maanantai 14. elokuuta 2017

Hammasvaivaa

Viime viikolla Rakun hammasharja alkoi värjäytyä punaiseksi vasemmalta puolen suuta pestessä. Samoihin aikoihin poitsu myös vähensi suun käyttöä leikeissä. Selvästi suussa vaivasi jokin ja iso epäilykseni on, että jo vuonna 2014 todettu pieni alkava hammassyöpymä on nyt laajentunut toimenpiteitä vaativiin mittasuhteisiin. Soitin hammaslääkärillemme ja sieltä ohjeistettiin, että ensin pitää saada tulehdus taltutettua, ennen kuin aletaan kuvaamaan ja mahdollisesti poistamaan hampaita.

Koska matkaa hammaslääkärillemme on 100 km, kävimme tänään hakemassa tulehdusdiagnoosin vähän lähempää, 20 km päässä sijaitsevalta eläinlääkäriasemalta, joka on vakiomme niissä tilanteissa kun röngteniä ei tarvita. Samalla myös uusi kuljetuslaukkumme pääsi testiin, vaikken ihan näissä olosuhteissa ja etenkään näin pian toivonut pääseväni testaamaan.

"Huijausta, huijausta!! Kuulkaa kaikki!"

Laukkutreeniemme ansiosta poitsulle oli jäänyt laukusta niin positiivinen kuva, ettei se osannut epäillä lainkaan tulevaa reissua. Laitettuani valjaat poitsun päälle ja päästettyäni poitsun takaisin lattialle peppupesua varten (Raku kävi sopivasti pisulla juuri ennen kuin aloimme tekemään lähtöä), valjashalvauksen sijaan Raku käveli ympyrää ja puski jalkojani. Viedessäni Rakun toiseen huoneeseen laukun luo, poitsu sujahti laukkuun heti. Vasta kun kannoin laukun eteiseen ja aloin laittamaan kenkiä jalkaan, Raku tajusi tulleensa huijatuksi.

Rakua harmitti niin, että se naukui koko matkan. Nyt kun laukku pääsi kunnolliseen käytännön testiin, olen siihen vain entistä tyytyväisempi. Sivuoven kautta on helppo rauhoitella kissaa.

Välillä jännitti saako Raku sotkettua itsensä valjasrenksuun, sen verran poitsu pyöri laukussa

"Miten niin ei saa vielä tulla?!"

"Eikö voitas vaan mennä kotiin?"

Eläinlääkäri totesi vasemman puolen takaosan punoittavan, mutta selkeää tulehdusta siinä ei ollut. Raku sai kuitenkin varalta 10 pv antibioottikuurin ja ientulehdusdiagnoosin, niin ikenet ovat varmemmin kunnossa tulevaa perusteellisempaa tutkimusta varten. Saimme mukaan myös suunpuhdistusainetta. 

Huomasimme suuta tarkastellessamme, että Rakulla on taas yksi pieni etuhammas lähdössä irti... Niitä on vuosien mittaan tippunut itsekseen, viimeksi maaliskuussa hammaspuhdistuksen yhteydessä. Toivotaan, ettei röngtenistä paljastu kuitenkaan kovin laajaa syöpymävauriota. Hassuahan tässä on se, ettei poitsun suu haise, mikä antaa vähän toivoa suun kunnon osalta. Silloin kun Haikulla oli syöpyneitä hampaita suussa, sen haistoi.

"Eikö sen herkun ois voinu antaa suoraan eikä tehdä ensin mitään outoja matkoja jonkun käpälöivän tyypin luo ihka outoon paikkaan? Tykkäsin kyllä rapsuista. Ja uusista herkuista (toim.huom: antibiootit). Silti, ihan tyhmää!"

6 kommenttia:

  1. No onpas nyt harmillista tuollaiset vaivat. Toivottavasti myrkyt tehoaa, ja hampaat pysyvät suussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Troopit hävittivät punoituksen kahdessa päivässä, pidetään peukkuja röngtenin osalta. :/ Antibiootteja napsitaan vielä torstai aamuun asti.

      Poista
  2. Voi söpöä! Raku näyttää niin reppanalta noissa laukkukuvissa. Toivottavasti suusta ei löytyisi mitään tuon isompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poitsu ei tykännyt moisesta huijauksesta, mutta nautti sivuoven tuomista eduista. :) Etenkin eläinlääkärissä vuoroa odotellessa se oli iso apu.

      Poista