sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Noran safariviikonloppu

Terveisiä viimeviikkoiselta safarilta! Takana jälleen yksi superhauska näyttelyviikonloppu, joka osaltaan oli myös uuvuttava kuumuudesta johtuen.

Parannusta edellisiin näyttelymatkoihin oli äitini ja hänen miehensä uusi ilmastoitu auto. Aikaisemmin olemme olleet varsin alkeellisten tuuletusten varassa ja olimme jo harkinneet häkkituulettimen ostoa matkaa varten, mutta he päättivätkin aikaistaa auto-ostoaan, jotta saamme nauttia paremmasta ilmastoinnista jo nyt. 

Häkkituuletin olisi selvästi tullut tarpeeseen näyttelyhallin puolella, sillä lauantaina iltapäivästä Nora jopa läähätti häkissään, vaikka hallin ilmastointi oli täysillä. Suuri ihmismäärä nosti ilman lämpötilan ja laadun tukalaksi. Nora ei suostunut juomaan, joten kokeilin jonkinlaisena helpotuksena tassujen kostuttamista. Seuraavan kesän näyttelyyn menee häkkituuletin hankintalistalle.

Lauantaina meillä oli tuomarina Noran 1,5 vuotta sitten Kemissä arvostellut Eric Reijens. Tuolloin Eric nominoi Noran ja arvostelussaan sanoi Noralla olevan hieman vinot silmät. Oli hirmuisen mielenkiintoista päästä kuulemaan mitä hän nyt tykkäisi Norasta. 


Tähän asti olemme aina olleet päivän ensimmäisten arvosteltavien joukossa yleensä jopa ollen ensimmäisenä tai korkeintaan toisena, mutta tällä kertaa saimme maistaa millaista on odotella pidemmälle päivään, sillä Ericillä oli ensin arvosteltavana kategoria 1 kissoja ja 2.kategoria oli vuorossa vasta puolenpäivän aikaan. Sitä odottelessa aika kului joutuisasti muita kisuja kuvaillen. Launtain arvostelut olivat kuvaajan näkökulmasta hankalasti jaoteltu, sillä sekä curlit että somalit (kyllä, somputkin monikossa! Ensimmäistä kertaa POROKissa ties miten pitkään aikaan) olivat hajautettuna eri tuomareille ja täten myös aikalailla eri ajoille.



Ei mitään kiirettä

Eric tykkäsi kovasti Noran turkinlaadusta ja lihaksikkaasta sopusuhtaisesta kehosta. Korvien kippuruuden symmetria sai kehuja myös kuten silmien muoto ja väri, vaikkei väri vaikutakaan pisteisiin. Miinukseksi Eric mainitsi korvien pienuuden, mutta se tuntuu olevan vakio mitä curleista sanotaan arvostelujen yhteydessä. Yleisvaikutelma: "super relaxed & beautiful". Nora sai kutsun Tuomarin Paras -valintaan, jossa hävisi päivän Best In Show -coonille.

Lauantain tulos: EX1 CAGPIB

Viidakossa

Yövyimme Oulunsalon Airport Hotellissa, joka oli viihtyisä pieni hotelli. Todella kivana yllätyksenä oli miten karvaystäviä oltiin huomiotu tervetuliaispaketilla.


Pussi sisälsi esitteitä, märkäruokapussin, herkkutikun ja lelun

Pian hotellille päästyämme ja Noralle olosuhteet kuntoon saatuamme lähdimme syömään Dezzicat's-perheen (eli Rakun kasvattajan kissalan) kanssa. Matkoineen olimme poissa 3 tuntia ja palattuamme vastassa oli murjottava Nora. Tai pikemminkin ei ollut vastassa, koska tyttö katsoi paremmaksi pysytellä sängyn alla ja houkuttelujen jälkeen siirtyi mieluummin verhon taakse kuin tuli luokse. Vasta kun tytön kävi noutamassa ja piti sylissä, tytön kehruumoottori käynnistyi ja hylkäys unohdettiin.

Sunnuntai


Sunnuntaina pääsimme taas arvostelujen tuttuun rytmiin Noran ollessa päivän ensimmäisten joukossa. Tuomarina meillä oli vähäsanainen Steven Jones. Tuomarit ovat omia persooniaan siinä missä muutkin ja Steven erosi huomattavasti monista muista meillä olleista tuomareista. Stevenillä on tapana ensin tutkia kissa kaikessa rauhassa, kirjoittaa arvosteluseteli ja sen jälkeen antaa suullinen arvostelu, jos antaa. Pidän Stevenin rauhallisesta ja kissaystävällisestä käyttäytymisestä sekä tarkasta rotustandardin seuraamisesta. Plussaa selkeästä käsialasta, koska, kuten sanottu, hän ei aina anna suullisia kommentteja kissasta. 

Profiilin tarkastelua

Korvat vuorossa


Steven piti Noran sopusuhtaisuudesta, turkinlaadusta ja (rauhallisesta) show-luonteesta. Kritiikkiä tuli profiilin suoruudesta, etenkin kun nenän kuviointi vie huomion nenän alueelle. Nora sai kutsun Tuomarin Paras -valintaan, mutta tippui heti alussa pois juurikin liian suoran profiilin vuoksi.

TP-valinnoissa

Sunnuntain tulos: EX1 CAGPIB. Enää yksi, niin Nora valmistuu toiseksi korkeimpaan titteliin! Sitä lähdetään jahtaamaan syksyllä Ruotsista.


16 kommenttia:

  1. <3 Hieno retki! Nora on ihanana rauhallinen kyllä, noissa hommissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noran kanssa on kiva käydä kun se osaa olla rennosti! :) Vaikka vähän jännittääkin.

      Poista
  2. Vautsi Nora! Vaikka en mä näistä näyttelyjutuista mitään ymmärräkkään, mut vissiin hyvin meni!

    VastaaPoista
  3. You have such a beautiful cat! I love how furry she is and well behaved. Hope you have a wonderful rest of your day, thanks for the share. Keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much! She is just so lovely in every way. :) Have a great day!

      Poista
  4. Onnea hienoista tuloksista! :)

    Näkyikö safariteema kunnolla? Noran häkin päällä on ainakin hieno käärme ja jollain taustaihmisellä on seepraprinttiä ja leopardikuviota...? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Näkyi kivasti, siitä on lisää toisessa julkaisussa. :) Tosi hauska tällainen teemanäyttely!

      Poista
  5. Onnea hyvin menneestä näyttelystä!
    Mihis päin Ruotsia meinasitte syksyllä suunnata? Jonnekin tänne vähän etelämmäksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Meidän lähistöllä täällä pohjoisessa pysytään, Luleå taas suuntana. :)

      Poista
  6. Hienoja tuloksia! Vaan mikä ihme se kun on niin hieno kissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Ei voi kuin olla samaa mieltä... ♥

      Poista
  7. Onnea ! Nora on kyllä uskomattoman relan näköisenä noissa tuomarikuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Kuvissa ei onneksi näy se pieni tärinä, jota ei ehkä myöskään livenäkään niin helposti huomaa. :) Tytössä on pientä diivan vikaa kun vaikka jänskättää niin pitää olla kuin tilanne olisi täysin hallinnassa. :D

      Poista
  8. Onnea tuloksista! Ihania nuo kuvat, kun Nora vaan tyytyväisen oloisena makoilee tuossa pöydällä.

    VastaaPoista