Vänttiset

Viime vuonna meillä jäi ulkoilut käytännössä kokonaan parvekeulkoilun varaan, sillä Haiku ei enää tykännyt pukea Primacatin valjaita ylleen. Nora taasen inhoaa ulkoilua fleksin vuoksi (on vahingossa pari kertaa irronnut otteestani ja lähtenyt kelautumaan tyttöä kohti) ja Raku pelkää ulkona. Haikun Primacat-inho meni siihen pisteeseen, että tyttö juoksi karkuun kun näki valjaat ja etenkin rintakehän ympäri menevää solkea kiinnittäessäni tai valjaiden tiukkuutta testatessani Haiku saattoi yrittää näykätä. Valjaiden ollessa yllä Haiku pyörähteli aika ajoin maassa ja koitti saada valjaita irti. En ymmärrä mistä inho kehittyi, sillä Primacatit kelpasivat moitteetta useamman vuoden.

Olin jo pari-kolme vuotta harkinnut Vänttisiä niiden laadun, suomalaisuuden ja värivalikoiman vuoksi. Erittäin paljon plussaa myös siitä, että valjaista löytyy heijastinta sekä että heijastinominaisuuden saa myös taluttimeen. Meillä ulkoillaan lähinnä hämärällä/öisin kun ihmisiä ei ole enää niin paljon liikkeellä, joten heijastimet ovat tärkeä osa turvallisuutta. Primacatien kanssa olen käyttänyt lisänä erillistä heijastinkaulapantaa.

Haikun ihan ensimmäiset valjaat olivat Vänttiset, mutta niiden jäädessä pieneksi Haikun kasvaessa, siirryin Primacatiin ja niihin jäin, sillä ne ajoivat asiansa moitteettomasti. Viime vuonna olin jo todella lähellä Vänttisten hankkimista, mutten saanut tilaamista aikaiseksi ennen iltojen viilenemistä, jolloin oli jo myöhäistä, sillä Haiku tykkää ulkoilla vain kun on lämmintä.

Tänä vuonna, ihanien kesäisten valjas- ja tarhaulkoilukuvien taas ilmestyessä blogeihin, päätin, että nyt on viimein aika hankkia meillekin Vänttiset ja päästä taas nauttimaan ulkoiluhetkistä Haikun kanssa. Uskon vahvasti, että Primacatin epämieluisuus johtuu sen muodosta. Vänttiset poikkeavat siitä kovasti, joten luotin, että niiden kanssa pääsisimme taas nauttimaan valjasteluista.

Tykkään tosi paljon, että valjaisiin saa myös yhteensopivan taluttimen. Meillä on tähän asti ollut käytössä fleksi(t), mutta pidän enemmän perinteisistä taluttimista. Ne ovat nostalgiset, sillä ulkoilutin lapsena enoni koiraa aina hihnassa, sekä perinteinen talutin on mukavamman tuntuinen kädessä. Koen sen myös fleksiä turvallisemmaksi, sillä taluttimen kädensijan saa kiedottua käden ympärille, jolloin nykäistessä talutin ei irtoa niin helposti otteesta, ja ohuen kahvan ansiosta samalla kädellä voi pidellä muutakin kun taluttimen kahva ei vaadi koko käden tilaa.

Tilasin Haikulle turkin väriä mukailevat valjaat ja taluttimen ja pyysin taluttimen mitaksi 250 cm. Meillä talutinhankintoja on aina jarruttanut yhteensopivuuden lisäksi hihnan mitta. Koen etenkin max. 200 cm mittaiset hihnat turhan lyhyiksi meidän tarpeille ja 220 cm'kin on aika nafti. Onneksi Vänttisiä saa muutenkin kuin standardimittoina (180 cm ja 220 cm), joten sain Haikulle sen pituisen hihnan kuin halusin.

Ensin totuteltiin uusiin valjaisiin sisällä herkkujen avulla

Tykkään!

Ihana yhdistelmä, talutin on juuri sopivan pituinen: ei liian pitkä eikä lyhyt

Tilausta tehdessäni nappasin heräteostoksena saman yhdistelmän myös Noralle. Koska Noran suurin inhotus ulkoilussa on ollut fleksipelko, ajattelin kokeilla, josko Nora innostuisi taas ulkoilemaan kun taluttimena on turvallisempi hihna ja valjainakin jokin muu kuin samat, joiden kanssa ikävät tilanteet ovat sattuneet. Ennen nimittäin myös Nora tykkäsi ulkoilusta. Norankin valjaat ja hihna mukailevat turkin väriä. Taluttimen pituus on sama kuin Haikulla eli 250 cm.

"Olisit ottanut vain Haikulle, kiitos."

"Ugh, en liiku."

"Ota nämä pois, jooko?"

"Uuu, nami!"

Haiku tottui todella nopeasti Vänttisiin herkkujen avulla, mutta Nora lämpenee huomattavasti hitaammin. Tyttö yrittää kävellä matalana piiloihin, mutta sentään kulkee reippaammin kun heitän sille namin vähän matkan päähän. Namikättä se ei kuitenkaan seuraa toisin kuin Haiku. Noran kanssa menemme toki tytön mukaan eikä minua haittaa, vaikka emme pääsisi Noran kanssa ulkoilemaan tänä kesänä. Nora ei enää kasva, joten voimme yrittää tarvittaessa uudestaan sitten vuosien päästä kun meillä on oma talo ja rauhallinen piha. 

Myös facebook on huomannut missä mennään ja on jo kahtena päivänä peräkkäin tarjonnut muistoina ulkoilukuvia. Saimme valjaat tällä viikolla (valjaat tulivat todella nopeasti, viikko tilauksesta! Olin varautunut paljon pidempään odotusaikaan) ja olin ajatellut mennä myös Haikun kanssa hitaasti, mutta facen muistoista inspiroituneena päätinkin yrittää ulkoilua jo nyt. 

Vänttiset tuntuvat olevan mukavat Haikulle, sillä tyttö ei enää yritä näykkiä pukuhetkellä eikä myöskään kieriskele maassa koittaakseen saada valjaat irrotettua. 

"Noni mami, mennään jo!"

Pitkän paussin jälkeen ulkomaailma oli kuitenkin vielä liian jännittävä ja ulkoilu jäi lyhyeen. Osaltaan jännyyteen vaikutti varmasti se, että menimme ulos aamupäivästä. Pitää yrittää seuraavalla kerralla hämärän aikaan ja varmasti kun alku näyttää näin lupaavalta, pääsemme nautiskelemaan pitkistäkin ulkoiluhetkistä tänä kesänä.