetta ei löydy.

      Nuo märkäruuat ovat Noralle. :) Multiallergisena tyttö voi syödä vain poroa ja kalaa.

      Poista
    2. Kiitos paljon vastauksesta! Raakaruokinta on kyllä vakuuttanut paremmuudellaan, mua vaan vähän hermostuttaa ajatus laittaa kakara sille saman tien - jos itse mokaa jotain, vaikuttaahan se kasvavaan pentuun paljon lopullisemmin kuin aikuiseen kissaan. Toisaalta sun ja Viiruvarpaat blogeissa on aika idioottivarmasti selitettynä mitä pitää syöttää ja paljonko, ehkä tarviis vaan tsempata itsensä ennen pikkukaverin kotiintuloa ja uskaltaa lähteä suoraan raakaruokinnalle.

      Tai mitenhän jos alkuun kokeilisi syöttää vaikka 50-50 jotain laadukasta kissanmärkäruokaa (joku thrive, bozita, animonda carny?) ja lihaa+vitamiinit yms.?

      Poista
    3. Monet painivat saman ajatuksen parissa, mutta etenkin noudattamalla ohjeita on vaikea mokata. :) Aikuisen ja pennun ruokinta on pitkälti samaa. Pennut tarvitsevat painoonsa nähden enemmän ravintoaineita kuin aikuiset, joten sen ja nopean kasvuvauhdin vuoksi lisät annetaan tulevan arvioidun aikuispainon mukaan. Puutteita ainakaan siis ei pääse syntymään ja turvallisiin ylärajoihin jää vielä pitkä matka. Muuten ruokaa annetaan niin paljon kuin pentu jaksaa syödä ja kalsiumin saanti katsotaan sen mukaan kohdalleen.

      Itse koen helpommaksi kokonaan raakaruokinnan, sillä teollisesta pitäisi tsekata saannit ja muokata lisät sen mukaiseksi. Märkäruuasta riippuen hyöty ei välttämättä ole suurta. Mutta jos koet puolikkaan turvallisemmaksi/mukavammaksi näin alkuun, niin toki sekin ruokavalio on hyvä. :)

      Poista
  8. Inulla on nykyään toi harmaa reppu ja on aivan loistava! Inu kiipeää kyytiin heti eteisessä kun repun ottaa esille. Hyvä kantajalle ja hyvä kissalle. :)

    VastaaPoista
  9. Oi vitsi miten kivaa saada paketteja varsinkin kissa-aiheisia! Paketin sisältö vaikuttaa super hyvälle :--)

    VastaaPoista