maanantai 13. huhtikuuta 2015

Noran eliminaatiodieetti

Noran n. vuoden kestänyt eliminaatiodieetti saatiin viimein päätökseen maaliskuussa 2015. Enpä olisi uskonut, että sopivan ruuan löytäminen voisi olla näin vaivalloista, mutta vihdoin ja viimein sain koostettua Noralle tasapainoisen ruokavalion.

Mikä eliminaatiodieetti on?


Eliminaatiodieetin avulla selvitetään kissan ruoka-aineallergia ja oireiden aiheuttajat. Tämä on verikokeita luotettavampi keino allergian selvittämiseen. Eliminaatiodieetissä nimensä mukaisesti eliminoidaan ruokavaliosta kissalle tutut ruoka-aineet pois (myös herkut) ja allergiaoireiden hävittyä palautetaan tutut ruuat yksi kerrallaan takaisin, jotta selviäisi, mikä/mitkä niistä aiheuttavat oireita. Eliminaatiodieetin pohjaksi otetaan kissalle tuntematon proteiininlähde, sillä sille ei todennäköisesti ole herkistymistä.  Kissa voi olla allerginen niin proteiini- kuin hiilihydraattilähteellekin, joten parasta olisi, jos saisi mahdollisimman puhtaan (ei ylimääräisyyksiä mukana) ruuan aloitusruuaksi, tämä voi olla joko tarkalla tuoteselosteella varustettu märkäruoka tai raakaruoka.

Allergia voi puhjeta missä iässä vain rotuun ja roduttomuuteen katsomatta ja allergeeniksi voi muodostua myös sellainen proteiininlähde, mitä kissa on siihen asti syönyt aktiivisesti ilman ongelmia. Yleisimmät allergeenit kissoilla ovat nauta, kala, kana ja lammas. Kasvipuolelta mm. vehnä aiheuttaa monille oireita. Kissa voi olla allerginen myös lisäaineille.

Allergiaoireet ja niiden alkamisajat ovat yksilölliset, joillakin kestää jopa 2 kuukautta, ennen kuin oireet alkavat näkymään ja yleinen ohjeistus eliminaatiodieetille onkin, että kutakin ruokaa/ruoka-ainetta testataan 2 kk ennen seuraavaan siirtymistä. Tämä tarkoittaa, ettei tuona aikana saa antaa mitään muuta ruokaa tai herkkuja, paitsi tietenkin niitä, jotka on jo läpikäyty ja sopivaksi todettu.

Meidän toteutus


Noran ruokavalionmuutos aloitettiin huhtikuussa 2014 jatkuvan korvien kutinan ja marraskuussa 2013 alkaneen ohimon punoituksen vuoksi. Nora oli jo vuoden syönyt raakaruokana siipikarjaa, hiirtä sekä kania ja halusin jatkaakin raakalinjalla. Meidän paikkakunnalta ei saanut ”eksoottisempia” eläimiä raakana niin, että niistä voisi koostaa tasapainoisen ruokavalion, joten päätin aluksi kokeilla pelkästään sitä, että poistan ruokavaliosta vain siipikarjan eli emme alkaneet heti eliminaatiodieetille. Aloitin syöttämään poroa (luinen jauheliha), nautaa, possua ja hiirtä. Kalamärkäruokakin oli mukana poron ja nautajauhelihan maistuvuuden parantamiseksi.

Allergiaoireet eivät kuitenkaan hävinneet, joten päätin jättää kalan pois. Tässä vaiheessa Nora oli ollut uudella ruokavaliolla 3 viikkoa. Pian tämän jälkeen kutina yltyi yhtäkkiä niin suureksi, että ensimmäistä kertaa Nora alkoi pitää toista silmää ummessa kutinan vuoksi. Nora myös järsi epätavallisen paljon anturoitaan. Päätin jättää sittenkin naudan pois ruokavaliosta, sillä kalaa meillä on välillä ollut eikä tällaisia oireita ole näkynyt. Naudan poistumisen jälkeen kutina väheni asteittain, kunnes silmä meni taas umpeen kun tarjosin tonnikala & katkarapu -märkäruokaa.  Pian tämän jälkeen siirryttiin oikeaoppisempaan eliminaatiodieettiin ja aloitin testaamaan ruokia yksi kerrallaan. Meidän pohjaruuaksi tuli Feline Porta 21 tonnikala & rapu, siitä ei ole tullut oireita. Huono valinta energiselle kissalle olemattoman rasvaisuuden vuoksi, mutta muuta en keksinyt ruokien saatavuuden vuoksi. Portan turvalliseksi toteamisen jälkeen lähdimme testaamaan eri ruokia, lista alla.

Halusin koostaa ruokavalion mieluiten raakaruuasta, mutta laadukas märkäruokakin kävi. Nora paljastui kuitenkin multiallergikoksi enkä pystynyt rakentamaan tasapainoista ruokavaliota sopivien raakaruokien ja märkäruokien avulla, joten vuodenvaihteessa pitkän tilanteen tuskailun jälkeen jouduin luopumaan kuivaruokavastaisuudestani ja ostin testiin kalakuivaruokaa, sillä se on tasapainoitettua ravintoa ja täten käy erinomaisesti ruokavalion pohjaksi, jos se ei oireile.

Se onni Noran allergiassa on ollut, että allergiaoireet ovat tulleet yleensä vuorokauden sisään esille, mikä on mahdollistanut ns. pikakelauksen eliminaatiodieetin kanssa. Jos olisimme testanneet ruokia 2 kk kerrallaan, emme varmaan olisi vielä edes puolivälissä. Jos ruoka tuntui sopivalta, jatkoin sen syöttämistä 3 viikkoa ennen seuraavaan siirtymistä. Jos taasen ei, jätin sen pois ja odotin oireiden laantumista ennen seuraavaan testiruokaan siirtymistä. Pitkän aikaa rajatapauksina olivat hevonen, saksanhirvi ja kalkkuna, jotka joutuivat kuitenkin lopulta allergialistalle.

Noran allergia oireilee yleensä jatkuvalla korvien kutinalla ja/tai ohimon punoituksella. Joidenkin harvojen ruokien kohdalla silmäkulma ärtyy niin pahasti, että hieronnan seurauksena silmä on ärsytyksestä ummessa.

Kutittaa

Silmä ummessa



Allergiaa aiheuttavat proteiininlähteet


Listaa proteiininlähteistä, joille Nora on allerginen. Pyrin testaamaan mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman puhtaana ruuat (eli mukana ei muita raaka-aineita), mutta aina se ei ollut mahdollista. Olen laittanut sulkeisiin sen muodon, missä mikäkin on testattu. Jos joukossa on syystä tai toisesta ollut esim. kasvista mikä on voinut vaikuttaa tulokseen, se on mainittu.

  • kana (raakana)
  • nauta (raakana)
  • possu (raakana)
  • kalkkuna (raakana ja märkäruokana, jossa mukana myös porkkanaa)
  • katkarapu (märkäruokana ja pakastekuivaherkkuna)
  • lammas (raakana ja märkäruokana, 2 eri merkkiä, joista toisessa mukana kania ja toisessa spelttiä)
  • hevonen (raakana ja märkäruokana, 2 eri merkkiä, joista toisessa mukana amaranttia ja safloriöljyä)
  • kenguru (märkäruoka, mukana amaranttia ja safloriöljyä)
  • ankka (kuivaherkkuna)
  • saksanhirvi (raakana)
  • sardiini (märkäruokana, mukana myös auringonkukkaöljyä)
  • kuore (kuivaherkkuna)
  • kani (märkäruokana, jossa myös eri kasviksia mukana)
  • peura (märkäruokana, mukana simpukkaa)

Rajatapaus


  • Suomalainen hirvi

Suomalainen hirvi kuului alkujaan Noralle sopiviin ruokiin kun Nora söi 2 vk putkeen hirvenretkuja  ilman oireita, mutta sittemmin kun olen syöttänyt hirveä silloin tällöin niin minusta kohtalaista hirviperäistä kutinaa on ollut. Saatavuuden vuoksi en ole kuitenkaan pystynyt tekemään toista yhtä pitkää testijaksoa nähdäkseni kutiseeko juuri hirven vuoksi.

Mitä Nora voi syödä


  • poro
  • tonnikala
  • rapu
  • lohi
  • turska
  • hiiri (ainakin kerran viikossa annettuna)

Lopputulos


Noran ruokavalion toteuttaminen ei siis ole lainkaan helppoa. Jouduin luopumaan kuivaruokavastaisuudestani, sillä pororuokavalio on liian kallis toteutettavaksi ja kalasta on huono rakentaa itse tasapainoista ruokavaliota ja kalamärkäruuistakin löytyy puutteita. Kuivaruokaa en silti tarjoile kuivana, vaan vesikastikkeen kera. Vettä laitan 0,5 – 0,75 dl/annos. Kokeilin kolmea eri kalakuivaruokaa: Thrive, Orijen ja Canagan. Näistä Thrive oli vähiten kutiseva, mutta jostain syystä Nora tuli apaattiseksi sitä syömällä. Tarjosin hetken ajan vain Thriven kuivaa ja tonnikalamärkäruokaa ja Nora muuttui varjoksi entisestään. Ennen alati energinen ja leikkisä tyttö vain nukkui päivät pitkät eikä sitä olisi lainkaan haitannut, vaikka sen kanssa ei olisi leikkinyt koko päivänä. Leikkien aikaan Noran osallistuminen oli väkisin väännettyä eikä kiinnostus kestänyt kuin hetken. Heti (kirjaimellisesti, Nora oli oma itsensä heti ensimmäisen raaka-aterian jälkeen) kun muutin 1/3 päivän ateriasta raa'aksi, sain tutun energisen ja elämäniloisen Norani takaisin. Orijenin kanssa samaa reaktiota ei onneksi tullut, mutta kutinaa on enemmän kuin Thriven kanssa. Canagan sopi sitäkin vähemmän ja lahjoitin loput pikkupussista pois.

Raksuja vesikastikkeella

Jotta Nora ei saisi kuitenkaan pelkästään ”kuivaruokaa”, mikä ei kuulu sen suosikkiruokiin, annan sille päivittäin yhtenä ateriana muitakin ruokia, mistä tulee vähiten oireita. Feline Porta 21 tonnikala & rapu on mukana kuivaruuan maistuvuuden parantamiseksi ja tuoretta lohta tarjoilen silloin tällöin. Suomalaista hirveä silloin kun mahdollista. ZiwiPeakin peura on myös suhteellisen vähäoireinen ja heppaa pitää seurailla.

Noraa ei siis saatu oireettomaksi, mutta oireet ovat nykyisellä ruokavaliolla vähäisiä verrattuna alkuperäiseen ja kissa elämäniloinen ja energinen, ne saa riittää. :)

"Vähemmän kirjoittamista, enemmän toimntaa!"

31 kommenttia:

  1. Hyvä ja kattava juttu! Teillä on kyllä aika kauhea tuo allergialista, onneksi joku ruoka sentään sopii. Maukkaan hevosessa ei pitäisi olla luuta, ja jos saat käsiisi Hurjan tai Mur-Kisin hevosta, myös ne ovat luuttomia (ja laadukkaampia kuin tuo Maukkaan). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vaikka pitääkin syöttää kutinaa aiheuttavia ruokia. :( Maukkaan sivuilla ainakaan ei vielä lue mitään luusta hepassa, mutta muistaakseni luu löytyy mainittuna pötkön kyljessä. Käyn tällä viikolla M&M'ssä, pitää tarkistaa. :D Mur-kisiä on saatavilla Vauhti-Raksusta ja se kulkee täälläpäinkin, olen halunnut tehdä tilausta sinne jo pitkän aikaa. Pitänee tänä kesänä viimeistään siirtyä tuumasta toimeen. :) Jos ei heppaa, niin muitakin kiinnostavia sieltä löytyy.

      Poista
    2. Oho, miulla olikin yksi pötkö pakastimessa. Luuton siinä tosiaan näyttää lukevan. :D Aika omituista, yleensä Maukas matkii Mushia, mutta Maukkaan tiedoilla mennään kunnes toisin todistetaan. :)

      Poista
  2. Ikävä tuo allergialista - ei varmasti ole helppoa toteuttaa tuota ruokavaliota! Meillä ei onneksi (*koputtaa puuta*) ole hankalia allergioita kissoilla - mitä nyt Onnilla on peruna-allergia (+viimeaikoina on saanut taas joistain ruuista aknea...).

    Nyt ovat muuten jonkin aikaa syöneet kaikki pelkkää märkää, ja ai että kun ovat suut muuten ruvenneet kaikilla haiskahtamaan! Kun mukana on ollut PONin raksu, ainoastaan Onnilla on suu haiskahtanut (sille kerääntyy ihan hirveästi hammaskiveä... Hieman yli vuosikkaana totesin ensimmäisen kerran hammaskiveä muodostuneen, kesällä seuraavaan poistoon jonka jälkeen päivittäinen hammaspesu kun ei tunnu mikään muu auttavan) ja Ellalla nyt kun sille on hieman hammaskiveä päässyt muodostumaan... Katsotaan jos etenkin Ruskan (jonka suu ei ole aiemmin haissut j hampaat priimakunnossa) suulöyhkät alkaisi vähentymään kun otettiin taas raksu mukaan ruokavalioon... Toivon että saataisiin pian myös kissoille ruokavalioon enemmän lihaa - en tosin uskalla sitä etenkään Ruskan takia toistaiseksi hirveästi lisäillä ruokavalioon: (mahdollinen) tiineys kun ei mielestäni ole oikea aika tehdä suurempia muutoksia emon ruokavalioon.

    Ikävää, ettei Noraa ole saatu täysin oireettomaksi. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että vain peruna-allergia! :) Vaikeuttaa melkoisen paljon, jos on allergioita laajemminkin.

      Mielenkiintoinen havainto, raksuilla kun on yleensä päinvastainen vaikutus hampaisiin. :D Toivottavasti kuitenkin löyhkä vähenee, ei ole kivaa sellaista nuuskutella! Mie harjailen nyt kaikkien hampaita joka toinen päivä, Noralla alkoi kellertämään hampaat sen jälkeen kun teollinen tuli suuremmassa osin mukaan ruokavalioon (viime kesänäkö sen huomasin) eikä tällähetkellä sillä ole aktiivisesti ruokavaliossa mitään, mikä auttaisi hampaidenpuhdistuksessa ja tuskin tulee olemaankaan.

      Poista
    2. Nyt ihan muutamassa päivässä raksujen (PON) syötön aloittamisen jälkeen tuntuu ainakin tytöillä vähentyneen suun hajuhaitat! Ruskankin kohdalla äsken kun kävin haistelemassa täytyi oikein haistaa nenä suurinpiirtein kiinni suussa että haistoi yhtään mitään. :D Viikko-pari takaperin kun sen suun löyhkän haistoi ihan jo kissaa sylissä pidellessään. Samoin Ellan suu löyhkää vähemmän nyt. Onni on hoidossa ja syö siellä vielä pelkkää märkäruokaa, joten sillä en ole voinut tätä vielä "testata" - sen suu tosin tosiaan haisee kyllä paljon enemmän muutenkin.

      Tosin, Power of Naturen Fee's Favourite (ja Meadowland Mix) ovat huomattavasti "normiraksua" tiiviimpiä, ihan jo silmämääräisestikin vaikka puolitettua raksua tarkastellessa. Samoin raksun puolittaminen vaatii paljon enemmän voimaa vaikka veitselläkin halkaistessa, ja testasin tuossa kun oli näytepussi RC:tä ja PONia, niin ainakin Ellaa kun katsoi niin enemmän voimaa se joutui selkeästi leuoistaan käyttämään PONin halkaisemiseen kuin RC:n viljahötön. Samoinhan PON on ihan onneton vaihtoehto jos yrittää raksuja turvottaa... :D Löytyisiköhän syy sitten tosiaan siitä, että PON poikkeaa kuitenkin mielestäni rakenteeltaakin selvästi muista raksuista? Voihan se johtua sisällöstäkin, mutta ainakin noiden tyttöjen suiden hajuhaittoihin tuntuu positiivisesti vaikuttavan.

      Poista
    3. Kerrassaan mielenkiintoista! Mitä märkäruokaa olet syöttänyt? :) Meillä oli aikoinaan Applaws käytössä ja sehän kans oli/on(?) tosi kovaa tavaraa, mutta hampaita harjatessa löytyi murusia hampaidenkoloista eli ei ollut puhdistushyötyä ainakaan.

      Tuon koostumuseron kyllä huomaa, mie oon antanu liskojen ruokahyönteisille ruuaksi murskattuja kissanraksuja ja tykkään tosi paljon käyttää siihen tarkoitukseen Profinen raksuja kun niitä saa ison läjänkin morttelilla murusiksi n. 20 minuutissa. Koitin syöttää hyönteisille pois noita Noralle sopimattomia Canagan raksuja, mutta pienestäkin määrästä vain muutama raksu oli murskattuna tuossa samassa ajassa. :D

      Poista
  3. Mietittiin tässä että mikä "paikka" sulle Nora olisi ruokien puolesta se paikka. Merikaloja ja poroja.. Oisko se Norjan rannikko ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, hieno paikka! ♥ Voin jo kuvitella yltäkylläisyyden ja hienot maisemat. :D

      Poista
  4. Aika hurja lista allergisoivia juttuja. Oletko kokeillut tuleeko oireita myös jos lihan kypsentää? Alkoi vaan kiinnostaa kun itse oon allerginen vaikka mille ja monet on sitte kuitenkin ihan ok jos paistaa tai keittää... Tietty se kypsentäminen on kissalle vähän huono kun menee ne hyvät aineet hukkaan, mutta alkoi uteluttaa, että toimiiko kissoilla toi allergiahomma samalla tavalla kuin ihmisellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut, mutta märkäruoka on kypsennettyä ja siitä esim. kevyesti kypsennetty lisäaineeton luomuheppa oireili ja ruuassa oli pelkästään tuota heppaa. :/ Sinänsä kypsennetystä lihasta ei mene kuin tauriini eli tauriinilisän kanssa voisi aktiivisesti kypsää tuoreruokaakin syöttää. Mutta on kyllä tosi mielenkiintoinen ihmisillä tuo! Porkkana varsinkin on ilmeisesti sellainen, mitä tosi monet ei pysty syömään raakana, mutta kypsänä ei mitään ongelmaa. :D

      Poista
    2. Porkkanasta puhuen.. Itse pystyn syömään raakana mutten kypsennettynä :) - emäntä

      Poista
    3. Elimistön logiikka on jännä. :D

      Poista
  5. Hirmuiset listat testattuja lihoja! Ei vissiin ole näin suuri moniallergisuus kovin yleistä? Onneksi kuitenkin löysitte ne muutamat sopivat raaka-aineet, vaikka sitten pitikin ottaa kuivaruoka käyttöön. Pitkä prosessi kyllä, mutta toivottavasti nyt Noran ruokahuolet ovat ohi :)

    Jännä myös tuo Pena A:n huomio, sillä itekkin oon lievästi allerginen monille kasviksille/hedelmille jotka ei kuitenkaan kypsinä aiheuta mitään. Tosin, jos oireita on tullut myös märkäruoista niin sehän kai tarkoittaa ettei kypsäkään kelpaa. Märkäruuissa kai usein on liha tai ainakin osa siitä kypsennetty? En ole kyllä varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän on vaikea vastata. Moniallergikkoja kyllä löytyy ihan liian paljon, mutta en tiedä miten pitkälle eri proteiinilähteitä on testattu ja miten. Yleensä onneksi sopiva ruoka löytyy jo yleisimpien ruoka-aineiden (kana, nauta, possu) joukosta. :)

      Todellakin, olin toivonut, että oltaisiin saatu eliminaatiodieetit päätökseen jo ennen marraskuuta, mutta aina ei mene suunnitelmien mukaan. :D On kyllä t o d e l l a huojentunut olo kun tämä on viimein ohi. :)

      On kyllä tosi jännä, elimistöllä on hassu logiikka! Märkäruuat on kypsiä, ei siis auta meillä. :/

      Poista
  6. Voi miten paljon Noralla on raaka-aineita mitä ei saa käyttää :( Onneksi olet sentään saanut kutinan suhkoht pieneksi, tietysti kortisoni voisi myös auttaa noihin kutinoihin jos niistä tulee ihan ylitsepääsemättömiä eikä mikään meinaa auttaa. Toivottavasti nyt nuo muut ruuat ei ala kutitella Noran korvia hirmuisesti! Nostan hattua sulle, kun oot tehnyt noin kovan homman kisusi vuoksi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian pitkä. :( Lihansyöjä allerginen 14'sta eri eläimen lihalle.. Kortisoniin en halua turvautua varsinkaan pitkällä käytöllä eikä sille ole onneksi ollut tarvettakaan edes silloin kun siipikarjalinjalla kutina oli pahempi. :) Vaikka kutittaa, niin Noran elämää se ei sen suuremmin haittaa. Toivottavasti! Eniten tässä harmittaa se kun Nora tykkää pureskella eikä tällä hetkellä ole ruokavaliossa aktiivisesti mitään, mikä hammastyötä tarjoasi. :( Käyn ensiviikolla ostamassa kuivattuja poronlihatikkuja M&M'stä (olivat loppu kun kävin eilen), toivottavasti ne antaa edes jonkunverran pureskelutyydystä.

      Poista
  7. Tosi rankkaa meininkiä. Mutta puskitte läpi! Hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin helpottunut olo kun urakka on viimein ohi. :)

      Poista
  8. Voi toista ♥ Kylläpä on kissaa koiteltu.. ja emäntää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nora itse ei onneksi ole kuluneen vuoden aikana tapahtuneista jatkuvista ruokamuutoksista ja kutinoista välittänyt. :) Todella reipas tyttö ♥ Itse voin nyt viimein huokaista helpotuksesta kun urakka on ohi, vaikka lopputulos ei ollutkaan sitä mitä lähdettiin hakemaan.

      Poista
  9. Voi pientä! Toivottavasti tulevaisuudessa oireet vähenisivät entisestään ja lopulta lakkaisivat kokonaan! Onneksi Noran oma ihminen on tarkka näissä asioissa ja tehnyt ison työn selvittääkseen nuo allergioiden aiheuttajat, jotta olo helpottuisi. :)

    Voisiko myös kissan kohdalla allergioissa käydä niin, että vuosien päästä jokin ruoka-aine ei enää aiheuttaisikaan allergiaa? Eikös sitä ihminenkin voi parantua allergioista jos vaikka muuttaa ruokavaliota terveellisemmäksi ja muutenkin vaihtaa terveellisempiin elämäntapoihin ja vuosien päästä huomaa, että allergiat ei enää jyllääkään. Kissoilla voisin kuvitella tuon teollisen ruoan aiheuttavan jos jonkinlaista vaivaa, kun ruokiin tungetaan paljon hiilareita ja muuta kissan ruokavalioon kuulumatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokavaliolla on tosiaan iso merkitys, allergiahan on immuunijärjestelmän häiriöstä johtuva. Mitä laadukkaampi ruoka, sitä vähemmällä kuormituksella elimistö on ja se vaikuttaa hyvinvointiin. :) En kuitenkaan ainakaan muista kuulleeni allergiasta paranemista kissoilla.

      Ihmistutkimuksissa on havaittu, että elimistön liian alhaisella D-vitamiinitasolla on merkitystä allergian kehittymisessä ja että allerginen ihottuma on saatu kuriin suurella D-vitamiinimäärällä (mm. 150 ja 175 ug/pv kun virallinen suositus ainakin Suomessa on 10 ug/pv mikä on todellisuudessa liian pieni ja estää vain luiden haurastumisen, vaikka D-vitamiinia tarvitaan moneen muuhunkin, mm. immuunipuolustukseen). Tutkimuksia puoltaa ihmisten kirjoittamat omakohtaiset kokemukset. En tiedä onko D-vitamiinilla vaikutusta korvien kutinan kanssa, mutta aion kokeilla. Haikulle ja Rakulle olen nostanut D-vitamiinin määrän 0,7 ug/painokilo/pv vanhan n. 0,2 ug/painokilo/pv sijaan (virallinen suositus 0,1 ug/painokilo/pv), mutta Noralle nostan sen 1 ug/painokiloon. Osa tulee raksuista ja loput tuon lisäravinteena. Jos tuo määrä ei vaikuta kutinaan, saatan koittaa nostaa vieläkin suuremmaksi ainakin hetkellisesti, että näkyy onko sillä vaikutusta. :)

      Poista
  10. D-vitamiinia täytyy juu meidänkin ottaa purkista, vaikka kuinka yrittäisi syödä monipuolista ja ravinteikasta ruokaa. Kiinnostaisi mittauttaa itseltä tuo D niin tietäisi onko saanut sitä riittävästi. Tiedätkö voiko kissoilta mittauttaa eri vitamiineja nähdäkseen onko jostain vajausta?

    Toivon mukaan tuo D-vitamiini auttaisi korvien kutinaan ja löytyisi se oikea annosmäärä Noralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. :) Kyllä varmaan voi mittauttaa, mutta kissoilla tai edes koirilla ei ole tutkittu todellista tarvetta, vain tuo minimi mikä estää luiden haurastumisen. Mittauksista ei siis välttämättä ole hyötyä, jos ei tiedä kissoille ihanteellista D-vitamiinitasoa. Toivottavasti tästä tulisi tutkimuksia, siihen asti pitää mennä summamutikassa. :)

      Poista
  11. Pitkä on ollut teidän taival, nyt on ison hatunnoston paikka! Tuo Thrive pistää korvaan. Niin laadukkaana raksuna kuin sitä pidetäänkin niin samoin meillä se aiheutti eliminoidessa kovat kutinat. Meillä nyt takana pelkkää kanaa pian vuosi ja tästä raakaa kolme kuukautta. Pian uskalletaan kokeilla jotain muutakin kun näykityt karvat kasvavat nätisti takaisin:) Lähdettiin alussa hölmölle linjalle kun käytiin melkein kaikki lihaisat raksumerkit läpi. Olisi pitänyt päästä heti käsiksi raakaan, mutta se ei maistunut. Meillä myös säilöntäaine pisti kutisemaan. Kuivatusta lihasta valmistetut raksut saattoivat olla ongelma myös siksi, että kuivattu liha saatetaan käsitellä säilöntäaineella (tästä me kirjoiteltiinkin). Kaapissa odottaa herkuksi tuoreesta kanasta valmistettu raksu...nähtäväksi jää:). Ihania kevätpäiviä reippaalle Noralle ja koko poppoolle!
    -T&Tidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se onkin, tosi monet käyttää kuivaruokaa ja yleensä ekana lähdetään käymään eri kuivaruokamerkkejä läpi, mutta niissä on niin monia mahdollisia allergeeneja, että vaikea tietää kutiaako kissa eläin- vai kasviperäisen tuotteen takia. Ja ne julkaisemattomat lisäaineet... Meillähän Raku ei pysty syömään kalaraksuja, mutta kalaa muuten kyllä pystyy. Mutta mikä sen allergisen reaktion aiheuttaa, on pimennossa. :D Ainakin tuo Orijen on kieltolistalla, en muista onnistuiko poitsu varastamaan Thrive-raksuja. Kanaraksujakaan Raku ei siedä, sehän taisi olla meillä ensimmäinen merkki allergiasta kun aikuisversio tutusta penturaksusta ei sopinutkaan.

      Thrive on kyllä mystinen. Olisi ollut tosi kiva saada se ruokavalioon ihan senkin takia, että sitä saa meidän paikkakunnalta, mutta ei voi mitään. :D Onnea ja tsemppiä testailuihin, toivottavasti mahdollisimman moni on sopiva! :) Ihania kevätpäiviä teillekin! ♥

      Poista
  12. Tätä lukiessa en voi olla ajattelematta, miten hyvä asia on, että on olemassa vastuullisia kasvattajia, jotka sulkevat kissoja pois kasvatuksesta allergioiden takia. Allergiat tai ainakin taipumus niihin on kuitenkin jossain määrin periytyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Vaikka allergia voikin puhjeta, vaikkei lähisuvussa allergikkoja olisikaan (kuten Rakulla, tosin veljenpojalle se todettiin myös), en silti lähtisi lisäännyttämään kissaa, jolla on, tai jonka lähisuvussa on, allergiaa. :)

      Poista
  13. Minulla on moniallergikko koira, jolle löytyi piiitkän kokeilujakson jälkeen se sopiva ruokavalio (raakaruokaa). Huh, onneksi löytyi ja voi sitä iloa kun näki miten koira muuttui rauhallisemmaksi, levollisemmaksi ja tuntui että se pystyi nauttimaan arjesta ihan eri tavalla! Meillä lammas ja lohi on ruokavalion pääpalkit, melko rasvaisia molemmat mutta no can do. Silloin tällöin saa naudan (härän) hännän tai hirveä. Orijenin kalanappulaa menee perusnamina, kun se sopii, myös perunapohjainen kalanappula sopisi.
    Tsemppiä teille kutinoiden kanssa, toivottavasti löydätte sopivan, kutinattoman ruokavalion :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sopiva ruokavalio löytyi! :) Melkoisen rasvaista, mutta koirilla onneksi proteiini ei ole yhtä olennaisessa osassa kuin kissalla ja koiran aktiivisuudesta riippuen voivat sietää melkoisen isoa määrää rasvaa lihomatta. :) Meillä Orijenin kalaraksu ei ole täysin sopiva, mutta menee paremman puutteessa. Ajattelin kyllä vielä testata Thriveä, jos saisi sen kikkailtua ilman raakaa niin, ettei masennusoiretta tule. Thrive kun oli kuitenkin kutinan kannalta sopivampi. :)

      Poista