tiistai 28. maaliskuuta 2017

Vanhat suosikkilelut taas mukana leikeissä

Meillä on kisujen leluille 3 säilytyspaikkaa, joihin kisut eivät omin luvin pääse: ns. päävarastona toimii tietokonehuoneen komero ja 2 muuta ovat helpommin käden ulottuvilla olevia piiloja. Toinen on olohuoneen kirjahyllyssä DVD:iden takana ja toinen keittiön kaapissa.

Meillä on pitkään käytetty vain noita kahta nopeammin lähestyttäviä piilopaikkoja, mutta kun Nora intoutui leikkimään pitkästä aikaa Cat Dancerilla tammikuisen näyttelyn jälkeen, innostuin testailemaan muitakin vanhoja suosikkeja.

Olemme käyneet läpi päävaraston vanhoja leluja ja voi mitä muistoja ne ovat tuoneet mukanaan. Kisut ovat olleet todella innoissaan näistä ns. uusista leluista, joilla eivät ole leikkineet miesmuistiin. 

Cat Dancerin suosio on jo taas alkanut hiipua, nykyään Noran ehdoton lemppari on aikoinaan ehdottomana lempparina toiminut riikinkukonsulkalelu, tai tässä vaiheessa enää mitä siitä on jäljellä. Lelu on kuulunut Noran elämään jo ainakin vuodesta 2013 eli tytön meilletulosta asti ja se on ollut sellainen lelu, jonka kanssa Nora leikkisi oman jaksamisrajansa ylikin.



Toinen ihan alkuajoista lähtien mukana ollut lelu on Haikun keppilelu, mikä on ollut meidän matkassa jo 5,5 vuoden ajan. Kyseisellä lelulla on minulle erityinen arvo, sillä tämä lelu oli oleellisessa osassa ylivilkkaan tuolloin ainoana kissana olleen Haikun energian purkamisessa. Haiku rakasti hyppiä sängyllä lelun perässä ja ne leikkihetket olivat pitkälti ainoat, jonka jälkeen Haiku läähätti ja oli väsynyt hieman pidempään. 

Lelu on yhä todella tykätty, mutta sängylle asti ei tultu leikkimään

Muut lelut ovat sitten aikoinaan olleet muuten vain ahkerassa käytössä, kuten jostain syystä todella hyvin muistiinpainunut Zooplussan oma höyhenlelu.

"Yhä hyvää!"

Jokin nahkalelu tolppatansseilun merkeissä!



Haikukin oli ihan innoissaan

Kumpi ehtii ensin?

Vanhoja suosikkileluja, nahkatanssittaja puuttuu kuvasta

14 kommenttia:

  1. Meillä tän hetken paras lelu on paperinenäliina...

    VastaaPoista
  2. Vau miten hienoja loikkia ja voltteja! Ja tutun näköisiä lelujakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niin tulee kiva mieli kun noilla leikittää. :D Harmillisesti tuota riikinkukonsulkaa ei tahdo saada enää juuri mistään. Pitää vissiin varalta laittaa kohtapuoliin pari tilaukseen.

      Poista
  3. Cat dancer, hmmm, hyvä kun muistutit! Zetorilla on vähän liikaa energiaa, josko se tuolla purkautuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti on tepsinyt! :D Olisi kiva testata se dragonfly-versiokin, mitä saa jenkeistä ja etelässä myös joistakin näyttelyistä!

      Poista
  4. Meilä oli tommonen nahkanippuhuiska ilman narua, eli suikaleet vaan kepin päässä. Sillä ei täällä kauheesti jaksettu leikkiä joten lahjotin sen löytökissoille, joille kyllä kelpasikin.

    Kissanlelu on toimiva, kun kissa väsyy sen mätkimisestä. :D Irtoleluista parhaita taitaa ainakin täällä olla foliopallot.
    Mainioita pomppuja Noralta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä löytyy myös se versio ja etenkin Haiku tykkää myös siitä. :)

      Todentotta, meillä sen reaktion Noralle saa aikaan vain tuo riikinkukonsulka, H ja R ei sentään ole yhtä nirsoja. :DD Foliopallotkin on kivoja!

      Poista
  5. Ihania tilannekuvia taas! Kyllä noi vanhat peruslelut pitää pintansa:)
    -Tidi&T

    VastaaPoista
  6. Vautsi mitä takaperinvoltteja! Ruffekin osasi joskus mutta silloin se oli nuori ja vetreä :D Nykyään ei ole voltteja paljoa näkynyt.. Kivoja leluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Curlit on melkoisia akrobaatteja! :D Haikullakin hypyt tosi jäykkiä verrattuna kippuroihin.

      Poista
  7. Nuo keppi + narulelut ja cat dancerit ovat kyllä parhaita kissanväsyttäjiä. Ja on kyllä jännä, miten kissat aina välillä kyllästyvät johonkin leluun ihan kokonaan ja sitten jonkin ajan kuluttua se taas kiinnostaa (jos kiinnostaa).

    VastaaPoista