sunnuntai 14. elokuuta 2022

Noran matka Supreme Premioriksi

Ruusukkeella kunniansa verran kokoa. Erikseen tilattu kattojärjestö FIFen titteliruusuke.


Noran näyttelyuran alku on seuraus jokusesta tapahtumasta.

Kissaharrastukseni alussa en ollut kiinnostunut näyttelyihin osallistumisesta. Kunnes vuonna 2013 järjestettiin Helsingissä varsinaisen näyttelyn yhteydessä american curlien erikoisnäyttely, joka oli harvinainen tilaisuus tuoda rotua enemmän esiin yleisölle sekä myös tavata laajemmin curleja ja heidän omistajiaan. Pitkän pohdinnan jälkeen innostuin ilmoittamaan Ragnarin mukaan, myös koska erikoisnäyttelyn toteutumiseen tarvittiin tietty vähimmäismäärä curleja. Ilmoittautumisen myötä innostuin myös lähinäyttelystä Kempeleellä, jonne myös äitini innostui ilmoittamaan oman kotikissansa. Samana vuonna meille tuli Nora (s. 3.8.2012). Ragnarin kanssa en ollut aikonut jatkaa näyttelyitä eikä Norankaan kanssa ollut näyttelysuunnitelmia. Ragnar kävi Helsingissä, mutta Kempeleen näyttelypäivänä olimme estyneitä.

Vuonna 2014 Pohjoinen Rotukissayhdistys järjesti paikkakunnallamme esittelynäyttelyn. Esittelynäyttelyssä ei ole kilpailua, vain rotujen esittelemistä yleisölle, joten kaikenlaiset kissat saivat osallistua. Menimme sinne Ragnarin ja Noran kanssa edustamaan curleja. Ragnaria jännitti niin, että hänen näyttelyuransa päättyminen sinetöityi siihen, mutta Noran tyyneys 2-vuotiaana ensikertalaisena yllätti.

Vuonna 2015 äitini osallistui kotikissojensa kanssa Pohjoisen Rotukissayhdistyksen näyttelyyn Kempeleellä. Olin mukana kuvaamassa, ihmettelemässä ja tarvittaessa apuna. Reissu oli hauska ja aloin miettimään josko kokeiltaisiin Noran kanssakin miten tytön käy.

Vuonna 2016 vajaan 4 vuoden iässä Nora osallistui ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä. Tyttö viihtyi näyttelyssä yllättävän hyvin, mamilta saama huomio oli tytöstä parasta. Tyttö sai arvostelussa upeat kehut ja oli Tuomarin Paras kilpakumppaneiden puuttuessa. Best In Show -paneelissa tyttö sai yhden äänen.

Huima alku johti näyttelykärpäsen puremaan ja seuraavana vuonna osallistuimmekin jo koko viikonlopun ajalle sekä Porokin talvi- ja kesänäyttelyyn sekä innostuimme lähtemään myös Ruotsiin, vaikka siitäkin olin ajatellut, että jatkamme näyttelyitä vain niin pitkään kun se on kotimaan tuloksilla mahdollista.

Noran kanssa on ollut todella helppo käydä näyttelyissä tytön upean luonteen vuoksi. Tyttö on erinomainen matkakumppani ja näyttelyssä on tyytyväinen saamastaan huomiosta mamilta. Tuomarinpöydälläkin tyttö on aina käyttäytynyt todella hyvin, hurmaten sekä ulkonäöllään että kivalla luonteellaan.

Korona-ajaksi vuosille 2020 ja 2021 meille tuli tauko, mutta nyt kun viimein rajoituksien poistuminen ja tähtien suotuisuus antoi myöten, osallistuimme taas Porokin näyttelyyn, jossa korona-ajan poikkeussääntöjen myötä Nora valmistui vajaan 10 vuoden iässä korkeimpaan titteliin Supreme Premioriksi 3.7.2022!

Kissaharrastukseni alussa en olisi ikinä uskonut tämän päivän tulevan. Että näyttelyt veisivät näin paljon mukanaan ja että tulemme käymään näyttelyissä korkeimpaan titteliin asti. Matkan varrella on tullut tutustutta niin moneen upeaan harrastajaan ja kissaan sekä näyttelyt on olleet todella mukava irtiotto arjesta. Näyttelyiden tuoma vaikutus meidän elämään on ollut huima. Uusia ystäviä, uusia elämyksiä, tietoutta, PR:ää... Eikä tuloksilla väliä, kunhan on hauskaa! Tuloksiakin Noralle on kuitenkin kertynyt upeasti, sillä tyttö on ollut 9x Tuomarin Paras ja vuonna 2017 sijoittui Pohjoisen Rotukissayhdistyksen Paras kastraattinaaras -kisassa sijalle 4. Vuonna 2018 sija 3.

Tytön näyttelyssäkäymiset jatkuu, mutta nyt kun kerättävää ei ole, niin katsellaan millaista tahtia tullaan käymään. Seuraava näyttely meillä onkin jo ensi viikolla Ruotsissa, sinne lähtee koko näyttelykolmikko.



2 kommenttia: