TeräsHaiku

Tiistaina oli Haikun eläinlääkäriaika, kävin viemässä tytön tutkittavaksi ja hoidettavaksi ruokatunnilla ja nouto oli työpäivän jälkeen. Pisin työpäivä aikoihin... Vaikka sitä tiesi suurin piirtein mitä siellä tapahtuu, oli vaikea keskittyä kun tiesi, että toisaalla rakas Haiku oli nukutettuna ja operoitavana.

Haiku ei tainnut aavistaa mitä varten koppa oltiin nostettu esiin paria päivää ennen

Haiku-paran punertava alahammas oli todella pahana: syöpymä oli edennyt jo melkein kruunun päähän asti eli lähes koko hampaan pituudelta. Se hammas tietenkin poistettiin. Kipeä hammas ei ole näkynyt Haikun käytöksessä mitenkään, ainoat merkit hampaan/suun kunnosta ovat olleet paha haju, tulehdus ja vuotavat ikenet hampaita harjatessa. Edes broilerinkaulojen syömistä Haiku ei ole arastellut.

Eläinlääkäri teki myös toisen löydön samalta puolelta suuta, ylhäältä väliposkihampaan ienrajasta. Haikun ikenestä poistettiin jokin hammasta muistuttava, joka ei ollut kuitenkaan hammas. Eläinlääkäri epäili luun palaa. Ientasku oli alueelta voimakkaasti syventynyt ja viereinen hammas on nyt seurannassa.

Haikulta otettiin myös verikoe. Olen tarkoituksella vähentänyt Haikun ruokamäärää tämän vuoden puolella, mutta olen seurannut painoa käsituntumalla. Haikun lähtöpaino on ollut 4 kg (helmikuu 2019 punnitus eläinlääkärissä) ja maaliskuisella eläinlääkärikäynnillä todettiin, että se on pudonnut siitä n. 200 g eli lääkkeisiin merkittiin paino 3,8 kg. Tyttö on sopusuhtainen, mutta toisaalta myöskään pieni takaisinnosto ei ole haitaksi ja punnituksen jälkeen olen taas lisännyt ruokamäärää.

Kerroin eläinlääkärille, että Haikun paino on ollut maaliskuun alussa 3,8 kg ja koska olen 2 kk aikana nostanut ruokamäärää, voisi painon katsoa uudestaan tämän käynnin lääkeannoksia varten. Nyt paino oli 3,786 kg. Muljahdus mahassa ei tuntunut kivalta. Ei niin yhtään. Päätettiin ottaa laajat verikokeet, josta selviäisi myös kilpirauhasarvo. Jos painonlasku johtuisi jostain sairaudesta, onhan Haiku jo 9 v.  Mikä on vielä nuori, mutta silti.

Vasta takaisin töissä huomasin, että vakilääkärimme oli lähettänyt aamulla minulle sähköpostiin pyydetyn hoitohistoriaraportin, jonka välitin sitten lukemisen jälkeen eteenpäin. Raportista selvisi, että painohan tosiaan oli ollut maaliskuussa 3,750 kg ja se vain oltiin pyöristetty lääkkeitä varten 3,8 kg:hen.  Paino ei siis ollutkaan tipahtanut kasvaneesta ruokamäärästä huolimatta, vaan nimenomaan lähtenyt takaisin kasvuun. Kivi vierähti sydämeltä ja lopullisesti kun eläinlääkäri näytti puhtaat tulokset verikokeista. Ainoastaan verensokeri oli viitearvojen ulkopuolella, mutta kohoaminen on normaalia stressitilanteessa. Tulipahan nyt tehtyä Haikulle ensimmäinen "senioritarkastus", mikä ei siis haitannut lainkaan.

Kotiinpäästyämme asetuttiin Haikun kanssa lämpimään tietokonehuoneeseen kahdestaan. Tyttö oli pitkään levoton, mutta rauhottui lopulta nukkumaan vaatekaapin alatasolle vaatien, että vietin ajan huoneessa sen kanssa, jotta tyttö myös pysyi rauhallisena.

N. 5 tunnin unien jälkeen Haiku oli jo oma itsensä. Niinkin paljon, että jutteluiden kanssa sai olla tarkkana, sillä suu ei tuntunut vaivaavan enää lainkaan. Jos Haikua katsoi silmiin ja sanoi jotain, tyttö alkoi heti juttelemaan takaisin. Iltapala maistui ahneesti. Keskiviikkona Haiku oli kuin ei olisi tiistaina missään käynytkään. Yhäkin, jutteluiden kanssa sai olla tarkkana, ettei tikit vahingossakaan rasittuisi suun käytöstä, ja myös vahtia entistä enemmän haukkana, ettei Haiku varastaisi kavereiden ruokia, sillä pehmeä ruoka on ainut menu nyt 2 vk ajan.

On se melkoinen terästyttö.

"Terve terve, saisko ruokaa?"

"Kyllähän tässä jo kunnossa ollaan.:" 

"Kattos vaikka!"