torstai 23. heinäkuuta 2015

Haikun osaamat temput

Meiltä toivottiin julkaisua, missä näkyisi kaikki kisujen osaamat temput. Haikulla ja Rakulla temppulista on sen verran pitkä, että ajattelin katselukokemuksen olevan miellyttävämpi kun teen jokaisesta temppuilijasta oman videonsa. Haikusta, ensimmäisestä kisusta, aloitus.

Haiku osaa 15 eri temppua, jotka kaikki ovat nähtävillä videolla. Siitä on pitkä aika kun olen viimeksi opettanut Haikulle uuden tempun ja nyt treenaammekin oikeastaan kahta. Toinen on "virallisempi" ja toista koitan, josko Haiku oppisi sen satunnaisilla treenailuilla ja silitys- ja kehupalkkiolla varsinaisten treenihetkien ulkopuolella. Jälkimmäistä temppua olemme joskus aikoinaan ennenkin harjoitelleet, mutta se unohtui sittemmin ja muistui mieleeni vasta eilen kun vahingossa sanoin siihen liittyvän käskysanan.

Olen tähän asti käyttänyt videoiden muokkaamiseen Windowsin Elokuvatyökalua, sillä se on ollut curlien haaleille väreille ihan sopiva. Haikun värit se pilasi nyt kokonaan, joten latasin MAGIX Movie Edit Pro 2015'n testiin, jotta saan todennäköisemmin videon laadun pysymään hyvänä. Tämä video on tehty sitä käyttämällä ja tykkäsin laadusta sen verran paljon, että teen sillä myös kolme muutakin jonossa olevaa videota näin kuukauden kokeiluversion aikana. Katsotaan, josko myöhemmin hankin ohjelman omaksi asti, jos videoidentekokokemukset pysyvät hyvinä.

22 kommenttia:

  1. Kyllä sä Haiku olet taitava!! Noin monta osaat! - Max

    VastaaPoista
  2. Vau! Vitsit Haiku tekee niin rauhallisesti ja täsmällisesti. Hirmu keskittyneen oloinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Haiku osaa olla tosi hyvin paikoillaan. Saas nähdä miten curlien kanssa käy kuvatessa kun ne ei pura innostumista hännän kautta, vaan nimenomaan vaelluksena ja muuna liikkeenä. :D

      Poista
  3. Tosi kiva video! Haiku osaa niin hyvin ja hienosti, eikä häsellä ollenkaan. Söpöjä myös muut kisut, kun tulevat kurkkimaan mitä tapahtuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raku varsinkin pörräsi koko ajan ympärillä, suurimman osan onnistuin kuitenkin editoimaan pois. :D Norakin kulki vierestä/läpi pari kertaa. Onneksi Haiku ei häiriintynyt, yleensä muiden kisujen oikein läheinen läsnäolo vie siltä temppuiluhaluja ja Haiku saattaa jopa siirtyä kauemmaksikin pois "hälinästä".

      Poista
  4. Hienosti Haiku vetää! :) Mä aina niin kateellisena katon kuinka muiden kissat osaa niin rauhallisena odottaa herkkuaan, meillä ei tulisi kuuloonkaan että herkkua aletaan kaivaa kupista vasta tempun suorittamisen jälkeen, vaan se pitää olla valmiiksi kädessä (ei näkyvillä), jotta sen saa heti annettua. Kai tätäkin saisi halutessaan treenattua, mutta en vaan oo jaksanu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haiku ja Nora osaa tosi hienosti odottaa, Raku on välillä malttamaton ja tulee vastaan hakemaan herkkua. :D

      Poista
  5. Upeaa! Tosi hienoa! Aina kun näitä teidän videoita katselee, niin tekisi mieli ryhtyä harjoittelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tosi mahtava yhteinen aktiviteetti niin kisulle kuin omistajallekin! :)

      Poista
  6. Tää on jotain niin uskomatonta, mä en vaan kykene ymmärtämään, että jostain kissasta ja ihmisestä löytyy kärsivällisyyttä niin paljon, että temput onnistuu. Mahtavaa työtä teiltä molemmilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nämä on aina tosi innolla mukana, jaksamista ja mielenkiintoa löytyisi vaikka pariksikymmeneksi minuutiksi kerrallaan, mutta harvemmin tulee niin pitkää aikaa temppuiltua yhden kisun kanssa. Pitää lopettaa silloin kun on vielä varmasti kivaa, jotta mielenkiintoa riittää seuraavallekin kerralle. :)

      Poista
  7. I am highly impressed! Siis olen todella vaikuttunut! Upeeta Piivi!

    VastaaPoista
  8. :) tosin kissan hännästä välillä näki, että hän kiroili... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa tempuista vaatii enemmän keskittymistä ja se saa hännän huiskimaan voimakkaammin. :D Esimerkiksi vilkuta-temppu vaatii Haikulta enemmän ponnisteluja ja aika monesti se vähän aikaa tuhisee isoon ääneen miettiessään miten temppu tehtiin ennen kuin tekee sen. :)

      Poista
  9. Taitava! :) Inu ei oikeestaan osaa paljon muuta ku "nenän" ja sen se tekee aivan loistavasti :D Sormen kun laittaa vaikka toiselle puolelle asuntoa niin se viilettää suoraan nenänsä kanssa sitä päin. Sit osaa istua, antaa tassua, seurata kosketuskeppiä ja koskettaa sitä ja mennä mökkiin siis boksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww, ihana Inu! Kivasti Inukin osaa ♥

      Poista
  10. Ihana video, nyt vielä Norasta ja Rakusta samanlaiset! ♥ Oot kyllä taitava opettamaan kisujasi :3 Mua ärsyttää, kun ihmisillä semmoinen kuva että kissat on jotenkin tyhmiä eivätkä ne osaa temppuja ja kun ne osaa niitä sanotaan KOIRIKSI :D Aina jos näytän Ruffen mahtavat kaksi temppua jollekkin (Maahan ja tassu) kaikki kommentoi tyylillä ''Ruffe oletko sä koira, kun osaat temppuja' ARGH :D Tyhmää, mutta kissat on ihan liian aliarvostettua mielestäni :((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näitä on helppo opettaa kun ovat niin innokkaina mukana! :) Rakusta olisi tarkoitus kuvata tänään ja mahdollisesti ottaa samalla kuvauskerralla Norakin.

      Sepä! Tosi moni luulee, että kissoja on mahdotonta opettaa kun ne on niin itsenäisiä ja omapäisiä. Silloin kun minulla ei vielä ollut kissaa, oli ärsyttävää väitellä asiasta kun vastapuoli ei vaan uskonut. Nyt on kivaa kun on omakohtaisia todisteita väitteiden tueksi. :D

      Poista
  11. Taitava Haiku! Tosi söpöä kun se tekee temput kauhean rauhallisesti ja sitten iskee herkkuun kuin piraija. :D Pitäisi varmaan taas itsekin kuvata temppuvideoita, harmi vaan että meillä osataan kauhean vähän temppuja, kun olen etenkin Kiiran kanssa pääasiassa vain harjoitellut erilaisia tapoja opettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haiku yleensä ottaa rauhallisemmin silloin kun muita kisuja ei ole ihan vieressä, mutta kuvauspäivänä se oli erityisen innokkaana odottamassa temppuilun alkamista (yleensä odottaa vähän syrjempänä, että siirryn curlien jälkeen sen luo) ja varmaan siksi tuli vähän teräviä namien ottojakin. :D Kuvaa ihmeessä, kivaa katsoa temppuiluvideoita! :)

      Poista