torstai 11. toukokuuta 2017

Vessapäivitystä

Nora hutipissailee laatikon yli silloin kun sitä stressaa. Syy voi olla turhautuminen tekemisen puutteesta, likaisesta tai liian täydestä hiekkalaatikosta. Tyttö käyttää eniten vessassa sijaitsevaa avolaatikkoa kuten muutkin eikä hutipissoja tule onneksi usein. Vessassa on vedenkestävä lattia, joten siellä hutipisut eivät ole yhtä haitallisia kuin muualla asunnossa oleville laminaateille. 

Kisut saivat viime kesän lopulla äidiltäni lahjaksi Mustin ja Mirrin silloisen uutuusvessan MyPet Bertyn. Kyseinen vessa on katon kautta kuljettava ja täten seinät ovat ihanteellisen korkeat estämään hutipissailut. 

Kyseinen hiekkalaatikko vähensi laminaattivaurioriskiä, mutta tietokonehuoneeseen jäi yhä avomallinen riskivessa. Nora mieluummin pissii täyden laatikon reunan yli kuin menisi puhtaaseen toiseen hiekkalaatikkoon, joten suuresta riskistä ei sentään ollut kyse. Mahdollisuus on kuitenkin vaivannut minua ja ostin viime kuussa tietokonehuoneen vessalle korvaajan: toisen Bertyn.

"Mami onks tää nyt ihan oikeessa paikassa?"

"Tähänkö tää jäi?"


Uusi vessa oli suosittu 1-2 päivää käyttöönotosta, mutta sen jälkeen tätä käytetään vain kun toiseen vessaan ei pääse. Mutta ainakaan ei tarvitse enää pelätä pisujen päätymistä laminaatille.

10 kommenttia:

  1. Berty on kyllä ihan huippukaveri, meillä väheni ympäriinsä kulkeutuvan hiekan määrä dramaattisesti Bertyjen tultua taloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan loistavaa, että tuli markkinoille ja hintakin soppeli! :)-b Nora tosin YRITTI. Pissasi niin, että pissi meni melkein yli kannen välistä. Onneksi vain melkein.

      Poista
  2. Noi vessat näyttää kivoille, mut meille mahtuu vaan yks vessa ja en tiiä mitenkä pojat viihtyisi tommosessa tai mahtuisiko ne edes tuonne sisälle :D

    VastaaPoista
  3. Meillä vaihdettiin myös bertyyn muutama kuukausi sitten ja ollaan tykätty älyttömästi! Hiekkaa ei enää leviä paikasta toiseen samalla tavalla ja hutipissojakaan ei ole tullut :)

    VastaaPoista
  4. Tuohan näyttää tosi kätevältä, pitäisiköhän pelletit paremmin vessassa sisällä ennemmin kuin leviäisivät pitkin poikin kämppää meillä.. pitääpä ottaa harkintaan!

    Löysin nyt vasta blogisi ja onpa mukava lueskella eläinaiheisia juttuja vielä blogien muodossa. Itsekin koitan jälleen blogiharrastusta pienen tauon jälkeen aloitella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit meidän blogiin ja aivan mahtavaa, lisää kisublogeja tänne kaivataankin! :)

      Poista
  5. Hmmm... Minä olen miettinyt olisiko tuollainen vessa hyvä. Lähinnä mietin tulisiko sieltä vähemmän hiekkaa ulos kuin luukullisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole luukullisesta kokemusta, mutta tosi vähäistä on hiekan kulku tuolla! :)

      Poista