sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Näyttelyn rotukisukamut

Viime viikon Kempeleen näyttelyssä tapasin monia uusia ja vanhoja ihmis- ja kisukavereita. Rakun kasvattajalla Dezzillä on tapana tulla vuosittain Vaasasta asti Kempeleen näyttelyyn eikä tämä vuosi ollut poikkeus. Paikalla oli Dezzicat's-perheestä jopa 8 kissaa! Ainut curli perheen ulkopuolelta oli Nora, eli curleja oli paikalla jopa 9 kisua!

Näyttelyssä oli valmiiksi merkityt häkkipaikat ja Nora oli sijoitettu toiselle puolen hallia muista curleista ja vitsailinkin, että se johtuu siitä, että tyttö on ainut ei-Dezzicatilainen. Onneksi curlirivin päässä sattui kuitenkin olemaan yksi vapaa paikka ja muiden pyynnöstä siirsin Noran häkin siihen, jotta sain viettää aikaa curliporukan ja äitini porukan kanssa, jotka olivat päätyneet curlirivistön lähistölle maatiaiskisujensa kanssa. Mukavampi tottakai myös yleisölle, että saman rodun edustajat löytyvät samasta paikkaa.

Päivä meni hyvin nopeasti ja curlimaisesti, oli ihan mahtavaa tavata uusia Dezzicat's-perheen kisuja ja omistajia. Tapasin myös viimein Harmin, Huolen ja Surkun omistajan, jonka kanssa olen jutellut jo vuosia, mutta nyt vasta pääsimme tapaamaan ensimmäisen kerran. Vielä kerran, ihana kun pääsit tulemaan, oli ihan mahtava nähdä viimein!

Koska curleja oli paikalla noin monta ja ne olivat jaettuna eri tuomareille, päivä kului nopeaa arvosteluja kuvatessa enkä harmillisesti kaikkiin edes ehtinyt mukaan. Seurasin myös äitini kotikissojen arvostelut, joista toinen kisu, Tuisku, osallistui normaalin luokan lisäksi myös veteraaniluokkaan. 

Koska kuvia on niin paljon, jaan kotikissat omaan julkaisuunsa, niin pystyn kertomaan niiden näyttelystä ilman, että tästä tulee yhtään enempää kilometrijulkaisua. Tässä siis näyttelyn rotukissakaverit. Kuvat ovat lauantailta.

Pinja, SC CharmingCurl*RU Kimberli, valmistui korkeimpaan titteliin, Surpeme Championiksi lauantaina. Pinja oli Tuomarin Paras sunnuntaina.

En harmillisesti hoksannut kuvata komeaa Ego-curlia, mutta perheen 2 ocicatia pääsivät kuvaan. Kaverukset olivat niin suloisesti koko ajan kiinni toisissaan. Kuvassa isä ja poika, poika on alle puolivuotias. Isukki, vaaleampi, oli TP molempina päivinä ja poika sunnuntaina.

Sijoituskodissa asuva Hani, IC Dezzicat's Halfnote HaniCurl, valmistui International Championiksi lauantaina

Paikalla oli myös sijoituskodissa asuva ihmepoika Sizu, Dezzicat's Incalzando IdirCurl, joka painoi syntyessään vain 44 g siinä missä sisarukset painoivat vähintään tuplasti enemmän: 86 g:stä ylöspäin. Noin pienikokoisella pennulla on suuri riski menehtyä, mutta se ei kuitenkaan pojan menoa hidastanut ja Sizu taisteli alkaen ottamaan sisaruksien painoja kiinni, kasvaen komeaksi nuoreksi mieheksi.

Sizu näyttää kieltä alkuelämän haasteille. 10 kuukautinen komistus oli molempina päivinä TP.

Curleilla on kaikki värit sallittu. Sizu on van-kuvioinen.

Sizun veli Indy, Dezzicat's Improvvisato IndyCurl, oli TP sunnuntaina


Pinjan tytär Noomi, IC Dezzicat's Feroce FieCurl, oli toiseksi paras siitosnaaras lauantaina. Paikalla pennuista: Hani, Hyde ja Lulu.

Hyde, PR Dezzicat's Heldentenor HydeCurl, valmistui ensimmäiseen titteliinsä Premioriksi sunnuntaina

Lulu, Dezzicat's Harmony HaloCurl, osallistui vain lauantaina ollen TP ensimmäisessä näyttelyssään, kuten Norakin. Lulu oli Noran kilpakumppanina Best In Show-valinnoissa. Olin varma, että superkaunis Lulu pärjää Noraa paremmin, mutta tytön jännitys taisi vaikuttaa tulokseen ja lopputulos olikin toisinpäin.

Juhlimme Pinjan SC-titteliä

Lulu paneelissa

Paneelissa, Nora ja Lulu etummaisina.

Dezzicat's oli molempina päivinä toiseksi paras kasvattaja. Kaikki curlit saivat sertit molempina päivinä, paitsi Nora ja Lulu toki vain lauantaina, kun eivät olleet mukana sunnuntaina. Onnea kaikille, oli hirmuisen hauska päivä! ♥ Toivottavasti nähdään tammikuussa Kemissä!

PS. Näin muuten näyttelyssä myös Cinnan pentuja Beniä ja Berniceä! Kävelin heidän häkkiensä ohi ja katsoin, että onpa niin Cinnan näköisiä kisuja. Sydän jättikin yhden lyönnin väliin kun luin numerokyltistä kisujen nimet! Nämä ihanuudet taisin myös bongata TP-valinnoissa myöhemmin. Onnea! Oli ihana nähdä livenä nämä rennosti ottavat suloisuudet!

Lopuksi vielä kissavalokuvaaja Tessan ottama upea kuva paneelissa olevasta Nora-suloisuudesta:


11 kommenttia:

  1. Oli kyllä mahtava nähdä viimeinkin! <3

    VastaaPoista
  2. Ihania curleja ♥ Hurrrjan paljon söpeliinejä!

    Ajattelinkin otsikosta, että bongasitkohan Benin ja Bernicen.. ja bongasithan sinä! Bernice oli molempina päivinä BIV ja su myös paneelissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii, ihan mahtavasti meni sitten! ♥ Kävin oikeastaan kahdesti moikkaamassa kisuja häkeillä. Ensin ennen arvostelujen alkamista ja sitten jossain vaiheessa päivää sipukoiden arvostelujen jälkeen. Ja voi kun kaksikko nukkui niin tyytyväisenä ja rentona, toinen selällään jalat levällään ♥ Harmi kun olin jättänyt kameran toiselle puolen hallia. :D

      Poista
    2. Ne on kyllä emoonsa ja isäänsä tulleet: todella rennot köllykät :)

      Poista
  3. Kauniita otuksia ollut näytillä! Jotenkin ihmeesti silmäni kiinittyivät kuvista noihin oceihin. <3

    VastaaPoista
  4. Onpas kauniita kissoja! Varsinkin nuo Pinja ja Noomi, joiden kuvia piti käydä ihailemassa myös kasvattajan sivuilta. Niin upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei tullut yllätyksenä, että hopeat on sinun suosikkeja (paitsi fun fact, myös Hyde ja Indy on hopeita, vaikka päältäpäin näyttävät tavallisilta). ;D Pinja ja Noomi on upeita ♥

      Poista