keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kissamaista elämää, osa 8

Näyttelyä jännittäessä on hyvä purkaa kännykän kuvasaldoa. Huomenna on Noran pesupäivä ja käytössä on uusi shampoo. Meidän vakkari on ostettu vuonna 2013 Rakun näyttelyyn ja näin 4 vuoden jälkeen en enää koe sitä turvalliseksi käyttää, vaikkei parasta ennen -päiväystä siihen olekaan merkitty. Ihmispuolella shampoon käyttöikä on 3 vuotta ja todennäköisesti sama on eläimilläkin. Tässä 4 vuoden aikana meidän käyttämä merkki on poistunut Mustin ja Mirrin valikoimista ja ainut sitä myyvä suomalainen verkkokauppa myy tällä hetkellä ei-oota. Selkeää tehovaikutusta en ole havainnut shampoossa puhtauden lisäksi, mutta uusi shampoo jännittää silti. Myös Noran allergioiden näkökulmasta, vaikka shampoo huuhdellaankin turkista huolellisesti.

Näyttelyjännitysten ulkopuolella meidän arki on tasaista. Syömistä, yleistä ja telkkarin(kin) ääressä oleskelua. 

Kauneusunoset

Haiku on ottanut tavaksi tulla nukkumaan puoliksi mahan päälle. ♥ PS. Villasukkakesä

Kylmä kesän hyvä puoli = kisut tykkäävät olla sylissä. ♥ Rakun kanssa Simpsoneita

"Vauhtia ruoka, sula nopeammin!"

Se tunne, kun mami lopettaa halihetken ja lähtee töihin-paikkaan

Keitin lohta ja annoin kisuille liemen täyttäen kupin puolilleen. Annos oli tarkoitettu kaikille, mutta Haiku urakoi kaiken yksin ennen kavereiden pääsyä apajille

Rakun E-vitamiinitestailut jatkuu. Jo 2 valmistetta ovat olleet epäsopivia ja nähtävästi Multicatkin on pois listoilta. Super E-vitamiini on todella vahva kissan tarpeille, joten sekoitin sen jauhetun broilerinsiipi -pötkön joukkoon päiväsaannin pienentämiseksi

"Rapsuta!"

"Lähe vaan sinne töihin ja jätä rapsutus kesken, ei (muka) kiinnosta."

Piiitkä poika

Mistä on kunnon akkujen lataus -juhannus tehty: villasukista, viltistä, sylikissasta ja uudelleen aloitetusta Witcher 3:sta (sekä suklaasta)

"Katon ettei tää lähe mihinkään!"

"Kukkuu, mitä tehhään?!"

"Kiitti uudesta pedistä, tää on kiva!"

10 kommenttia:

  1. Me ollaan käytetty shamppoona tämmöistä merkkiä http://solheds.com/fi/tuotteet/ nuo on ihan suomalaisia luonnontuotteita ja tuli puhtaat turkit! :--) Ihania kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me käytetään erikoisshampoota, mutta nuo on varmasti tosi hyviä kanssa! Plussaa suomalaisuudesta! :) Kiitos ♥

      Poista
  2. Enimmäkseen hyvin rentouttava kuvasarrr...

    VastaaPoista
  3. Kauneusunet, löhöily, syöminen ja telkkari kuuluvat omalta osaltaan kesään! Varsinkin, jos on inhottava ja viileänharmaa sää, kuten täällä päin.. kivoja kuvia koko kissapoppoosta! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinnnpä. Tosin, sama se olisi täällä oli lämmintä tai ei. :'D

      Poista
  4. Ruoka ja löhöily. Iso peukku ;)

    VastaaPoista