torstai 9. huhtikuuta 2015

Maahan-temppu

Tämän tempun halusin opettaa alkujaan jo Haikulle, mutta Haikun luonne ei ole tähän soveltuva ja Rakukin tykkää enemmän muunlaisista tempuista. Noran kanssa tämän tempun opettamiseen oli täydelliset olosuhteet ja aloinkin opettamaan tätä sille. Nora on oppinut tempun jo aikoja sitten, mutta halusin hioa sen käsimerkittömäksi asti ennen videon tekemistä. Helpommin sanottu kuin tehty, joten käsimerkki jäi. Olen erittäin ylpeä tästä tempusta, eritoten koska tämän opettaminen ehti olla haaveenani vuosia ennen kuin sain sen viimein jollekulle opettettua.

Opetin tempun pitkälti Elina Väyrysen (Kissan aktivointi, 2009) ohjeiden mukaan, mutta viimeiseen vaiheeseen eli varsinaiseen maahanmenoon käytin fyysistä ohjausta laskemalla kämmenen kevyesti selän päälle, jotta kissa menisi makuuasentoon asti, Nora kun jäi omatoimisesti vain kyykkyasentoon.

Tällä hetkellä treenaan Rakun kanssa jalkojen välistä pujottelua ja Haikun kanssa taputusleikkiä. Noran kanssa alan treenaamaan uutena temppuna peruuttamista.




28 kommenttia:

  1. Oon opettanu Ruffelle vaan yhen tempun ja se on maahan ja se menee ilman käsimerkkejä wuhuu!! Pitäs kans ostaa tommonen kirja että osaisi opettaa muitakin temppuja :D Nora menee hienosti maahan ja antaa femmat ♥

    VastaaPoista
  2. Kylläpä Nora osaa hyvin! Yritin myös joskus opettaa pojille samaa, mutta ovat ainakin vielä niin levottomia tapauksia, että on tosi vaikea hoksata, miksi pitäis mennä lepoasentoon käskystä... Toisaalta voi olla kouluttajassakin vikaa, joten tuollainen kirja olisi hyvä lukaista läpi, että ymmärtäisi paremmin miten opettaa vaiheittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Energisyydestä voi olla "hyötyä" tai sitten haittaa tämän tempun opettelussa. :D Kissa ei välttämättä jaksa keskittyä mikä on huono puoli, mutta hyvänä puolena on sitten kun se jaksaa keskittyä, paikallaanpysyminen voi olla energiselle kissalle uuvuttavampaa kuin jokin muu temppu, jolloin myös tottakai tempun treenaminen saa lisää painoarvoa. Nora on energinen, mutta temppuillessa osaa olla rauhallisemmin, joten tämän tempun opettelu oli sille tosi hyvä. :) Haastetta toi kuitenkin juuri tuo maahanmenovaihe kun ihannetapauksessa kissa lähtisi tavoittelemaan kauemmaksi siirtyvää kättä tassullaan, mutta Nora mieluummin lähti seuraamaan kävellen. :D

      Suosittelen kirjan hankkimista, sieltä löytyy selkeät ja hyvät ohjeet monenlaisiin temppuihin! :)

      Poista
  3. Nora osa hienosti! Meillä ei tosiaan käytetäkään temppuiluun muita kuin käsimerkkejä - kissat kun seuraavat kuitenkin elekieltäni tarkemmin kuin äänikäskyjä ja olen havainnut noiden tykkäävän eniten tempuista joiden käsky on tarpeeksi selkeä (esim "femma" on Onnin lempparitemppu, todennäköisesti ihan vain sen takia, että sen käsimerkki on niin selkeä että kissa tietää heti mitä siltä pyydetään - Onnille siis alunperin opetin temppuja äänikäskyillä). Menee tosin hankalaksi keksiä tarpeeksi paljon selkeitä erilaisia käskyeleitä, joita ei tule käytettyä muuten kuin temppuillessa, mutta tähän asti on löytynyt aina joku käskyele. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tykätään tosi paljon femmasta! :) Varmasti selkeällä käsimerkillä on osuutta asiaan, sillä miekin olen huomannut, että ensisijaisesti seurataan käsimerkkejä. Mie tykkään antaa kisuille haastetta ja monilla tempuilla saattaakin olla sama käsimerkki, jolloin kissa joutuu enemmän keskittymään puheeseen. Tämä on toistaiseksi käytössä vain Haikun kanssa kun sille olen pystynyt opettamaan enemmän samankaltaisia käskyjä samoille käsimerkeille (esim. "tassu" ja "toinen tassu" on samalle käsimerkille ja "femma" ja "kymppi" myös. Samoin "vilkuta" ja "huido"). :)

      Poista
  4. Näitä temppuvideoitasi on aina niin mahtavaa katsoa! :) Tulee ihan sellainen olo, että kissa ja omistaja ymmärtävät toisiaan täydellisesti. Sekoavatko kissasi muuten ollenkaan palkintonameista? Haluaisin opettaa Mulanille vaikka mitä, kun sitä aivokapasiteettia (ainakin kepposia varten) näyttää löytyvän, mutta se vain kiljuu päänsä puhki jos tietää saavansa jotain syötävää. Joudutiko itse odottamaan kissojen kypsempää ikää, vai sujuiko kouluttaminen alusta asti suht rauhallisissa merkeissä? Muistan, että Mikael rauhoittui vasta vähän päälle vuoden ikäisenä, jolloin kouluttaminen oli mahdollista, mutta Mulan ei näytä moisia merkkejä laisinkaan... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Sekoaa, tosin ei noin paljon. :D Meillä käytetään superherkkuja, niiden avulla keskittyminen on parhaimmillaan eikä mahdolliset epäonnistumisetkaan lannista. Tosin jos temppuiluhetki ei ala heti (käytän temppuilussa namien säilytykseen vyötärölaukkua ja täytän sen aina ennen aloittamista), niin Raku naukuu levottomana ja koittaa kurotella namipurkkiin ja Nora hyppii selkään palkan toivossa. Muuten osaavat olla hienosti ainakin oman temppuiluhetken ajan. Kaverin vuoron ollessa saattavat koittaa vetää välistä, kuten tässä videolla Raku ja Norakin sabotoi Rakun tämänhetkistä tempunopettelua hyppimällä minun selkään. :D

      Treenailun aloitin Haikun ollessa puolivuotias (eli heti minulle tullessaan) ja muistaakseni Rakullekin opetin ekan tempun viimeistään siinä iässä. :) Nora tuli minulle 9 kk ikäisenä, mutta oli todella vilkas (kuten yhäkin), mutta jaksoi jo silloin keskittyä tosi hyvin temppuiluun. Voihan olla, että Mulankin rauhoittuu sitten kun hoksaa, että joutuu tekemään jotain muutakin kuin huutamista namin saadakseen. :) Temppuilu on kuitenkin tosi hyvä keino väsyttää kissaa, sillä siinä joutuu tosissaan keskittymään sen sijaan, että energia purkautuisi vapaasti minne sattuu. Joskus oli mainintaa, että 5 min aivotreeni on yhtä tehokas kuin puolen tunnin kävelylenkki, mutta meillä ei hirmuisesti ole temppuilu kisuja väsyttänyt, mutta nauttivat kuitenkin suuresti saadessaan aivotyötä. :)

      Poista
  5. Hienoa Nora! Sinä pääset kyllä helpolla, kun mun pitää mennä maahan käskyssä kyljelleni asti! Ja se on minulle (kuningattarelle) tosi kova pala (likaiselle lattialle kyljelleen). - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti palkka on sen mukainen! ;) Minulla kesti tosi kauan päättää haluanko Noran virallisempaan makuuasentoon vai kyljelleen, mutta päädyin lopulta kuitenkin tähän versioon. :)

      Poista
  6. Taitava Nora! Mä aloitin myös opettamaan kummallekin kissalle maahanmenoa tuon kirjan ohjeen mukaisesti, mutta tulin siihen tulokseen että kissat jäävät vain kyhjöttämään. Meillä parhaiten toimi se, että sain ensin kissat vähän kumartumaan herkulla houkuttelemalla ja sen jälkeen palkkasin etutassun liikkeestä. Nämä molemmat alkoivat nopeasti tökkiä kättä ja kun vaihtoivat tassua, välillä ensimmäinen tassu jäikin vähän edemmäs. Tästä tietysti taas palkattiin hurjasti joten etutassut alkoivat pysyä koko ajan edempänä ja lopulta kumpikin koitti mennä maahan. Itse yritän vähentää käsimerkkiä nostamalla kättä jatkuvasti ylemmäs, ja toivottavasti jossain vaiheessa voin vain näyttää merkin seisoessani ja kissat menevät maahan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama haaveissa minullakin (puhekäskyllä), mutta haaveeksi taitaa jäädä. :D

      Poista
  7. Wau! Ei oo ees tullu mieleen, että vois tuonkin yrittää opettaa Penalle...
    Pitää toi kirja etsiskellä jospa siitä ois iloa ja apuja.
    -Penan ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tosi selkeät ohjeet monenlaisiin temppuihin! :)

      Poista
  8. Äää, kui hienoo! Riittäispä mullakin hermot opettamaan Aliisalle ja Kikille temppuja. :( Ninnille oon kyllä joskus opettanut antamaan tassua ja hän osaa sen taidon edelleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaisivat olla mukavia koulutettavia, minusta on ihana opettaa oppimishaluisille ja fiksuille kisuille temppuja, oppivat nopeaa ja sessiot voidaan pitää suosituksia (max. muutama min) pidempinä ilman, että kissan mielenkiinto lopahtaisi keskenkaiken. Meillä kisut nauttii suuresti saadessaan aivotyötä. :)

      Poista
  9. Hienosti oot jaksanut opettaa! Vau. Ja fiksui kissoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat mahtavia opetettavia, nauttivat temppuiluhetkistä suuresti. ♥

      Poista
  10. Jee, hienosti onnistuu maahan meno. :) Tää oli yllättävän haastava temppu opettaa Oivalle. Se tarjosi pitkään kyykkyä, vaikka oli jo osannut mennä välillä maahan saakka pötkölleen ja toisinaan tuntui unohtavan kokonaan, mitä käsimerkki tarkoitti. Nyt se muistaa jo, että maahan pitää rötkähtää kunnolla, jos haluaa namin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua nauratti lukea koirien maahanmenon opetuksesta, pidettiin niin helppona temppuna. Kissoille on luontaista mennä kyykkyyn ja siitä maahanmenoon siirtyminen ei välttämättä käy helposti. :D

      Poista
  11. Wow, oot saanu opetettua tuon jutun kissalle, itse olen yrittänyt, mutta meidän kissat ei ikinä opi tuota... Kokeilenpa näillä ohjeilla! :D

    blogini: kissatanssi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  12. Voi sun pieniä taitureita, aivan mahtavia ja söpösiä ovat:)!
    - T&Tidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näiden kanssa on ihana puuhailla. :3

      Poista
  13. Voi että! Mä vaan haaveilen temppujen opettamisesta, mutta en ole päässyt vauhtiin..

    VastaaPoista