sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kolmin kotona

Olin pelännyt asunnon puolesta kun jätin perjantaina kisut 12 tunniksi keskenään, mutta poissaoloni aikana olikin ainoistaan yksi matto juostu ryttyyn. Eilen olin pois 3-4 tuntia ja kotiintullessani vastassa odotti katkennut kiipeilypuu, ryttääntynyt matto ja kadonnut lelu... :D

Ei enää majesteetillisen näköinen

Perjantaina oli kauan odotettu shoppailureissu Ouluun ystävieni kanssa. Shoppailun kannalta odotin reissua kovasti eläinkauppojen vuoksi. Rakun rakastettu porkkanalelu meni hukkaan hetkessä, jo viime vuoden puolella, eikä sitä vain löydy, vaikka olen tutkinut mielestäni kaikki mahdolliset kolot. Päätin ostaa Rakulle uuden porkkanan Oulun Ideaparkin Mustista & Mirristä silläkin uhalla, ettei se erilaisen muotonsa vuoksi ole yhtä tykätty kuin entinen. Viime vuonna porkkanan mentyä hukkaan Raku kehitti mieltymyksen joululahjaksi saamaansa palloon ja se on toiminut hyvänä korvikkeena, vaikkei sitä olekaan kanneltu yhtä antaumuksella kuin porkkanaa. Tämä pallo on toiminut kuitenkin hyvänä sijaisena porkkanalle.

Toinen shoppailuodotus oli Oulun tarjonta Power Of Nature -ruokien osalta. Orijenin kalakuivaruoka ei saanut Noran kutinaa loppumaan, joten PONin kanimärkäruoka on meidän viimeinen testattava ja mahdollisuus ennen kuin pitää tyytyä koostamaan ruokavalio niistä ruoka-aineista, jotka aiheuttavat vähiten oireita...

Olin katsellut Sydänystävän sivuilta Oulun jälleenmyyjiä ja ilokseni siellä olikin vastassa pitkä lista. Syvempi tarkastelu kuitenkin osoitti, ettei kaikkia liikkeitä enää ollut ja ne 3 jäljellejäävää eivät olleet reittimme varrella, vaan vähän syrjemmillä seuduilla. Eli PON jäi ostamatta. Tutkin kuitenkin jo aikaisemmin Sydänystävän verkkokauppaa eikä postikulut olekaan liian isot, vaikka normaalia korkeammat ovatkin. Jos ostan 1,2 kg märkäruokaa testiin, postikuluineenkin niiden kilohinta jää järkeväksi, vaikka onkin korkea. Mutta jos ruoka sopii, seuraavaan tilaukseen voikin laittaa taas enemmän ruokaa mukaan.

PON jäi siis ostamatta, mutta porkkana lähti mukaan! Pohdiskelin liikkeessä onkohan oranssilla värillä ollut mitään tekemistä Rakun mieltymyksen kanssa vai oliko vaikutuksena muoto tai haju. Otin porkkanan lisäksi mukaan toisen lelun, mikä muistutti muodoltaan kadonnutta porkkanaa.

Kotiintullessani kisut tulivat ovelle vastaan ja iltapalan jälkeen saivat tuliaisensa. Kisut ihastuivat kovasti porkkanaan! Tarkemmin sanottuna porkkanoihin, sillä niitä oli 2 samassa pakkauksessa. Haikukin ihastui porkkanaan, mutta tykästyi myös itse pakkaukseen. Porkkanoiden saamalla suosiolla saattaa olla tekemistä kissanminttutäytteen kanssa, mutta toisaalta ainakaan Raku ei erityisemmin lankea kissanmintun paloihin, ainakaan pitkäksi aikaa. Entisen porkkanan muotoisesta lintulelusta ei kiinnostunut kukaan kun annoin sen kisuille seuraavana päivänä.

Porkkanaa!

Raku innostui




Pitää tilata kiipeilypuuhun 2 uutta tolppaa. Tuosta kiipeilypuusta on ollut yksi tolppa rikki jo viime vuoden lopusta lähtien, mutten ole saanut aikaiseksi tilata siihen uutta. Niinpä aina kissojen laskiessa painoa vastakkaiselle puolelle kiipeilypuuta puu on horjantanut pois tasapainosta. Näemmä viimein laiskuuteni kostautui ja puu sanoi sopimuksensa irti. Pitkään se kuitenkin kesti. Kisut ottavat ilon irti nyt siitä mistä pystyvät.

Kiva piilo

Kiva este

Kiva porkkana

Leikkikenttä

Jospa ensi viikolla tulisi jo uudet tolpat ja kisut saisivat riehumistorninsa takaisin. Ensi viikolla on tulossa niille myös muutakin kivaa.

20 kommenttia:

  1. Hui ku tuolleen kiipeilypuu hajoaa. Onneksi ei sentään kissat hajonnu samalla.

    VastaaPoista
  2. Kiva porkkana teillä! Onks teiltä pitkä sinne Ouluun (missä oikein asutte)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämäkin porkkanat ovat olleet oikein tykättyjä. :3 100 km, Kemissä asutaan.

      Poista
  3. Oneksi ei kisuille sattunut mitään :/ .. <3

    VastaaPoista
  4. Meidänkin ehkä täytyisi testata tuollaista porkkanaa, luulen että ainakin Kiira voisi tykätä tuollaisesta heiteltävästä lelusta. Siellä ollaankin sitten rymsteerattu ihan kunnolla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkanat on ollu tosi tykättyjä. :3 Ovat liikkuneet paljon huoneiden välillä ja huoneissa. Todennäköisesti liikuttajana on ollut Raku, ainakin se on osoittanut paljon kiinnostusta porkkanoita kohtaan. :)

      Kunnon rymistelyt tosiaan olleet! Ihme, että kesti tähän asti, vaikka toisaalta olen hieman pettynyt kun ei kestänyt pidempään, puu vaikutti kestävältä rikkinäisenäkin. Sen takia viivyttelinkin varaosan oston kanssa.

      Poista
  5. Nyt kyllä pidät niille keskustelutuokion jossa käytte läpi ne niiden pitämät bileet - paikatkin ihan rikki ;D

    VastaaPoista
  6. Hoo, teilläkin on ollut oikein kissanpäivät kun uusia lelujakin on saatu. Mocha ja Milo saivat myös monta uutta, ihanaa minttuista ja lampaanvillaista lelua tänään kissanäyttelystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappiostos näytti olevan, porkkanoista on tykätty tosi paljon. :3 Ooo, pitääpä käydä kurkkimassa millaisia! Aitoa karvaa sisältävä lelu on meillä vielä hankintalistalla, josko sitten olisi leluvalikoima täynnä. :D

      Poista
  7. Siellähän on sattunut ja tapahtunut, onneksi ei sentään kissoille ole käynyt pahasti vaikka ovatkin riehuneet :---) Kiva porkkana, pitäisköhän tännekkin ostaa semmonen hmm..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kannattaa testata, meillä porkkanat on olleet tosi tykättyjä. :3

      Poista
  8. Omigoosh! On ollu kyl raju meno kun on tuolleen saanu raapimispuun katki. :D onneks ei käyny mitään! Mun kaverin kissalta murtu etujalka kun pienikokonen raapimispuu kaatu päälle. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi! :( Saa kyllä olla tarkkana. Miun pitää pohtia sotasuunnitelma tuolle puulle. Toisen uuden tolpan laitoin tilaukseen, mutta toiselle, sille mikä on ollut jo pitkään rikki, ei ollut kokoa... Vanhan tolpan saa kyllä paikoilleen, mutta puulle pitää keksiä tuki, ettei näin pääse enää käymään.

      Poista
  9. Porkkanat kiinnostaa täälläkin :)

    VastaaPoista