sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Hankintoja

Lähes tyhjä pakastin kertoi, että oli taas aika tehdä reissu eläinkauppaan. Ruokaostosten lisäksi ajattelin viimein katsella vakavammin sillä silmällä Atlas 10 -kantoboksia, joka on ollut hankintalistallani jo muutaman viikon. Meillä on käytössä 2 Atlas 20 -boksia, joista toinen on ikilainassa äidiltäni. Atlas 20 -boksin ostin vuonna 2011 ennen Haikun tuloa ja kokemattomana tulevana kissanomistajana en vielä osannut arvata miten pieneen tilaan kissa mahtuukaan. Pitkään mietittyäni boksikokojen välillä päädyin ostamaan isomman, sillä 10-koko näytti silmääni epämiellyttävän ahtaalta aikuiselle kissalle. Tämä on tosin tullut todistettua vääräksi monet kerrat, mutta en ole aikaisemmin harkinnut pienemmän ostoa kun isompikin toimii. Kahden kissan kuljetukseen isompi koko on kätevä, mutta yhdelle kissalle epäkäytännöllinen, sillä ainakin meillä kissa menee ihan boksin perälle, mikä sitten epätasapainottaa boksin ja sen kuljetuksesta tulee taitolaji, jos haluaa pitää sen vaakatasossa ilmassa ilman toisella kädellä tukemista. 

Joten, päätin hankkia pienemmän boksin yhden kissan kuljetukseen. Mustissa ja Mirrissä oli kahta eri väriä: limenvihreä ja harmaa. Meillä on jo yksi harmaa boksi ja limenvihreä on mukavan keväinen väri, joten se lähti mukaan.

Viimeksi kun meille tuli kantoboksi, sen sisällä oli kissa. Nytkin kotiintullessani kisut pälyilivät laatikkoa epäluuloisen uteliaina, mutta nuuskivat sen rohkeasti läpi ja olivat mielissään boksin tyhjyydestä. Itse tykkään kovasti tuon koon vahvasta kantorivasta. Tuntuu kestävämmältä kuin Atlas 20'ssa oleva.

"Tää näyttää tyhjältä"

"Mutta onko se sittenkään?"

"Parempi tarkistaa vielä kerran"

Koska viikonlopputunnelmissa on aina mukava shoppailla, päätin yllättää kissat uusilla herkuilla. Meillä on vielä kaapissa pakastekuivattuja kananpaloja, joten päätin ostaa kokeeksi paljon puhuttuja ja kehuttuja Thriven kuivattuja herkkuja, makuna katkaravut. Kisut rakastavat katkarapuja, joten toivoin ja oletin kuivattujenkin olevan hitti. Ja niinhän siinä kävi! Maistuvuus oli kaikille 10+++ ja Raku ei tahtonut lopettaa kehräämistä. Herkkutuokion jälkeen poika alkoi kehrätä aina kun lähestyin kaappia, jossa säilytän herkut. Höpö pieni. <3

"Uusi tuoksu!"

"Tykkään!"

"Hetkinen..."

"Eikun..."

"Rakastan!"

"Vähän nopeampaa sitä namia"

Vaikka Raku koittikin rohmuta kaikki, Haikukin onnistui saamaan muutaman

"Minullekin"

Thrive - se vie koko sormen

Kuivatut katkaravut

Ainut huono puoli näissä herkuissa oli, että ne menivät rikki herkästi. Tasainen jako oli vaikeaa ku poika läpsi herkkuja kädestäni, jos koitin antaa niitä jollekin muulle. Usein Nora ja Haiku saivat vain puolikkaan katkaravun kun se toinen puoli jäi Rakulle. :D

22 kommenttia:

  1. Voi mitä herkkuja! Kylläpä osasit ostaa oikeat! Raku on varsinainen herkkupeppu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osui tosiaan nappiin tämä ostos! Taitaa olla Rakun uusi lemppari. :)

      Poista
  2. Ihanan värinen boxi! Meillä noi katkikset on Pennin suurherkkua, kuten myös Brit Caren kanapalat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieki tykkää väristä! Vähän erilainen kuin ne perusvärit sininen, punanen ja harmaa. :) Joo muistan kun kerroit tuon, että katkikset tosi tykättyjä, se innoittikin meitäkin kokeilemaan. :)

      Poista
  3. Mäkin oon katellut tuota samaista kuljetuskoppaa, se on niin ihanan värinen! Meillä on tällä hetkellä kaksi kantokoppaa. Toinen on iso Ferplast Atlas Open 30 (siinä on tyhmä kattoikkuna, jonka vuoksi hökötystä ei uskalla kantaa kahvasta) jossa kissat matkustaa yhdessä ja toinen on pienempi, luultavasti juuri tuota 10-kokoa vastaava boksi jota käytetään kun vain toista kissaa pitää viedä jonnekin. Jadekin sinne mahtuu, vaikkakin aika ahdasta sillä siellä on. Haluaisin sen tilalle tuon Ferplastin niin olisi sitten molemmat kuljetuskopat samaa sarjaa, sen lisäksi vanha boksi on jo vähän kulahtaneen näköinen..

    Meiltä loppuu kohta nuo katkarapuherkut, pitää siis muistaa hakea lisää sillä meillä ne menee myös erittäin hyvin kaupaksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Kivaa, että kantobokseistakin löytyy raikkaita värejä, ainakin tämä yksi.

      Tuntuu olevan hurjan tykättyjä nuo katkikset! :)

      Poista
  4. Kylläpäs sitä ollaan herkunhaluisia :D Ragnar on kyllä niin ihana ja sen silmät varsinkin :) UPEAT KUVAT!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkut on Rakun heikkous. :D

      Ja kiitos, Raku ja sen silmät on <3

      Poista
  5. Olen huomannut että Trolley kuljetuslaukku/-reppu on tosi kätevä ainakin eläinlääkärireissuille, en kuitenkaan suosittele ostamaan sitä lemmikkistoresta vaikka itse sen sieltä tilasinkin (meni 2 viikkoa ennen kuin lähettivät tilauksen yhteydenoton jälkeen, eivätkä pidä tuotteiden tiloja ajantasalla sivuillaan). Olen käyttänyt Trolleytä lähinnä reppuna yhden kissan kuljetukseen, tosi kätevä kyllä :)

    VastaaPoista
  6. Meilläkin rakastetaan noita Thriven herkkuja :)

    VastaaPoista
  7. Mitä-mitä? Thrive katkisherkkuja? Meidänkin pitää niitä kokeilla. Mistä niitä saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin zooplussasta ja Mustista ja Mirristä. :) Zooplussassa on laajempi makuvalikoima, meidän eläinkaupasta löytyi vain kahta makua (katkarapu ja kana).

      Poista
  8. Heh, meilläkin on sama koppa, Ferplast 20. Ihastuin juuri tuohon limen väriseen viime syksynä ja kun tiesin, että meille tulee kollikissa niin kävi senkin puolesta. Ja se on totta, että kissa on aina kopan perällä ja koppaa on vaikea kantaa epätasapainon vuoksi, siis miten ratkaisen ongelman?! Hommaamalla sinne koppaan tietysti toisen kissan ;)

    VastaaPoista
  9. Noi katkaravut on meilläkin suosikkeja! :) Ja arvaa vaan mitä tapahtui kun multa vahingossa kaatui koko putkilo niitä katkarapuja lattialle... :D Kissoja pörräsi kaikkialla! Varsinkin meidän Orbit... se ei edes pureskellut kun oli kiire popsia kaikki ennen kun ehdin kerätä ne lattialta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin Raku heti koitti nopeuttaa tahtia kaatamalla putkilon. :D Monesti myös meinasi sen vahingossa kaataa kun pörräsi ympärillä. Ehkä siinä myös toinen miinus kun muoto on helposti kaadettavissa. :DD

      Poista
  10. Koppa on herkullinen! Meiän koppa on Clipper Aran 3 eli kertakaikkiaan valtava hökötys - ylireagoitiin vähän kun ajateltiin, että tytöt kulkevat aina samassa kopassa. Tyttöjen silloisesta ensikodista sanottiin, että sinne koppaan menisi kolme aikuista kissaa :DD Mutta onpahan tilaa pööpöillä.

    Meillä tytöt ei oo ikinä maistaneet katkarapuja (tajusin just!), joten seuraavaan zooplussan hiekkatilaukseen taitaa tulla niitä ;)

    Ja ai niin, tänään tulee virtsakiteistä kärsinyt ensikotikissa, jota olisi tarkoitus kokeilla raakaruokkia. Kohta matkani käy eläinkauppaan (ja Prisman -30% -kanapakettien luo)! Toivottavasti syö...

    - Elina

    P.S. Haiku on kyllä ihan mielettömän veikeän näköinen otus! Tummat kilpparit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä varmasti muhku! :D Lattialla tuo Atlas 20 ei vaikuta isolta, mutta sitten kun se pääsee varsinaiseen käyttöönsä, niin johan tilaa alkaa löytyä turhankin kanssa. :D Voin kuvitella minkälainen tuota isompi koko olisi.

      Oi, uskon, että tykkäävät katkiksista! Täällä maistuvuus taitaa olla jopa kanaherkkujakin parempi - ja se kertoo jo paljon. :)

      Tsemppiä kissan kanssa! Riittävästi nestettä ja lihapitoista ruokaa niin eiköhän se siitä. :) Lihoihin kannattaa silloin tällöin lorautella vähän vettä mukaan, varsinkin jauhelihan sekaan sitä menee kätevästi.

      Ja kiitos <3

      Poista
  11. Pipsun ja Miirun Pirjo27. maaliskuuta 2014 klo 22.37

    Oi, Thrive oli hieno yllätys mullekin! Haahuilin taannoin Mustissa ja Mirrissä ja juttelin myyjän kanssa niitä näitä, kun herkuista puhuessamme hän ehdotti kokeilla Thrivea. Mun toinen kissa on allerginen kalalle ( nyt vuoden täystauon jälkeen kokeilen varovasti antaa kerran viikkoon pikkuisen kalaa, siitä määrästä ei tule iho-oireita ollenkaan), niin siksi päädyin siihen kanaputkiloon. Aivan napakymppi! Nirsohko Pipsu-tyttö otti sen heti omakseen, ihan suursuosikki! Sama into Miiru-pojalla - vaikkakin sille Dreamies on kuitenkin se The Namu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Jokin taika näissä on. Ehkä se on se luonnollisuus. ;)

      Poista