lauantai 2. tammikuuta 2016

Meidän ruokakulut 2015

Vuosi 2014 oli ruokakuluiltaan kallis Noran eliminaatiodieetin vuoksi. Eliminaatiodieetti loppui maaliskuussa 2015, joten odotin kulujen tasaantuvan hillitymmälle tasolle. Odotin mielenkiinnolla viime vuoden tuloksia ja tässä ne ovat:


Laskelmiin on otettu huomioon myös lisäravinteet. Alkuvuonna kirjattuani menoja jo ainakin parin kuukauden ajalta tajusin, että olisi ollut fiksumpaa merkitä erikseen Noran ruokakulut, sillä sen ruokavalio on paljonkin erilainen Rakuun ja Haikuun nähden. Nora on puoliraakaruokinnalla kun taasen Haiku ja Raku ovat täysin raakaruokinnalla. Noran raakapuoli koostuu kalliimmista lihoista, käyttämieni porolihojen (jauheliha ja sydän) kilohinta on 12-15 € kun taasen Rakun ja Haikun ruokavalio koostuu pääasiassa alle 10 €/kg olevista lihoista. Joten, tänä vuonna kirjaan Noran ruokamenot erillisinä, jotta ruokakulujen jakautuminen on todenmukaisemmin nähtävillä.

Menot olivat isommat kuin mitä odotin, mutta vuosi oli kuitenkin hieman halvempi kuin 2014. Vuonna 2014 ruokakulujen keskiarvo oli 44,33 €/kissa/kk, kun taasen viime vuonna jakauma oli 41,65 €/kissa/kk. Odotan innolla tämän vuoden koostetta kun selviää mikä on todellinen jakauma ruokavalioiden välillä. 

Osaltaan isoja ruokakuluja selittää se, että välillä tulee ostettua useamman kuukauden ruokia kerralla. Esimerkiksi keväällä oli kaksi poroautokäyntiä, joiden aikaan ostin Noralle lihat koko loppuvuotta varten. Marraskuussa poroauton tullessa taas tänne lähelle vierailin siellä uudestaan ja ostin taas useamman kuukauden lihat. Noran märkäruokatilauksia Zooplussaan tuli tehtyä viime vuonna  4 kertaa (helmi-, touko-, heinä- ja marraskuussa).

Lokakuussa siirryin käyttämään Vauhti-Raksun broilerinsydämiä Maukas-sarjan broilerinsydänten sijaan. Laskelmieni mukaan sen avulla säästöä pitäisi tulla vajaa 10 €/kk. Mielenkiintoista nähdä miten tämäkin tulee vaikuttamaan tämän vuoden kuukausimenoihin kun ostan aina sydämistä useamman kuukauden satsin kerralla.

Toivottavasti kaikilla oli hauska Uusi Vuosi! Raku olisi kovasti halunnut saada oman osuutensa juhlinnasta myös:

"Hana auki!"

Haiku: "Että saa taas hävetä."

28 kommenttia:

  1. Oho, onpa teillä korkeat ruokintakustannukset! Meillä ruokakulut ovat tosiaan ehkä neljäsosa teidän kuluista. :-o Laadukkaalla teollisella ruokitaan. Pikkuhiljaa tosin tarkoitus Ruska+Onni siirtää kohti 50/50 mallia, saa nähdä miten kulut kasvavat siinä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä melkoiset, suoraan sanottuna odotin niiden laskevan enemmän 2013 vuoden kulujen lähelle eliminaatiodieetin loputtua. :D Toki toisaalta viime vuosi oli myös lisäravinteiden kannalta oleellinen kun aloimme käyttämään uusia lisäravinteita, kuten sinkkiä ja D-vitamiinia. Sinänsä D-vitskun osalta tuskin kulut nousivat kun valmiste korvasi toisen valmisteen, mutta sinkkilisäosto oli tuossa (ei tosin iso ostos, n. 16 € ja kesti koko vuoden minun käyttäessäni sitä myös) sekä hutiostos nestemäinen jodi. Myös yksi D-vitskuostos oli huti, siitä en muista merkkasinko sitä kisujen kuluihin kun se taisi jo yhden kerran jälkeen siirtyä minun käyttöön Rakun oireilun vuoksi.

      Kuten kerroinkin julkaisussasi, ajattelin tänä vuonna jättää kisujen ruokavaliota koskevat kuitit talteen niin vuoden lopulla tällaista julkaisua kirjoittaessa on helpompi palata muistelemaan mistä mahdolliset suuret kustannukset koostuvatkaan. :D

      Poista
  2. Vauhti-Raksulta saa muuten poron jauhelihaa tällä hetkellä 5e/kg ja poron maksaa 6e/kg! Pöpö on ainakin tykännyt tuosta jauhelihasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Odotin jauhelihan olevan sitä Mushin, mutta siellä olikin myös toisenlaista! :D Onneksi Noralla ei ole ongelmia lihomisen kanssa niin uskalsin ottaa tuota leikkoa, ei haittaa vaikka sattuisi tulemaan rasvaa vähän enempi mukana. Otin pari kiloa niin tyttö saa syödä vuorotellen tuota ja laadukkaampaa ihmistasoista. :)

      Poista
  3. Kyllähän sitä näköjään uppoaa omaisuutta kissojen kitaan. :)
    Hyvää alkanutta vuotta teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. :D Erehdyin myös laskemaan paljon kisuihin on mennyt yhteensä vuodessa rahaa....

      Kiitos, sitä samaa! :)

      Poista
  4. Pitäiskin laskea...vaatinee vähän vaivaa :) Saas nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkastelu on tosi mielenkiintoista, jos sen uskaltaa tehdä. :D

      Poista
  5. Huuh, aika suuret ruokakulut teillä on taas! :D Mä yritän tänä vuonna oikeasti viimein laskea kissojen ruokakustannukset, jos vaan uskallan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on! :D Hassusti sitä rahaa vaan menee, vaikka pikaisen käytännön esimerkkilaskun (Haiku) mukaan kisujen ei pitäisi kuluttaa noin paljon. Haikulla kulut oli nykyisen broilerinsydänhinnan mukaan ehkä vähän päälle 20 €/kk ilman lisäravinteita ja satunnaisia hiiriä/tipuja otettuna lukuun. :D Vanhalla sydänhinnalla tulisi n. 4 €/kk lisää. Rakun isompi ruokamääräkään ei ole ollut koko vuotta voimassa. Mutta toisaalta meillä on pakastimessa vielä paljon peruslihojakin viime vuodelta eli tosiaan keskiarvo ei suoriltaan vastaa kulutusta eikä kisujen välinen kulujako ole todellisuudessa tasainen. :) Mie joskus laskin ihan suoraan kulutuksen mukaan kuukausihintaa, jaksaisikohan ottaa projektiksi tänä vuonna....

      Tsemppiä matkaan! :)

      Poista
  6. Huhhuh :D Mulla menee varmaan noin 100€ kuukaudessa koko poppoolle lisineen päivineen. Ja meillä sentään ruokittavia on 50 kilon edestä :D Toki mä ostankin sitte 100 kiloa kerrallaan mikä hieman laskee kilohintaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 100 kg/kerta voisi tosiaan suovan jonkinlaista alehintaa matkaan. :DD Koirien kanssa on muutenkin helpompaa kun voi käyttää halvempia lihoja, ei tarvitse niin pohtia lihoissa hammastyötä, protskua ja rasvaa. :) Mahtavan halvalla olet joka tapauksessa päässyt! Mie vähän nyt harkitsen meidän tarkemman kuukausikulutuksen laskemista, tuossa on laskettu vain ostojen mukaan eikä jako tosiaan vastaa suoriltaan todellisuutta. :) Pikaisen esimerkkilaskun mukaan esim. Haikun (syö 110 g/pv) ruokintaan pitäisi mennä vain ehkä vähän päälle 20 €/kk ilman lisäravinteita ja satunnaisia hiiriä/tipuja otettuna lukuun. Raku syö isompaa määrää (170 g/pv), mutta sille nousi ruokamäärä muistaakseni vasta puolisen vuotta sitten. Olisi ihan mielenkiintoinen projekti selvittää tarkka kulutus kuukauden tai parin ajalta. :)

      Poista
  7. Munkin tekisi mieli laskea näitä! Täytyy varmaan yrittää :--)

    VastaaPoista
  8. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Itse en kyllä uskalla edes laskea tarkkoja vuosimenoja, koska mies saisi slaagin.

    Jos laskennallisesti arvioisi, että meillä menee ruokiin noin 1,50 euroa/kissa/päivä niin se tekisi vuodessa vajaa 550 euroa/kissa. Ja neljällä kissalla hintaa on jo 2 200 euroa/vuosi. Tähän päälle sitten vielä namit ja lisäravinteet ja Zooplussasta tilatut leikkikalut. Meillä noudatetaan noin 50/50 raaka/teollinen-ruokintaa.

    Ruokakulujen päälle voidaan vielä laskea kolmen kissan näyttelykulut (yhteensä 20 näyttelypäivää viime vuonna). Lilja ja Ruusu ovat olleet näyttelyissä enemmän, Coco ehkä puolet nuorikon näyttelymäärästä. Sanotaan hatusta otettuna, että niihin on mennyt yhteensä 1 500 euroa + matkakulut (bensa ja mahdolliset hotelliyöpymiset).

    Kyllä kissoihin saa rahaa uppoamaan mukavasti - mutta en kyllä muuttaisi mitään :)

    Yhden paremman lomamatkan verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! Mie erehdyin laskemaan tarkan vuosimenonkin, virhe! :D Ihan totta, tämä on harrastus mihin upottaa rahansa oikein mielellään. :) ♥ Ei sitä rahanmenoa suuremmin edes huomaa kun kisut antavat paljon enemmän takaisin.

      Poista
  9. Ompa mielenkiintoista nähdä miten eri tyypeillä vaihtelevat ruokakustannukset! Mä en ees uskalla tehdä tämmöistä, säikähän vielä pahanpäiväsesti. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näitä kannattaa tutkailla vain terveiden sydänten kera! :D Toisaalta nämä on tosi mielenkiintoisia ja voivat ehkä myös haastaa etsimään halvempia hankintapaikkoja, jolloin rahaa jäisi enemmänkin omaan käyttöön. Mie olen niiiin tyytyväinen tuosta V-R'ään siirtymisestä. :)

      Poista
  10. Nää ruokakulut jutut on tosi mielenkiintoisia. :)Me ei olla pidetty tarkkaa kirjaa meidän kuluista, mutta jos lohduttaa niin meidän kahden kissan ruokakulut kyllä ylittävät teidän. Poikiin upposi aika paljon ruokaa kasvuvaiheessa, mutta nyt on kyllä tasaantunut. Ja meillä syödään aika paljon teollista, joka on kallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvuvaihe on kyllä semmoinen, että niitä ruokakuluja hirvittäisi tarkastella. :DD

      Poista
  11. Kiinnostava taulukko, vaikka luvut kuulostavatkin hurjilta - varsinkin kun meillä menee ihmistenkin ruokiin vain n. 200€ kuukaudessa... :D Kissoihin meillä uppoaa ehkä 50-60€ kuukaudessa, ruoka kun on pääasiassa laadukasta teollista märkäruokaa + raksuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo minullakin menee omaan ruokaan 100-130 €/kk... :D Nuo luvut ei suoriltaan vastaa todellista kulutusta, vähän olen miettinyt pitäisikö huvikseen ottaa projektiksi laskea myös todellinen kulukooste kuukauden tai parin ajalta. Jos jossain vaiheessa saisi yhdistettyä ajan ja jaksamisen. :D

      Poista
  12. Hmm, itse en tohdi edes ajatella minkä verran rahaa eläimiin menee :'D Kuitenkin paljon enemmän kuin mitä käytän itseeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimet antaa niin paljon takaisin, ettei sitä rahanmenoa juuri huomaa. :) Paitsi jos on hullu ja kirjaa niitä ylös. :DD

      Poista
  13. Meillä on kulut raakaruokinnalla yhdelle miukulle euro/pvä. Vitamiinit/ravintolisät tulee tuohon päälle. Ruokamme on Maukas-sarjan luista kanaa/siipeä, broitsun sydäntä ja sisäelinseosta sekä ihmisten hyllyiltä kananpojan jayhelihaa/paistisuikaleita/filettä. Teollista märkistä syötellen kulut olivat 2,7 e/pvä (yksi PON-märkis tms). Ainakin teolliseen laatumärkikseen verrattuna raakis on selkeästi halvempi vaitoehto.
    Voi miten hauska Raku-veijari:) Makukos miellytti vaiko korkin pinta:) Iloista vuoden jatkoa!
    -T&Tidi
    P.S. Ihme ja kumma, Möllerin kalanmaksaöljy on mennyt alas lihan seassa...en olisi uskonut! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teolliseenkin saa tosiaan uppoamaan kivasti. :D Meillä oli puoliraakaruokinnalla kulut isommat mitä vuoden 2013 raakaruokakulut. 2014 ja 2015 perusteella vaikea sanoa kun laskuiihin on sekoittunut puoliraakaruokailevan Noran kulut. Jännää tarkastella tänä vuonna erikseen laskettuja kuluja. :)

      Kiitos, iloista vuoden jatkoa teillekin! Ihanaa, että Möllerin kalanmaksaöljy olis sopiva! :) Mekin aloitettiin sen käyttö eilen testimielessä.

      Poista
  14. Mielenkiintoista, mielenkiintoista !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On! :) Ja kiva kun laskelmia on julkaistu muiltakin!

      Poista