tiistai 9. helmikuuta 2016

Soittimet tutuiksi

Elina Väyrysen Suuren kissatemppukirjan inspiroimana ilmoitin viime kuussa perustavani kisujen kanssa bändin, kunhan sopivat soittimet löytyisivät. Ensimmäinen soitin löytyikin sattumalta heti kirpparilta ja ajattelin ostaa loputkin soittimet käytettyinä sitä mukaan kun niitä tulisi vastaan. Kärsivällisyyteni ei kuitenkaan riittänytkään siihen, vaan jo ensimmäisen tuloksettoman kirpparikierroksen jälkeen marssin lähimpään lelukauppaan ja kun sielläkään ei ollut sopivia (tai edes sopivaan hintaan), päätin katsoa mitä nettitarjonta pitää sisällään.

Nettikirppareiltakaan ei löytynyt meidän vaatimuksia vastaavia tuotteita, joten päädyin tutkimaan erilaisia nettikauppoja. Lähinnä katsoin lapsiosastolta, sillä soittimet ovat kalliita. Niin näyttävät olevan myös lasten soittimet, kunnes satuin törmäämään Jollyroomiin. Siellä oli varsin hyvään hintaan laaja valikoima soittimia ja pähkäillessäni tilaanko vai en ja jos tilaan niin mitä, niin talvialekin ehti alkaa. Alennukset olivat sen verran hyviä, etten voinut jättää tilaisuutta hyödyntämättä. Soittimia valitessa oli kivasti valinnanvaraa ulkonäön osalta ja aika kului mukavasti kun vertailin ja pähkäilin eri tuotteita myös käytännöllisyyden osalta. Lopulta sain päätökseni tehtyä ja ostoskoriin siirtyi ukulele, elektroninen piano sekä rumpu/tamburiini. Kisuilla oli jo minirumpu, mutta siitä kuuluu aika vaimea ääni, joten halusin kokeilla onko varsinaisempi rumpu parempi.

Paketti saapui eilen perille ja pääsimme testailemaan soittimia. Kuvasin kisujen reaktiot videolle:



Pianossa on yllättävän iso ääni, mutta se ei tunnu onneksi kissoja pelottavan. Jonkinlainen äänenvaimennin voisi kuitenkin olla ihan hyvä juttu naapureitakin ajatellen. Eilen kun testailimme soittimia, Raku innostui laulamaan ja painimaan vain pianoa kuunnellessaan. Tätä tapahtui myös kun pianon ääni kuului kamerasta katsoessani klippejä läpi. Hassua, ettei kuitenkaan tänään tullut samaa reaktiota. Ajattelin jo saavani Rakusta laulajankin, mutta se ei taida ainakaan niin helposti onnistuakaan.

"Mitä ihmettä se mami on tällä kertaa tilannut?"

Tuleva pianisti tutustuu soittimeensa

"Kato Nora, näin."

"Mie voin soittaa näitä molempia! Ja missä vielä se yks on?"

Pianoa saa painaa suhteellisen kovaa, jotta siitä kuuluisi ääni, mutta Raku alkaa olla jo hyvin perillä soittomekaniikasta. Se tietää jo laittaa tassun koskettimien päälle ja muutaman kerran poitsu on onnistunut painamaan kosketinta sen verran alas, että ääni on kuulunut. Raku on osoittanut olevansa hyvin musikaalinen ja on nauttinut kaikkien soitinten soitosta. Kitarassa Raku on hakenut jo omaa taiteilijan tyyliään soittamalla soitinta myös hampaillaan.

Kertoessani Rakun musikaalisista kyvyistä curlien naamakirjaryhmässä, Rakun kasvattaja muistutti mistä Raku on saanut nimensäkin. Sen lisäksi, että Raku on saanut musiikillista kasvatusta, Rakun virallisen nimen "Bravura"-sana on italialainen musiikkitermi ja tarkoittaa "play with skill". Hassua, miten nimen merkitys pääsi unohtumaan juuri tämän musiikkiharrastuksen kohdalla, mutta nimi ei ole todellakaan mennyt vikaan. Minun pieni monitaituripoitsu.

"Ensin tassulla, jotta mami on tyytyväinen."

"Sitten viimeistely à la Raku... Mami sää et nyt tajua, tää on taitelijajuttu ja tän pitää olla mukana!"

Haiku on osoittanut kiinnostusta eritoten rumpu/tamburiinia kohtaan, mitä olinkin ajatellut sen soittimeksi. Ajattelin opettaa Haikun soittamaan sekä helistimiä että rumpuosaa erikseen. Haiku on hellyyttävä kun jos keskityn jonkun toisen kanssa treenaamiseen, Haiku nostelee kauempana vienosti tassuaan ja koskettaa edessään olevaa maata aivan kuin koskisi kohtaan, jossa kuvittelisi rummun olevan. :D Siinä tilanteessa pitää keskeyttää treeni jonkun toisen kanssa ja harjoitella hetki Haikun kanssa. Rakun kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että saan samalla pidellä poitsua kauempana, jotta Haiku saisi harjoitella ilman innokasta esimerkinnäyttäjää.

16 kommenttia:

  1. Ihanat musika(n)tit! Muistahan säästää sitten lippuja ensi-iltaan meille kaikille kissabloggareille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvi lippuja, esitys on kaikille ilmainen! ;)

      Poista
  2. Hihihi kissabändi! Aika hauskaa, toivottavasti bändeilu onnistuu, mutta miksipä ei onnistuisi kun on noin fiksut katit ja hurja kissakuiskaaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä ainakin näyttää! :) Ja näyttäisi, että kisut ovat myös valmiita vaihtelemaan soittimia keskenään. :D

      Poista
  3. Hurjaa! Ihan kissaorkesteri. Jännä kuulla jatkossa miten edistytte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä milloin kisut ovat kuvausvalmiita! :)

      Poista
  4. Hienot soittimet ja soittajat! Meillä pojat syöksy molemmat tähän koneelle katsomaan, että mistä nuo äänet tulee kun käynnistin videon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijjj, pitääköhän teidänkin laittaa bändi pystyyn? ;)

      Poista
  5. Ihanat uteliaat! Kiira olisi ihan innoissaan kissabändistä, sekin kun tykkää kosketella tassuilla aivan kaikkea. Meillä tosin Kiira ja etenkin Tomu pelkäävät jostain syystä kitaraa, siis oikeaa sellaista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpöt. :D Saattaa sitten olla, että tuollainen lasten versiokin peloittaisi, mutta pelostahan pystyisi opettamaan hissukseen pois tai sitten vain käyttää jotain muuta kuin kitaraa. :) Oisi hauskaa, jos useampikin bändi ilmaantuisi!

      Poista
  6. :D Teistä tulee kyllä ihan mainio kissabändi! Haikun rummunlyönnit kuulostivat jo vakuuttavilta. Innokkaana odottelen videota tuosta kitarasta, kun en osaa kuvitella millainen ääni siitä lähtee kissojen soittamana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siitä lähtee ihan mahtava ääni, Raku on kuin luotu kitaristi. :) Me ollaan keskitytty nyt toisiin temppuihin ja tänään kun kokeiltiin taas soittimia niin Raku ja Haiku soittivat jopa yhtä aikaa pyytämättä! Ja Raku on nähtävästi kehittynyt pianon kanssa tässä treenittömänä aikana. :D

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Teilläkin oisi siinä ihan mahtava tilaisuus perustaa bändi, saisitte kivasti myös laulua mukaan! :)

      Poista