sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Apinapuu

Viime viikon torstaina tullessani töistä kotiin lattialla oli odottamassa mieluinen ja toivottu yllätys. Posti oli jättänyt saapumisilmoituksen isosta 27 kg paketista, jonka lähettäjänä oli saksalainen Pet Fun. Se tarkoitti, että joulukuun alussa kisuille tilaamani joululahja, täyspuinen kiipeilypuu, oli viimein perillä! Olin jännittänyt sen saapumista, sillä lähetyksen mukana ei tullut seurantakoodia.

Kävin hakemassa puun isäni kanssa ja kisut olivat innokkaina apureina avaamisessa. Osat näyttivät, tuntuivat ja tuoksuivat todella mahtavilta enkä malttanut odottaa, että pääsisin näkemään puun kokonaisena!

"Vau mikä uusi leikkikenttä!"

Haiku: "Tietä!"

Harmillisesti kuitenkaan paketti ei sisältänyt kaikkia puun osia mikä tarkoitti, että toinen paketti oli vielä tuloillaan. Siirsin paketin valmiiksi puun tulevalle paikalle ja laitoin tunnelin kannen päälle, jotteivat kisut riehuisi osien seassa ja vahingossa loukkaisi itseään. Sitten ei auttanut kuin odotella. 

Odottavan aika on pitkä

Pet Funin sivujen mukaan lähetyksen toisen paketin pitäisi tulla seuraavana päivänä ensimmäisestä, jos ne eivät ole onnistuneet saapumaan samana päivänä. Valmistajalta paketit lähtevät samana päivänä. Perjantaina ei kuitenkaan vielä pakettia näkynyt. Eikä maanantaina. Eikä tiistaina. Päätin odottaa perjantaihin ja jos silloin ei ole vieläkään näkynyt pakettia, ottaisin yhteyttä Pet Funiin tai Postiin ja kyselisin onnistuisivatko selvittämään mihin paketti on jäänyt. 

Kun perjantainakaan en ollut saanut merkkiäkään toisesta paketista, päätin käydä lauantaina, eilen, kyselemässä postissa tilannetta ja jos he eivät osaa auttaa pelkän nimen perusteella, niin sitten laittaisin viestiä Pet Funille, jos heillä sattuisi olemaan seurantatunnus tai pystyisivät muuten selvittämään tilannetta. Ja kappas, käydessäni lauantaina Postissa he onneksi onnistuivat löytämään tiedot pelkän nimen perusteella ja kyllä, siellähän oli minulle paketti odottamassa. He vain olivat unohtaneet ilmoittaa minulle siitä. Joten, eilen pääsin viimein kokoamaan puuta. 

"Taas iso paketti ja tämäkin kokonaan meille?"

Reunan yli törröttävä häntä on vastustamaton kiusaus

"Miten tonne pääsee leikkimään?" (Laatikko Nose Workiin? :DD)

"Tää on kiva, hyväksytty!"

Järjestyksenvalvoja huomasi rikkeen

"Mami, tää kuuluu roskiin."

Avasin kisuille parvekkeen oven, jotta saisin paremman työskentelyrauhan ja että tulisi hieman viileämpää. Nora oli järkyttynyt maailman menosta.

Ja sitten hommiin


Nora oli laiskana laadunvalvojana penkillä, joten nostin sen testaamaan tunnelipetiä. Haiku oli ihmeissään.

Hai: "Miten sää sinne päädyit?"

Järkytys sai Haikun ihan apinoimaan teroitettuaan ensin kynsiään tolppaan

Rakukin testasi. "Tää peti on hyvä."

"Tolppa on hyvä."

"Hyvin pääsee myös alas."

"Ooh, tunneli!"

"Tääkin on kiva."

Kisut: "Joko tää on valmis?"

"Ai tää puuttu vielä."

Hai: "Onko tää oikeesti meille?"

Hai: "Raku, häivy."

*nuuuh*

Hai: "Eikö sana kuulu?"

"Minun ihana peti."

"Pehmeä olla."

"Zzzz."

Nostin Noran riippumattoon ja Haiku hämmentyi taas.

Raku testasi yläpedin.

Pet Funin valikoiman huono puoli on se, että siellä on kaikkea kivaa ja niihin kivoihin on erilaisia kustomointimahdollisuuksia, liikaa vaihtoehtoja siis tällaiselle, joka isoissa ostoksissa on todella varovainen ja harkitsevainen. Siinä missä minulla kesti iäisyys valita kahden puun väliltä, yhtä iso iäisyys kesti kun mietin minkä värisenä haluan pehmusteet. Vaihtoehtoina minulla oli valkoinen ja beige. Pohdin valintaa lähinnä kuvauksen pohjalta miten kuvat tulisivat onnistumaan etenkin Rakun kohdalla kun kissa on sen verran vaalea, että on jo muutenkin välillä haastava saada kisu erottumaan taustasta. Jos päälle lisää vielä valkoinen seinätausta ja valkoiset pehmusteet, niin miten Rakua tulee erottamaan kuvista. Mutta nyt kun näin puun livenä, olen tosi tyytyväinen, että otin rohkeasti valkoisen värin. Tuo on aika paljon beigen värinen, joten se varsinainen beige olisi mennyt liian tummaksi.

Puun päätarkoitus on toimia kisuille mukavana korkeana nukkumapaikkana, mutta se on hyväksytty myös apinointiin. Eikä mihin tahansa apinointiin, tämä apinointi on erilaista mitä muiden puiden kanssa, sillä tolppia kiivetään, ei vain hypätä mahdollisimman korkealle ja ponnisteta itseä siitä tasolle. Jopa Haiku on apinoinut, mitä se ei yleensä tee. On ollut myös todella ihana huomata, että Haiku käyttää pitkää tolppaa ahkerasti raapimiseen. Yleensä Haiku ei tykkää raapia kiipeilypuita. Tämä vahvisti teoriani, että Haiku kokee tavallisten kiipeilypuiden tolpat epämiellyttävän lyhyiksi eikä sen vuoksi käytä niitä. Raapiessaan Haiku tykkää venyttää itsensä pitkäksi.

Puu ei saanut jättisuosiota osakseen tultuaan valmiiksi, mutta pikkuhiljaa kisut ovat alkaneet siihen tottua. Raku on jo rakastunut puuhun ja on käynyt oma-aloitteisesti nukkumassa kaikissa paitsi riippumatossa. Nora on käynyt oma-aloitteisesti ylimmällä pedillä sekä tunnelissa. Kävi myös istumassa ulospäin suuntaavassa pussissa. Haiku ei ole vielä jäänyt makoilemaan puuhun, mutta se ei toisaalta olekaan yhtä iso puiden ystävä kuin curlit.

Vaikka puu on kokopuuta, se on suhteellisen hutera (voi myös olla, että jätin yhden tolpan ruuvin liian matalaksi, jolloin puu pääsee paremmin heilumaan. Pitää kokeilla jättää pidemmäksi.) enkä luota siihen, ettei se kaatuisi kovan rallin seurauksena. Pet Funilla sattui mittavirhe ja kattopala jäi 6 cm liian lyhyeksi, mutta vaikka tolppa olisikin ollut oikean mittainen, olisin joka tapauksessa tullut kiinnittämään puun seinään. Meidän ensimmäinen kattoon asti yltävä kiipeilypuu jätti ruman jäljen ensimmäisen asuntomme kattoon kun puu pääsi liikkumaan tuesta huolimatta kisujen riehunnan seurauksena. En halua ottaa riskiä tämän asunnon kanssa.

Raku: "Moi!"

Raku: "Mää tuun sinne kans" Nora: "E. I."

R: "Mutku..." N: "Ei."

R: "Okei..."

R: "Entä nyt?"

N: "EI!"

R: "Höh."

Kuin prinsessa

30 kommenttia:

  1. Kissoilla jänniä päiviä ollut kun paketteja tullut sekä kasaamisvaihe :D Todella kivan näköinen tämä puu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kisuja harmitti kovasti kun ensimmäinen leikkikenttä meni viikoksi kiinni. En halunnut teipata pakettia takaisin kiinni kun ajattelin toisen paketin tulevan pian. Kisut yrittivät montaa kertaa ja pari kertaa onnistuivatkin murtautumaan laatikkoon tutkimaan. :D Puu on ollut huippu! ♥

      Poista
  2. Siinä on hieno puu! Meilläkin oli noita heilumisongelmia, kun ei ollut sopivia välineitä kattokiinnityksen kiristämiseen. Näpeillä puuta ei saa tarpeeksi tukevasti kiinni, mutta kun pihdeillä pitää ruuvista kiinni ja jakoavaimella vääntää mutteria, niin silloin kiristyy hyvin! Kannattaa laittaa Pet Funille palautetta liian lyhyestä palasta. Meille lähetettiin korvaava osa ilman postikuluja, kun reklamoimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiluminen onneksi loppui lähes kokonaan kun sain kiristettyä yhtä tolppaa! :) Laittelin niille viestiä katto-osasta, saas nähdä mitä vastaavat. :) Puu on ruuvattu seinään kiinni, mutta koska seinä on aika vaikeaa materiaalia niin hyvä olisi saada kattotuki mukaan, jotta puu on varmasti tukeva eikä seinäkiinnike lähtisi irtoamaan.

      Poista
  3. Onpa kyllä komea puu! Ja näyttää kyllä, että on päässyt suosioon. Eihän sitä heti pidä antaa henkilökunnalle sellaista turhaa onnistumisen tunnetta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, pitää pitää jännityksessä. :D Puusta on tullut jo hyvin rakastettu. Jopa Haiku käyttää sitä nukkumiseen, vaikkei yleensä puissa nuku! Ja mikä vielä suurempi yllätys, Haiku nukkuu tällä hetkellä tunnelipedissä, vaikka onkin enemmän avopetien ystävä. :) Nappiostos oli tämä, olen tosi onnellinen.

      Poista
  4. Hieno puu! Jokaiselle on lepäilypaikka ja hienot raapimaominaisuudet. Kyllä teidän nyt kelpaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Haiku on päässyt yllättämään tämän puun kanssa oikein kunnolla! :) Hienosti puu soveltuu myös sekä yksin-, että yhteisleikkeihin. ♥

      Poista
  5. Wau! Todella upea puu. Ei uskalla mennä tuonne nettisivustolle ollenkaan katsomaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei kannata, jos ei pysty ostamaan! :D Minua nyt melkein harmittaa kun ei voida tähän asuntoon hommata toistakin täyspuuta.

      Poista
  6. Mikä ilme Noralla oven päällä :D - emäntä

    Ihana puu! Miten kivoja makuupesiä ja kynsimispaikkoja!!! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon ehtii ulkomaailma muuttua sitten viime näkemän. :DD

      Puu on ollut ihan super! ♥

      Poista
  7. Kuvasarjalla on väliä! Huima setti. Ja huima puu tietysti, asukkaidensa kovasti hyväksymä ja kunnioittama. Which is good!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva, ettei sarjat tunnu puuduttavilta. :D

      Joo, puu tuntuu olevan koko ajan enemmän ja enemmän tykätty ja soveltuu täydellisesti ihan kaikkeen mihin on tarkoituskin! :) Jopa Haiku on rakastunut puuhun ja nukkuu tällä hetkellä itselleen tyypittömästi tunnelipedissä. Sitä rakastaa myös Raku. Ja minä kun luulin, että tunnelipeti tulisi olemaan vähiten suosiossa... :D

      Poista
  8. Toihan olis näemmä ollut melkein yhtä hauska kasaamattomana laatikossa :D Meillä ei ole uutta kiipeilypuuta, mutta jotain muuta kyllä, kun vaan saisin aikaiseksi kuvattua niin laitan blogiin meidän uudistuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiii, kyllä se on paljon hauskempi koottuna! :D Kisut ovat jo ihan rakastuneita siihen. ♥

      Oooh, jännityksellä odottaen! :)

      Poista
  9. Onneks meiän 10-vuotias puu on vielä - ja varmaan ikuisesti - ehjä, niin ei tartte ees haikailla uuden perään, vaan oishan tommonen ny hieno. :) Tietysti se puun tukevuus on hirveän tärkeää, joten toivottavasti saat ton kiinnitettyä sinne seinään hyvin, ettei tuu lattiaan lommo, ku puu kissoineen rytisee nurin. :D Noi pehmopesät ja "riippukeinu" ois meilläkin niin kovaa valuuttaa, aijai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puu sai lisää tukevuutta jo sillä kun sain kiristettyä yhden tolpan. :D Harmillisesti se seinäkiinnitys ei ollutkaan niin mutkaton juttu ja otin nyt Pet Funiin yhteyttä kattojutun osalta, oisi hyvä saada tuohon kaksi tukea. Seinäkiinnike on, mutta se ei ole täysin luotettava kun seinämateriaali oli sen verran hankala. Kenen ihmeen idea oli käyttää väliseinäänkin betonin kaltaista materiaalia?

      Poista
  10. Hyvännäköinen puu ja varmasti kestävämpi kuin halpispuut! Hauskaa, että puu innosti Haikunkin apinoimaan, Pöpö harrastaa sitä myös ahkerasti omassa raapimistolpassaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan taatusti! :) Puu on innostanut Haikua muuhunkin, ihan paras puu! :D

      Poista
  11. Ihana puu, tosi kivan näkönen ja aika saman värinen mitä meillä! Ihanasti Nora komentaa Rakua olla tulematta yläpetiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, puun väri meni just eikä melkeen! :) Tuon jälkeen Raku on saanut pitää yläpedin itsellään. :D

      Poista
  12. Vihdoin teidän puu saapui. :) Hieno! Toivottavasti on kovassa käytössä :)

    VastaaPoista
  13. Tuo puu on kyllä tosi kivan näköinen! Kiitos Posti, loistavaa toimintaa taas. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postin kans on yleensä mennyt hyvin, ehkä tässä nyt taustalla oli yt't ja muut vaikeudet. Ehkä. :D

      Poista
  14. Vau, hieno on! :) Ja onnelliset uudet käyttäjät <3

    VastaaPoista
  15. Wau, tosi hieno puu! Tosiaan melko beige tuo valkoinen väri (ainakin kuvissa), mutta näyttää kyllä kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, luonnossakin on varsin beige ja sopii ihan mahtavasti kisujen väreihin. :)

      Poista