sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Vänttiset

Viime vuonna meillä jäi ulkoilut käytännössä kokonaan parvekeulkoilun varaan, sillä Haiku ei enää tykännyt pukea Primacatin valjaita ylleen. Nora taasen inhoaa ulkoilua fleksin vuoksi (on vahingossa pari kertaa irronnut otteestani ja lähtenyt kelautumaan tyttöä kohti) ja Raku pelkää ulkona. Haikun Primacat-inho meni siihen pisteeseen, että tyttö juoksi karkuun kun näki valjaat ja etenkin rintakehän ympäri menevää solkea kiinnittäessäni tai valjaiden tiukkuutta testatessani Haiku saattoi yrittää näykätä. Valjaiden ollessa yllä Haiku pyörähteli aika ajoin maassa ja koitti saada valjaita irti. En ymmärrä mistä inho kehittyi, sillä Primacatit kelpasivat moitteetta useamman vuoden.

Olin jo pari-kolme vuotta harkinnut Vänttisiä niiden laadun, suomalaisuuden ja värivalikoiman vuoksi. Erittäin paljon plussaa myös siitä, että valjaista löytyy heijastinta sekä että heijastinominaisuuden saa myös taluttimeen. Meillä ulkoillaan lähinnä hämärällä/öisin kun ihmisiä ei ole enää niin paljon liikkeellä, joten heijastimet ovat tärkeä osa turvallisuutta. Primacatien kanssa olen käyttänyt lisänä erillistä heijastinkaulapantaa.

Haikun ihan ensimmäiset valjaat olivat Vänttiset, mutta niiden jäädessä pieneksi Haikun kasvaessa, siirryin Primacatiin ja niihin jäin, sillä ne ajoivat asiansa moitteettomasti. Viime vuonna olin jo todella lähellä Vänttisten hankkimista, mutten saanut tilaamista aikaiseksi ennen iltojen viilenemistä, jolloin oli jo myöhäistä, sillä Haiku tykkää ulkoilla vain kun on lämmintä.

Tänä vuonna, ihanien kesäisten valjas- ja tarhaulkoilukuvien taas ilmestyessä blogeihin, päätin, että nyt on viimein aika hankkia meillekin Vänttiset ja päästä taas nauttimaan ulkoiluhetkistä Haikun kanssa. Uskon vahvasti, että Primacatin epämieluisuus johtuu sen muodosta. Vänttiset poikkeavat siitä kovasti, joten luotin, että niiden kanssa pääsisimme taas nauttimaan valjasteluista.

Tykkään tosi paljon, että valjaisiin saa myös yhteensopivan taluttimen. Meillä on tähän asti ollut käytössä fleksi(t), mutta pidän enemmän perinteisistä taluttimista. Ne ovat nostalgiset, sillä ulkoilutin lapsena enoni koiraa aina hihnassa, sekä perinteinen talutin on mukavamman tuntuinen kädessä. Koen sen myös fleksiä turvallisemmaksi, sillä taluttimen kädensijan saa kiedottua käden ympärille, jolloin nykäistessä talutin ei irtoa niin helposti otteesta, ja ohuen kahvan ansiosta samalla kädellä voi pidellä muutakin kun taluttimen kahva ei vaadi koko käden tilaa.

Tilasin Haikulle turkin väriä mukailevat valjaat ja taluttimen ja pyysin taluttimen mitaksi 250 cm. Meillä talutinhankintoja on aina jarruttanut yhteensopivuuden lisäksi hihnan mitta. Koen etenkin max. 200 cm mittaiset hihnat turhan lyhyiksi meidän tarpeille ja 220 cm'kin on aika nafti. Onneksi Vänttisiä saa muutenkin kuin standardimittoina (180 cm ja 220 cm), joten sain Haikulle sen pituisen hihnan kuin halusin.

Ensin totuteltiin uusiin valjaisiin sisällä herkkujen avulla

Tykkään!

Ihana yhdistelmä, talutin on juuri sopivan pituinen: ei liian pitkä eikä lyhyt

Tilausta tehdessäni nappasin heräteostoksena saman yhdistelmän myös Noralle. Koska Noran suurin inhotus ulkoilussa on ollut fleksipelko, ajattelin kokeilla, josko Nora innostuisi taas ulkoilemaan kun taluttimena on turvallisempi hihna ja valjainakin jokin muu kuin samat, joiden kanssa ikävät tilanteet ovat sattuneet. Ennen nimittäin myös Nora tykkäsi ulkoilusta. Norankin valjaat ja hihna mukailevat turkin väriä. Taluttimen pituus on sama kuin Haikulla eli 250 cm.

"Olisit ottanut vain Haikulle, kiitos."

"Ugh, en liiku."

"Ota nämä pois, jooko?"

"Uuu, nami!"

Haiku tottui todella nopeasti Vänttisiin herkkujen avulla, mutta Nora lämpenee huomattavasti hitaammin. Tyttö yrittää kävellä matalana piiloihin, mutta sentään kulkee reippaammin kun heitän sille namin vähän matkan päähän. Namikättä se ei kuitenkaan seuraa toisin kuin Haiku. Noran kanssa menemme toki tytön mukaan eikä minua haittaa, vaikka emme pääsisi Noran kanssa ulkoilemaan tänä kesänä. Nora ei enää kasva, joten voimme yrittää tarvittaessa uudestaan sitten vuosien päästä kun meillä on oma talo ja rauhallinen piha. 

Myös facebook on huomannut missä mennään ja on jo kahtena päivänä peräkkäin tarjonnut muistoina ulkoilukuvia. Saimme valjaat tällä viikolla (valjaat tulivat todella nopeasti, viikko tilauksesta! Olin varautunut paljon pidempään odotusaikaan) ja olin ajatellut mennä myös Haikun kanssa hitaasti, mutta facen muistoista inspiroituneena päätinkin yrittää ulkoilua jo nyt. 



Vänttiset tuntuvat olevan mukavat Haikulle, sillä tyttö ei enää yritä näykkiä pukuhetkellä eikä myöskään kieriskele maassa koittaakseen saada valjaat irrotettua. 

"Noni mami, mennään jo!"

Pitkän paussin jälkeen ulkomaailma oli kuitenkin vielä liian jännittävä ja ulkoilu jäi lyhyeen. Osaltaan jännyyteen vaikutti varmasti se, että menimme ulos aamupäivästä. Pitää yrittää seuraavalla kerralla hämärän aikaan ja varmasti kun alku näyttää näin lupaavalta, pääsemme nautiskelemaan pitkistäkin ulkoiluhetkistä tänä kesänä.

34 kommenttia:

  1. Nonni, nyt kiinnostaisi tilata jotain tuollaista myös meidän kissoille, joiden kanssa on totuttu ulkoilemaan pelkillä vanhoilla virityksillä. :D Kerkesin jo etsiä netistä tietoakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mahtavaa! :D Vänttiset on niin tyylikkäät, olen palannut monesti ihastelemaan näitä kuvia. :DD Ehkä tänään päästään taas kokeilemaan ulkoilua.

      Poista
  2. Tsemppiä ulkoiluihin Haiku ja koitahan Norakin tottua :) - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan, että Norakin innostuisi! On nuo valjaat niin hienot, että olisi sääli, jos ne jäisi käyttämättä. :D

      Poista
  3. Kyllä ne ulkoilut alkaa varmasti sujumaan! Mietin pitäsikö meidänkin ostaa uudet vänttiset, kun tuntuu että pojat on kasvaneet kauheesti siitä kun viimeksi ne ostin. Täytyykin mittailla onko mitat samat kuin silloin kun tilasin ne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kasvavat pojat! Meillä ei auta kovasti tuosta kasvaa/lihoa, sillä vyötärömitta on nafti. :D

      Poista
  4. Oi kuinka hienot systeemit teillä nyt on! Ja pääasia on tietty mukavuus! Toivotaan, että ulkoilusta kertyy nyt paljon mieluista kokemusta ja ulkoiluinto kasvaa:) Saisinko udella miten tiukalla mittanauhaa pidetään kun kokoa mitataan? Entä mikä koko Haikulla on?
    -Tidi&T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivotaan! :) Meillä mitattiin vain vyötärönympärys ja sen mittasin nauhan ollessa tiukimmillaan. Haikun ympärysmitta on 32 cm ja valjaat ovat S/M. :)

      Poista
  5. Toivottavasti ulkoilut sujuu! Hienoja valjaita, hyviä värejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan! Miekin tykkään ihan mahdottoman paljon. :)

      Poista
  6. Vänttiset on kyllä parhaat! T: kolme kissa, joilla on kahdet valjaat.

    VastaaPoista
  7. Meilläkin oli lievästi sanottuna valjasvastaisuutta ilmassa keväällä kun käytin Vilmalla välikokona tavallisia valjaita Vänttisten tilalla. Ulkoilu kyllä sujui niissäkin, mutta pukeminen aiheutti meilläkin näykkimistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kumma. Vänttiset ovat todella onnistuneet mukavuudessaan. :)

      Poista
  8. Meidänkin lempparit. Vaikkei ulkoillakaan ;)

    VastaaPoista
  9. Mä tykkään noista Vänttisistä, mutta meiän pojilla meni ihmeen kauan hyväksyä ne. Nyt ne on ihan jees, mutta käyteään välillä vielä meidän vanhoja pieniä valjaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie aluksi mietin mitä Haiku tykkää kun pään yli pujotetaan kaulaosa. Mutta ainakaan toistaiseksi se ei aiheuta ällötystä. :)

      Poista
  10. Onnistuin jo poistamaan edellisen kommentin.. :'D

    Mutta on tytöt saaneet kivan näköiset valjaat! Ihanan kuuloista tämä Haikun naukuminen :D Rakukin näköjään päässyt videolle "patsastelemaaan".. :)

    VastaaPoista
  11. Todella kauniit valjaat tytöillä! ♥ Mäkin tykkään pitkistä hihnoista, meidän hihnasta löytyy mittaa huimat kolme metriä. :D Meillä on käytössä monitoimihihna, tykkään kun käsien loppuessa hihnanpään saa napsautettua vaikka vyölenkkiin kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Miekin mietin 3 m mittaa, mutta päädyin tuohon pienempään, niin jää enemmän käsiin tilaa ja tuollakin pääsee riittävän kauas. :) Monitoimihihna kuulostaa oikein kätevältä! Etenkin, jos haluaa ottaa järkkärin mukaan lenkeille. :D

      Poista
  12. Vänttiset on kyllä tosi laadukkaat. Hyvin turkin väriin yhteensopivat värit löytyneet sekä Noralle että Haikulle! Kyllä Norakin varmaan tottuu, kunhan jaksaa olla tarpeeksi kärsivällinen. Kissat ovat vaan niin erilaisia.

    Nyt juuri ostettiin myös Roopelle uudet Vänttiset, kun edelliset olivat täälläkin menneet liian pieneksi, ja kerran ollaan jo ehditty ulkonakin niitä testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, miekin tykkään tosi paljon! :) Vänttisten ainut miinus on, että ne ei kestä kasvua. Mutta onneksi hinta ei ole paha. :)

      Poista
  13. Hienoa, ja onnea valjasharkkoihin! Olisi kiva kuulla, miten Vänttiset ovat toimineet myös jatkossa! Teslalla (siamilainen) on Feel Purr- valjaat, mutta tarkoitus on hankkia niin ikään mittoihin tehdyt Vänttiset. Itämaiskissa on kyllä kuminauhakatti, kuten sanotaan. En siitä huolimatta varmaankaan uskalla pitää nykyisiä kyllin tiukalla ja jänskyttää ettei niistä vaan karata. Tesla kulkee kyllä nätisti, mutta vielä harjoittelut kesken. Yllättävä ääni tai mikä tahansa uusi asia voi säikyttää ja sitten jo painitaankin niiden valjaiden kanssa. Kotikissat (Franky, Hani) eivät ole oppineet valjastuntumaa sietämään. Sellaista herkkua ei ole vielä keksitty että treeni tässä asiassa luonnistuisi. Toivotaan, että kissaväelle saadaan se toinen vaihtoehto ensi kesään mennessä, eli ulkotarha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Eiköhän me kirjoitella sitten kun ulkoilut alkavat sujua. Tosi kiva, että olette hankkimassa Vänttiset! :) Feel Purriin liittyy kurjaa tarinaa kun alkujaan Musteissa ja Mirreissä oli Vänttisiä myynnissä, mutta liike päätti kopioida mallin ja myydä sitä omalla nimellään, jolloin Vänttiset vedettiin myynnistä. Joissakin paikkakunnilla ilmeisesti kuitenkin Vänttisiä saa yhä myös Musteista ja Mirreistäkin.

      Tosi hyvä, että hankitte valjaat mittatilauksena, se hillitsee karkaamisten onnistumista. Ja rohkeasti tarpeeksi tiukalle vaan, sormihan tulee kuitenkin mahtua valjaiden ja kissan väliin. :) Kannattaa varalta myös kirjoittaa puhelinnumero valjaisiin tai kiinnittää niihin yhteystietolaatta, aina kun voi jotain silti sattua. Ulkotarha olisi superjees ja meilläkin suuri haave! :) Tsemppiä hankintaan ja mahdolliseen rakenteluun!

      Poista
  14. Normihihnoissa on puolensa samoin kuin Flexissä. :) Se Flexin ikuinen ongelma, hankala käteen istuvuus, on iso miinus, mut sitte taasen tavishihna jää ainakin meillä herkemmin kiinni risuihin sun muihin ja on muutenkin aina väärän mittainen. Flexistä tykkään siinä mielessä, että sitä mittaa ja hihnan (no narun) kireyttä voi muuttaa tilanteen mukaan ja aika monesti se on tarpeen, ku me ulkoillaan oikeastaan vain metässä, missä maasto-olosuhteet vaihtelee suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, molemmissa on puolensa. :) Fleksin iso etu on, että siitä on helpompi ja käytännöllisempi saada usean metrin pituisena. :D Ja juuri tuo kireysominaisuus haastavammassa maastossa.

      Poista
  15. Hyvän näköiset valjaat kyllä, pitäisi ehkä kokeilla meilläkin. Valjaiden pukemine on aina kissojen mielestä kamalaa mutta yleensä inhotus niitä kohtaan unohtuu kun pääsee ulos :)

    VastaaPoista
  16. Täällä Vänttisten HC-fani. Niitä on kaapissa jokunen kappale, vaikkei me edes ulkoilla ;)

    VastaaPoista