sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kotiutuminen

Keskiviikkona oli siirtovuorossa huonekalut ja eläimet. Jännitin kovasti miten saan kisut, varsinkin Rakun, koppaan ilman jahtaamista ja taistelua. Päätin, että kissat saavat mennä koppaan jo ennen tavaroiden vientiä (kissat vietiin viimeisenä), jotta kiireellisellä aikataululla toimivan muuttoapuni ei tarvitse turhautua, jos kissojen koppaansaamisessa kestääkin. Raku kun osaa laittaa vastaan tahtoessaan, vaikka nykyään koppaanmeno sujuu muutaman vastaanlaiton jälkeen.

Muuttopäivänä satoi lunta, kuva vanhalta asunnolta

Kissojen kiinnisaaminen sujui odotettua kivuttomammin. Muuttoapuni saapui noin puolta tuntia sovittua aiemmin, juuri kun minulla oli viimeisen terraarion tyhjennys kesken ja kissat vielä vapaana asunnossa. Kopat olin sentään jo laittanut kissavalmiiksi. Kisut eivät aavistaneet tulevaa koppaanjoutumista ja otin ensimmäisenä kiinni vaikeimman, Rakun. Kopat olin laittanut tyhjään komeroon siltä varalta, että kissa onnistuu luikahtamaan otteestani. Komerossa se on helppo saada uudestaan kiinni. Raku meni kiltisti koppaan kun otin siitä sellaisen otteen, ettei se päässyt levittämään etutassujaan kopan reunaa vasten eikä myöskään pystynyt pakittamaan kopasta ulos (toinen käsi siis levitti etutassuja pitkäksi eteen ja toinen työnsi hellästi, mutta varmasti pepusta). Seuraavana oli vuorossa Haiku ja senkin onnistuin nappaamaan heti syliin kun se oli niin keskittynyt vieraisiin ja huomasi aikeeni liian myöhään. Nora ehti tässä välin luikahtaa kylppäriin ja ammeen alle, mutta tuli namien avulla pois.

Huonekalujen vienti kestikin odotettua pidempään, n. 3 tuntia. Haiku jutteli meille kovasti aina kun palattiin asuntoon hakemaan lisää tavaroita. Tosi kiltisti ja kärsivällisesti kisut odottivat kopissaan eikä onneksi kenelläkään yllättänyt vessahätä tuona aikana. Kaikkia tavaroita ei ehditty viedä, vaan kiipeilypuut piti jättää torstaille. Pienin kiipeilypuu onnistuttiin kuitenkin saamaan mukaan jo keskiviikkona. 

Kisut pääsivät uuteen asuntoomme n. puoli kahdeksalta illalla. Aloin heti laittamaan terraarioita asumiskuntoon, sillä välin kisut lähtivät tutkimaan asuntoa. Raku oli kovin levoton myös äänellisesti, sillä se naukui kovasti. Välillä Haikukin tuli raportoimaan minulle löydöistään. 

Jo tunti kotiutumisen jälkeen kisut alkoivat riehumaan. Ensin Raku ja Nora olivat hippasilla, sitten kuka kenenkin kanssa milloinkin. Kisut arvostivat kovasti, että edes yksi puu oli jo saatavilla. Iltapalan aikaan ruoka maistui erinomaisesti, olivathan he syöneet viimeksi lähes 10 runtia sitten. 

Yöllä laittaessani petiä kuntoon kisut olivat ahkerina apulaisina.

Otin petarin pois pariksi minuutiksi suoristaakseni alupatjaa...

Kun viimein sain sen nostettua sängyn puolelle

Haiku halusi nukkua ensimmäisen yön sängyssä. Tämä oli mukava yllätys, sillä Haiku ei nukkunut lainkaan sängyssä viime asunnossa. Rakulla taasen on tapana nukkua peiton päällä jalkopäässä ja nytkin se halusi tulla siihen nukkumaan. Haiku ei arvostanut Rakun tulemista niin lähelle ja läppäsi sen pois. Myöhemmin tosin Haiku itse lähti jatkamaan asunnon tutkimista ja Raku tuli nukkumaan omalle paikalleen jalkopäähän. 

Ensimmäisen yön nukuin huonosti väsymyksestä huolimatta. Tietokone/liskohuoneessa ei ollut vielä ovea, sillä vuokraisäntä halusi minun tuovan ensin tavarat sisään tulevan haitarioven vuoksi, jottei se menisi rikki tavaroiden kannon yhteydessä. Yhden terraarioni katto ei kestä kissojen painoa kovin pitkään ja Raku tykkää hyppiä (luvatta) katon päälle, jääden sinne tilaisuuden tullen myös makaamaan, joten kuuntelin korva tarkkana, ettei hyppyääniä kuuluisi. Lisäksi parvekkeella tuuli laittoi jonkin kirkumaan. Ensimmäisen yön jälkeen kirkunaa ei ole juurikaan kuulunut, mutten vielä tiedä minkä sen aiheuttaa.

Toisena päivänä Haiku yllätti taas. Se antoi äitini koskea hänen tullessaan käymään, tuli jopa väliimme rapsuteltavaksi istuessamme keittiön pöydän ääressä juttelemassa. Yleensä Haiku tulee kuuntelemaan, mutta pysyttelee pois kosketusetäisyydeltä ja muutenkin väistää äitiäni, jos hän yrittää silittää. En tiedä mistä se on saanut alkunsa, mutta tämä oli oikein posiviitinen muutos, toivottavasti myös pysyvä. 

Kisut olivat erittäin onnellisia torstaina saatuaan kiipeilypuut takaisin (parista puusta tosin katkesi tolppa juuri loppumetreillä eli jo sisällä asunnossa). Ne vallattiin heti nukkumapaikoiksi. Raku rauhoittui kunnolla tuolloin, se oli ollut varsinkin aamulla kovin levoton kun vuokraisäntä tuli laittamaan oven paikoilleen poikansa kanssa. Silloin tosin kaikki kisut olivat levottomia, mutta Raku eniten. Kierteli ja naukui.

"Ihana puu, miten kaipasinkaan sinua"

"Rakas puu, älä enää ikinä jätä"

Eilen kisut pääsivät viimein katsomaan maisemia tietokonehuoneesta.



Lyhyesti sanottuna siis, täällä on mennyt erinomaisesti. Kisut ovat tykänneet kovasti uudesta kodistamme ja minä myös. Kisuilla päivät menee ralleillessa sekä tavaroiden järjestelyä seuratessa ja yöllä vähintään Rakusta saa unikaverin. Lauantaiaamuna Haiku yllätti nukkumalla tyynyni vieressä!

Mutta on tämä muuttaminen vaan rankkaa puuhaa. Viikko meni lähes tai kokonaan täyttä päivää muuttopuuhien parissa viettäen. Onneksi nyt on viimein tavarat paikoillaan, imuroitu, luututtu ja matot lattialla. Perjantaina siivosin vanhan asunnon ja luovutin avaimet. Viimein saa rentoutua!

"Viimeinkin! Se tarkoittaa enemmän huomiota meille"

Seikkailuluola

Ja nyt viimein asunnonesittelykierros kera kisujen! Meidän asunto on siis 63 m2 kaksio jättisuurella (n. 7-8 m pitkä) lasitetulla parvekkeella. Lisämukavuutena asunnon malli, joka mahdollistaa asunnon kiertämisen eteinen-olkkari-keittiö - välillä.

Eteistä asunnon ovelta katsottuna, Haiku istuu tietokonehuoneeseen päin, vieressä wc

Eteinen keittiöstä katsottuna

Tietokonehuone/liskohuone. Tänne kisut ei pääse valvomatta

Kiipeilypuusta pääsee hyllyn päälle, tietokonehuone

Tietokonehuone

Terraarioita, tietokonehuone

Näkymää eteiseen + kisujen ruokailupaikkaa, keittiö

Keittiö

Olohuone/makuuhuone eteisestä katsottuna

Kissojen puut + hylly, olkkarimakkari

Parveke

Parveke

Kisujen vessa vessassa

Kuvauksen aikana kisut antoivat näytettä uuden asunnon menosta.

Nora juoksi tunneliin

Ja siitä toiseen

Nähty!

Hippa johti parvekkeelle

Hop!

Pöydän kuningatar

Rakukin pompii

Nora juoksi taas tunneliin, kaverit perässä

"Huijasin, menenkin täältä"

"Heippa luuserit!"

"Hahaa tänne ne ei tuu"

"Maisemat on kiinnostavammat kuin ajojahti"

18 kommenttia:

  1. Lämpöiset onnittelut uuden kodin johdosta! Kuvakavalkadi näyttääkin jo, että koti on kissatarkistettu ja tassuin hyväksytty :-D. Onnellista oloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! On hyväksytty ja tassuteltu omia tuoksuja täyteen! :)

      Poista
  2. Tosi kivan näköinen teidän uusi koti!! Ja kivaa että voitte vetää rallia ympäri: keittiö, olohuone ja eteinen. Ja tuo parveke, Wau! Ja vessalle ihan oma kolo vessassa! Näyttää hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rallireitti on kyllä tykätty! :) Nora on lennellyt täällä ja muutkin juoksennelleet ahkerasti. Parveke on muhku!

      Poista
  3. Onnea uuteen kotiin, näyttää hyvältä ja jos kissat viihtyy noin hyvin niin sitten koti varmasti on hyvä koti.

    VastaaPoista
  4. Hyvä että muutto meni hyvin ja kisut tottuivat uuteen kämppään nopeasti! :) Ja tuo parveke.. Ihan hurjan iso!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tähän tottuivat nopeampaa kuin edelliseen. Mahtoikohan muutto olla jo tuttua juttua vai oliko tämä niin hyvä. :D

      Poista
  5. Onnea uuteen kotiin ja iso peukku koko kodin kattavasta ralliradasta ja isosta lasitetusta partsista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kisut arvostavat kovasti näitä ominaisuuksia. :)

      Poista
  6. Onnea uuteen kotiin! :) Huvitti lukea tuosta koppaan laittamisesta: Inu menee itse saman tien koppaan, kun se tuodaan esille :D Kerran se on myös vetänyt oven kiinni perässään, että lähetään ny jonnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Oi, käypä teillä koppaanmeno kätevästi! :) Meilläkin tullaan tutkimaan koppa, mutta ei sinne mennä kunnolla sisälle.

      Poista
  7. Aivan ihana tuo parveke! Kateellisena katselen sitä, meillä on aivan mitättömän kokoinen.. Meillä koppa on molempien kissojen mielestä ihan lemppari (vaikka Rosa ei tykkää matkustaa) ja yleensä jos kissat ovat makkarissa, niin toinen niistä nukkuukin kopassa. Ja sinne myös mennään heti kun ne tuodaan esille, onpa meillä helppoa :D
    Meitä kiinnostaisi kuulla lisää noista liskoista ja nähdäkin niitä, ne olisivat mielenkiintoinen uusi tuttavuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parveke on muhku! Meillä on parveke isontunut aina uuden kodin myötä. Ensimmäisessä oli ihan pikkuinen, toiseen sai ostaa jo kiipeilypuunkin parveketuolien ja pöydän kaveriksi ja tähän mahtuisi toinen vastaava satsi. :D Ihmeellistä tuuri ollut, kaikki vieläpä lasitettuja.

      Ihanaa, että koppa on tykätty nukkumapaikka! Meilläkin on yksi koppa tarjolla koko ajan, muttei siinä nukuta. Ja kätsyä kun ei tarvi tapella koppaanmenon kanssa. :) Meillä onneksi tytöt menee kiltisti koppaan, Rakun kanssa saa jännätä.

      Liskoista oli tarkoitus tulla kirjoitus tässä kuussa, mutta jodikirjoituksen ja muuton vuoksi en ole ehtinyt kuin vasta aloittaa kirjoittamaan sitä, ehkäpä saan sen valmiiksi ensi kuussa!

      Poista
  8. Onnea uuteen kotiin, kivalle näyttää!

    VastaaPoista
  9. Onpas kivannäköinen parveke (ja kämppä, mutta ihastelemme etenkin sitä parveketta). Sitten ihan toiseen asiaan: kuinka iso tuo nurkka-mallinen kissanvessa on? Katseltiin juuri eilen Zooplussasta sellaista, mutta mietittiin, mahtaisiko pienempi olla liian pieni Kajsalle (se iso taas on turhan kallis).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on tämä nurkkavessa: http://www.mustijamirri.fi/tuote/ferplast-dama-kulmahiekkalaatikko-57-x-51-x-22-cm/025990/ . On ollut oikein hyvän kokoinen. :)

      Poista