sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Tuleva barffikissa

Nora on aloittanut raakaruokaan tutustumisen jo kasvattajan luona, mutta vain sika-nauta-jauhelihan muodossa. Jännitti hieman miten se suhtautuu kun täällä saa ihan eri ruokaa. :D Aluksi näytti ettei Nora kovin innostu varsinkaan sydämistä, lohiöljystä ja luista, mutta onneksi se meni nähtävästi vain alussa olleen ruokahaluttomuuden piikkiin, sillä nyt tyttö on syönyt kaikkea mitä tarjotaan! Kanankaulaakin se syö tosi hyvin ja erityisesti Multicat-tabletteja se rakastaa. Tabletit katoaa sekunnissa suuhun.

Nora saa 5 ateriaa päivässä (ruokaa syö yhteensä ehkä 300-350 g, kasvava ja erittäin aktiivinen nuori :D) ja on tällä hetkellä puolibarfilla, pääpaino kuitenkin barfissa. Syötän Noralle kaapista märkäruokia pois, minkä takia ei olla vielä kokonaan barfin puolella. Siirryttiin siis kuitenkin heti kotiutumisesta lähtien uuteen ruokavalioon eikä mahaongelmia onneksi tullut. :)

On muuten taas ollut jännä seurata ulosteen siirtymäriittiä "barf-ulosteeksi". Noralla oli alkuun muuten samanlaisia kakkoja kuin Haikulla ja Rakulla, mutta oli tummia ja hieman tuoksahtavia. Tässä viikon sisään kakoista on alkanut tulla enemmän kuivempia, vaaleampia ja hajuttomia. :]

Aamupalana broilerinsydämiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti