perjantai 18. joulukuuta 2015

Thriven herkut jättipurkeissa

Asioidessani alkuviikosta Mustissa ja Mirrissä tein siellä riemastuttavan löydön. Musti ja Mirri oli ottanut valikoimiinsa Thriven herkkujen isompia pakkauskokoja, viimeinkin! Kanamakua on ollut saatavilla jättipurkkina Zooplussassa jo jonkin aikaa, mutta sehän ei tietenkään meitä paljon auta kun makuna pitää olla kala. Mustiin ja Mirriin onkin rantautunut kanamaun (200 g) lisäksi myös tonnikalamaku (180 g)! 

Meillä on yhä Cosman nameja jäljellä, joten ajattelin ostaa Thrivea vasta myöhemmin. Myyjä kuitenkin kertoi, että nämä jättipakkaukset ovat nyt vasta kokeilussa vain (ainakin) jouluun asti, mutta jäävät valikoimiin, jos kysyntää löytyy. Joten Thrive lähtikin jo nyt matkaan.

Molemmat aika Pure & Irresistible

Haikulle tulee ilmeisesti huono olo pätkityistä Cosman nameista kun olen käyttänyt niitä temppupalkkiona. Haluan nyt testata onko Thrivella samaa vaikutusta. Cosman kanssa Haiku alkaa lipomaan huuliaan jokusen palan jälkeen aivan kuin jotain olisi hampaiden välissä. Samaa on tehnyt parisen kertaa myös Raku.



Thrive on kisuille tuttu herkku ja näitä rakastetaan. Tykkään kun palat saa tosi helposti pienemmiksi.


En ole vielä ehtinyt kunnolla testaamaan tuleeko Haikulle pahaa oloa Thrivesta, mutta yhden temppuilukerran ja yhden yleisen herkkuhetken perusteella ei tule ainakaan yhtä paljon kuin Cosmasta. Haiku alkoi lipomaan huuliaan temppuilussa, mutta se meni pikaisesti ohi ja pystyimme jatkamaan ilman lipomisen toistumista. Tavallinen herkkuhetki meni ilman lipomisia.

Jos kuitenkin sattuu Thrivenkin kohdalla käymään niin, ettei se oikein sovi pätkittynä, niin sitten pitää Haikun kanssa mennä temppuilussa muilla herkuilla. Meillä menee herkkuja sen verran paljon, että Thriven jättipurkki olisi kivaa pitää mukana ainakin vaihteluna, jos ei pääherkkuna tai ainoana. Erittäin maistuva ja terveellinen ja plussana myös, että samalla pääsee tukemaan paikallista eläinkauppaa. Minulla on ollut aika huono omatunto kun Mustissa ja Mirrissä asiointi romahti suuresti sen jälkeen kun vaihdoin broilerinsydänten ostopaikan Vauhti-Raksuun. Ja tilasinpa kisuille sen täyspuisen kiipeilypuun Saksasta Osta työtä Suomeen -päivänä. :D

Kanamaun kilohinta on 22,1 € alempi kuin pikkutuubin ja tonnikalamaun 5,19 €. En mene vannomaan onko tämä vain kokeilu kaikissa Musteissa ja Mirreissä, mutta kannattaa hakea pukin konttiin tai muuten vain vielä kun pystyy! Toivon todella, että nämä jäisi valikoimiin! :)

"Ai temppu? Ei noiden muidenkaan tarvinut tehdä!"

"Nnnoin ja nyt herkku!"

"Tänne herkku, tänne tänne!"

Nora osallistuu Roopen ja Ilmon villahousuhaasteeseen muhkujen pöksyjensä kanssa.

"Vähemmän pöksyjä, enemmän herkkuja!"

Raku: "Joo, herkkuja!"

Nora: "Lopeta. Ne kaikki on minun."

26 kommenttia:

  1. "Reilukerhosta päivää!" Tuo alin kuva on huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nora osaa olla reilu kun herkuista on kyse. :DD

      Poista
  2. Huomattiin kanssa nuo isot purkit tänään M&M:ssä asioidessa, mutta jäi tällä kertaa kauppaan kun juuri hankittiin palkkausherkkuja laatikko täyteen... Vielä kun löytyisi meille se SUPERherkku, mutta toistaiseksi vain kinkkuleikkele saa sellaista huutoa aikaan (ja se kun taas ei mm. suolan takia oikein sovellu). Toisaalta liian "herkku" herkku tuo temppuhetkiin joskus haastavuutta kun sitten ei tahdo (ainakaan Teslalla) kärsivällisyys riittää ;)

    Huomaa, että teillä ei ehkä kumpaakaan näistä ongelmista ole =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli jo kaapin herkkuhyllyt varsin täynnä, mutta tilaa löytyi onneksi vielä. :D Nyt on vaan se ongelma, että pitäisi malttaa syöttää niitä vanhempiakin herkkuja pois...

      Täydellisen palkan löytäminen voi olla haastavaa, tsemppiä kokeiluihin! Eihän siinä muu auta kuin testata mahdollisimman moni läpi. :D

      Poista
  3. Söpeliinit! Kiitti vinkistä, taidan paineilla kaupoille..

    VastaaPoista
  4. Noralla on kyllä pöksyjen lisäksi upea kauluri! ♥ Jacksonilla oli myös hieno kauluri ennen kuin se ajettiin pois kaulan ultraääntä varten. Höh. Toivottavasti se kasvaa takaisin. Paavon "kauluri" on aina ollut säälittävä. Sillä on enemmänkin pulisongit. Mutta jee!!! Thriven tonnikalaa jättipurkissa! Pitääkin pikimmiten mennä tarkastamaan meidän Musti ja Mirri. Kävin siellä kyllä alku viikosta, joten pahoin pelkään ettei meillä niitä ole. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnn, jellonaharja! ♥ Kyllä se kasvaa, Paavo saa sitten siihen asti nautiskella pidemmästä(?) kaulurista. :D

      Oi ei, toivottavasti on nyt tullut! Mustin ja Mirrin verkkokaupassakaan ei näkynyt vielä viime viikon alussa, mutta olikohan viime vk ke tai to kun ne ilmestyi sinne. :) Eli viimeistään tilaamalla pitäisi saada!

      Poista
  5. Tässä joskus ihan lähiaikoina kävin m&m:ssä ja siellä oli Thriven kaikki tuotteet tungettu pimeään nurkkaan piiloon. Ennen olivat ihan siinä helposti näkyvillä. En hoksannut kysyä mistä moinen piilotus johtuu, mielessäni vaan mietin, että ovatkohan poistamassa valikoimista. Toivottavasti ei kun kuitenkin menekkiä tuntuu olevan ku aina joku on loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höhhh. :( Ei pitäisi ainakaan, varsinkin kun on kokeilussa nuo isommat purkitkin.

      Poista
  6. Mäkin huomasin, että noita jättipakkauksia on nyt vihdoin tullut! Jippee! Thriveltä vastattiin mulle niin, että Thriven käyttämät herkkulihat ovat peräisin samoista paikoista, kuin monet ihmisten salaateissa käytettävät kuutioidut lihat, mikä voi olla yksi syy "suolaiseen" hintaan. Suuri osa muiden merkkien kylmäkuivatuista herkuista on peräisin Kiinasta, mikä saattaa laskea taas näiden merkkien herkkujen hintaa (massatuotanto). Nyt vaan kuule ostetaan kaupat tyhjiksi herkuista niin jäävät valikoimiin! :D:D

    Ps. kirjoitin ^ ylemmän kommentin virheellisesti, joten poistin sen ja kirjoitin uusiksi. :D Voi että näitä aivopieruja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Thriven herkut onkin vaaleampia kuin Cosman. :) Tosin myös Cosma käyttää vain ihmislaatuisia lihoja. Kävin kuitenkin ostamassa vielä toisen purkin Thriveä kaappiin. :DD

      Nyt on tosin epäilynä, että Thriven herkut aiheuttaisi Rakulle allergisen reaktion... Korvien töhnintä on ihmeellisesti lisääntynyt samoihin aikoihin kuin Thrive tuli mukaan kuvioihin.... Laitoin Thriven nyt vähäksi aikaa paussille ja testaan sitä uudestaan joulupyhien jälkeen. Ennen en tosin ole huomannut Thriveherkkuihin liittyvää oireilua. Kummallista.

      Poista
  7. Ihan loistava tuo viimeinen kuva! :D Meillä Eemelille taitaa tulla temppuillessa huono olo oikeastaan kaikista kuivaherkuista, mutta vain jos niitä saa liian nopealla tahdilla. Eemelin kanssa ei siis pahemmin sheippailla vaan enemmän houkutellaan ja ohjataan kädellä niin se herkuttelutahti on vähän hillitympi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nora on reilu! :D Voi pieni ♥ Meillä ei ole tullut tätä ennen huonoa oloa, paitsi Rakulle jos se saa liian monta herkkua treenihetken aikana.

      Poista
  8. Viimeksi kun M&M:ssä kävin niin ei siellä ollut näitä isoja purkkeja :/ Käyn nyt ensi viikolla vielä ennen joulua, täytyy katsoa josko silloin olisi. Tosin ne Thriven herkut olisi vaan Huolelle, Harmilla jostain syystä ruvennut Thriven herkuista menemään vatsa sekaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh. :/ Toivottavasti on nyt tullut! M&M verkkokaupasta kuitenkin löytyy, jos myymälässä ei satu olemaan. :)

      Voi Harmia. :/ Minulla on nyt epäilynä, että Raku olisi allerginen Thriven tonnikalalle kun korvien töhnintä lisääntyi kummasti Thriveherkkujen tulon aikoihin. Thrive on nyt paussilla (ja korvat normaalina), testataan uudestaan joulupyhien jälkeen.

      Poista
  9. Oiskohan meidän lähi M&M näitä, just nimittäin kattelin että herkkukaappi on aika tyhjä. Julukollinkonttiin on ostettu kyllä cosman herkkuja aika paljonkin, mutta pitäähän sitä nyt jotain muutakin olla vaihtelun vuoksi! Ihana tuo vika kuva missä Nora läppäsee Rakua päähän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti on ja verkkokaupasta viimeistään löytyy! :)

      Poista
  10. Meillä ei jostain syystä kelpaa Cosman kanan makuiset herkut ollenkaan..? En ole uskaltanut sitten Thriveäkään kokeilla, mutta tonnikalasta saattaisivat toivottavasti meilläkin poitsut innostua. Täytyykin ehkä kokeilla :) Muut Thriven ruoat kelpaavat kyllä oikein hyvin, Milolle vähän liiaksikin!

    Ihana muuten tuo viimeinen kuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höhh. :/ Kissoilla on eri makumieltymyksiä ja merkkien välillä voi olla eroa, kannattaa kokeilla tosiaan ainakin tuota kalamakua! :)

      Nora on omistavainen mitä tulee herkkuihin. :DD

      Poista
  11. Voihan pöksyt ja ilmeet, ihania ♥ Toivotaan ettei Thrivesta tule jatkossakaan ökly olo! Lipominen siis tarkoittaa sitä? Mikähän se huonon olon saa konkreettisesti aikaan :-/. Tidi nimittäin lipoo, maiskuttaa ja on apea kalaöljyn jälkeen enkä ole sen vuoksi enää antanut. Mukavaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tullut! :) Tosin Rakulla lisääntyi korvien töhnintä, joten Thrive on jouluajan paussilla ja testataan sitten uudestaan....

      Joo lipominen on yksi huonon olon merkki. Mie veikkaan, että itse herkussa on jotain mikä aiheuttaa, sillä muista herkuista/merkeistä ei ole tullut pahaa oloa pikkupaloista. :/

      Voi ei! Tekeekö samaa useamman eri kalaöljymerkin kanssa? Kannattaa testailla! En harmillisesti muista oliko teillä perus kalaöljy vai kalanmaksaöljy (sis. myös D-vitsku), mutta kannattaa kokeilla myös kalanmaksaöljyä, jos et ole vielä. Esim. Möllerin tavallinen kalanmaksaöljy tehdään turskasta kun taasen perus kalaöljyt yleensä lohesta. Jos muita D-vitskulähteitä ei ole ruokavaliossa, annostus Möllerin kmö'lle on 0,5 ml/painokilo/pv. Eläinperäinen omega 3 olisi kuitenkin tärkeä olla mukana ruokavaliossa. :)

      Poista
    2. Niin ja ihanaa joulun aikaa teillekin! :)

      Poista
    3. Kiitos! Meillä on ollut kokeilussa sen sata eri kalaöljyä ja myös krilliöljy, josta tulikin hurjat kutinat. Kalanmaksaöljyä ei olla kokeiltu, mutta alkoi kiinnostamaan:). Täytyypä tutkailla mitä tuo tarkoittaisi maksan osalta. Ilmeisesti broitsunmaksa jäisi pois, mutta entä multicat...apuva...ilman sitä me ei pärjätä.

      Poista
    4. Toivottavasti turska olisi sopiva! Möllerin kalanmaksaöljyssä A-vitskun määrä on sen verran pieni, ettei tarvitse huomioida maksan määrässä. :) Jos taasen käyttää eläinpuolen FulloLifen turskanmaksaöljyä, siinä on niin paljon A-vitskua, että maksa jäisi pois. Multicatiin ei kumpikaan vaikuta kun siinä on niin vähän A'ta. :)

      Jos kuitenkaan turskakaan ei ole hyvä, niin sitten kannattaa kokeilla mikroleväöljyä, Opti3'a. Siinäkin on D-vitsku mukana, 2,5 µg/kapseli. :)

      Poista
  12. Mahtavaa, kokeiluun siis:) Sinulta ei onneksi lopu vaihtoehdot :-D Kiitos!

    VastaaPoista