sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kissojen juhannus

Perjantaina neljä ystävääni tulivat viettämään meille juhannusta ja jäivät yöksi. Jo aamusta kissat huomasivat, että siitä päivästä tulee epätavallinen ja olivat erityisen huomionkipeinä. Haikulle piti heitellä lelua monta kertaa ja yhteisleikkikin pidettiin kaiken tohinan keskellä. Lakanoiden vaihtoon osallistuttiin myös, uutena tuttavuutena nukkaharja.

"Hei nyt leikitään kun on vielä aikaa!"

Raku näyttää nukkaharjalle kaapin paikan

Ystävieni tultua aloimme tekemään juhannusruokia ja kisut seurustelivat kanssamme hetken ennen kuin jakautuivat omiin oloihinsa. Haiku tapansa mukaan jäi vahtimaan meitä keittiöön, Raku meni parvekkeelle ja Nora vessaan. Ruokia piti silti vahtia tarkasti ja hetken herpaannus kostautui pitsarosvon muodossa (yllättävänä käänteenä se oli Nora). Saaliina oli sentään vain pieni palanen ja siitä saatiin suurin osa rosvolta pois. Rosvoamisesta ei onneksi ollut kutinan tapaisia seurauksia kissalle, mutta sen jälkeen ruokia ei jätetty hetkeksikään näkökentän sivulle.

Vartija

Raku oleskeli mieluummin omassa rauhassaan parvekkeella

Nora liittyi seuraamme

Myöhemmin kun ruuat ja astiat oli kerätty pois kissojen ulottuvilta, lähdimme ystävieni kanssa kävelylle. Kissat saivat tältä reissulta tuliaisiksi ruohonkorren, joka olikin niille tämän kesän ensimmäinen. Sillä leikittiin kilpaa. Iltapalaksi ne saivat juhannuksen kunniaksi lohta, jota syötiin hyvällä ruokahalulla.

Lohta lautasella, kuva (c) Ren

Loppuilta menikin kissoilla rauhallisissa merkeissä, meidän juttuja seuraillen ja muuten vain oleskellen. Raku tosin ryhtyi kuninkaalliseksi. Yöllä kisut taisivat antaa vieraiden nukkua rauhassa.

"Tahtoisin olla prinsessa"

Lauantaina iltapäivällä vieraiden lähdettyä kävin hakemassa kisuille uuden korren ja sillä leikittiin tovi. Yöllä melkein sain Haikusta unikaverin. :)

Ilmeellä

Oli oikein hauskaa, kiitos paikallaolleille! Toivonmukaan teillä lukijoillakin oli mukava juhannus. :)

6 kommenttia: