sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Poron sydän

Olen ostanut Noralle raakaruuaksi sekä poron jauhelihaa että poron sydäntä. Nora on syönyt nyt hieman yli kuukauden poron jauhelihaa teollisen ruuan ohella ja koska jauheliha on ollut sen verran tiivistä ja kiinteää, että on tarjonnut ihan kivasti pureskeltavaakin, minulla ei ole ollut varsinaista kiirettä paloitella sydämiä.

Sydämen testaaminen ja parempi hammastyö alkoi olla jo sen verran houkutteleva ajatus, että otin perjantaina viimein 1,7 kg sydänpaketin sulamaan ja paloittelin sydämet annoksiksi. Tarkoitukseni oli leikkoa 50 g paloja eli koko ateria olisi ollut yhtenä palana. Sydämet olivat kuitenkin vielä jonkin verran jäisiä sisältä, joten palat päätyivät aiottua pienemmiksi. Koitin jättää ne kuitenkin mahdollisimman suuriksi.

Nora pääsi eilen maistamaan sydäntä ensimmäistä kertaa. Se ensin vieroksui sitä paljon eikä suostunut maistamaan, vaikka laitoin hieman märkäruokaa joukkoon. Märkäruoka syötiin ympäriltä ja sydän jätettiin koskemattomaksi. Maistamiseen vaadittiin puoli pussia tonnikalamärkäruokaa, mutta sitten kun Nora pääsi maistamiskynnyksen yli, se totesi sydämen olevan hyvää ja söi kaiken hyvällä ruokahalulla. Tänään sydänateriaan ei tarvinut lisätä märkäruokaa kuin nimellisen verran ja ehkä seuraava ateria onnistuu jo kokonaan ilman märkäruokaa.

Kisujen eilinen aamupala: Rakulle ja Haikulle broilerin paistisuikaletta, Noralle poron sydäntä


Annoin viimein periksi Rakulle ja alan ostamaan enemmän broilerin paistisuikaletta leikkeen sijaan. Kyseessä on sama liha (broilerin reisiliha), mutta eri palakoossa. Leike ei kuulu lainkaan Rakun suosikkeihin ja sen kanssa saakin olla tarkkana, ettei sitä tarjoa liian usein, sillä muuten vähintään osa jää syömättä. Suikaletta Raku taasen rakastaa ja se on näemmä ainut rasvaisempi liha, mitä Raku syö enemmän kuin näläntunteen tyydyttämiseen. Josko me siis viimein saataisiin Rakun ikuinen lihotuskuuri etenemään ja poitsulle lisää massaa. Ainakin 0,5 kg olisi toivottua lisää, seuraillaan tarviiko enemmänkin. Ainakaan Noralla se mystinen puolen kilon painonnousu ei näkynyt kropassa lainkaan, sen tuntee ainoastaan kun Noraa nostaa.

Ps. Mustista ja Mirristä saa 15.6 asti kaupan päälle kylmälaukun kun ostaa 10 Maukkaan pötköä kerralla! Laukku vaikuttaa tosi laadukkaalta ja siihen mahtuu ainakin 5 kiloa ruokaa.

"Onko täällä jotain kivaa sisällä?"

Pps. Kissojen raakaruokinta -ryhmässä on arvonnassa 50 € arvoinen lahjakortti Vauhti-Raksuun!

10 kommenttia:

  1. Hihi, kommentoinki tätä asiaa tuolla aikaisemmin ;D Mutta täytyy seuraava sydän pilkkoa toooosi isoksi palaseksi. Sanoin miehellekkin siitä, että nyt jätät isoksi tai muuten!! Mua vähän ällöttää, kun sydämmiä syödään lattialla yöks, aina täytyy pyyhkiä possurätillä lattiat ruuan jälkeen... Veriset lattiat naminami!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! :D Juu mieki aina toivon, etteivät vetäisi noita lihoja lattialle asti.... Varsinki ku laminaatti ei tykkää kun koko ajan putsaillaan. Pitäisi laittaa leveämpi ruoka-alusta hankintalistalle. :p Verta enemmän inhottaa kalaöljy, sen koitan tähdätä kohtaan, mikä vähiten todennäköisimmin päätyy lattialle asti. :D

      Poista
  2. Älyttömän hyvän näköistä tuo sydän! En ymmärrä miten voit kuvata noita aterioita lattialla, meillä olisi kolme kissanpäätä kuvassa ja lautasilta ruoka kadonnut. :D Eemeli olisi todella kateellinen Rakulle jos osaisi lukea, sillä kun on ihan päinvastainen tilanne painon ja ruuan maistuvuuden kanssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Onneksi maistuukin hyvin. :) Hihi, olen kisuille opettanut, että syödä saa vasta luvan saatuaan. :) Ei tässä lautasten lähellä olekaan kuin Raku ja Nora, Haiku menee valmiiksi odottamaan omalle paikalleen toiselle puolen keittiötä. Raku tosin on tosi levoton tässä vaiheessa ja ruokien laittaminen voi olla hidasta kun Raku pörrää edessä ja välillä koittaa varastaa alkupaloja. :D

      Haikuakin varmasti ärsyttää kun Raku alkaa saamaan entistä isompia annoksia noiden suikaleiden kohdalla. :D

      Poista
  3. Oi, pitääpä käydä ostelemassa pötköjä! Varmaan tottuisi pentukin paremmin uusiin makuihin, kun ei aivan alkuperäisessä muodossaan ole. :D Ainakin broilerin siipeä vierastettiin kovasti, vasta hieman muussattuna kelpasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! :) Jos tarjosit kokonaisena, se saattoi olla epäilyttävän iso pennun mielestä, josko pienemmät palat maistuisi paremmin! :)

      Poista
  4. Kaikista öllöintä on pakastekala mun mielestä, koska se on sen verran liukasta että se pitää AINA ja MONEN kissan toimesta lätkiä lattialle tai pyödälle. Sitten jos et ihan heti sitä tajua pestä kunnolla laminaatin pesuainella, haistat kyllä laiminlyöntysi muutaman tunnin päästä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. :D Joo kalaöljytkin saa heti putsata, niin ällöä muutenkin sellainen öljyläikkä lattialla. :p Kerran olen astunut päälle kun ajattelin ensin tehdä iltapalaa ennen putsaamista...

      Poista