Läheisyydenkipeä Haiku

Ollessani tietokoneella vieressä oleskeleva, useimmitten näppäimistössä kiinnioleva, Haiku on alkanut olla arkinen näky. Tyttö on viihtynyt vieressä ennenkin, mutta pakkasten tultua se on alkanut olla entistä yleisempää. Siinä missä Haikun läheisyys on lisääntynyt, Nora taasen on vähentänyt omaa syliaikaansa koneen äärellä. Vastapainoksi tyttö tulee useammin viereeni selatessani kännykkää esimerkiksi sängyllä.

Eritoten lisääntyneessä tavassa lämmittää se miten välinpitämätön Haiku on epämukavaa alustaa kohtaan. Tilaa olisi nukkua paljaalla pyyhkeelläkin, mutta yleensä sitä halutaan olla lähempänä ja kropan alle päätyy tavaraa penaalista harjoihin. 

"Hyvä päikkäripaikka ja on tuo tyynykin ihan ok."

"Kuhan saa olla lähellä."

Joskus ollaan vähän kauempana...

*tuuuh*

Kerroin syyskuussa meidän vuosipäivänä miten Haiku on ottanut suuria edistysaskelia sylissäolon kanssa. Yksi niistä on kantaminen. Haiku on ollut erittäin tarkka siitä, että kannettaessa sillä kaikki tassut ovat enemmän tai vähemmän tukevasti jotain alustaa (kättä) vasten. Onkohan tyttö joskus tiputettu ilman varoitusta, sillä tyttö meni aina aivan jäykäksi, jos joku tassu jäi tyhjän päälle.

Tässä vuoden sisään Haiku on alkanut tottua vähemmän tukevaan kantamiseen, jossa sen oma rooli kannattelemisessa on vähentynyt lopulta nollaan. Aloin treenaamaan siedättymistä etenkin hampaidenharjaustilanteissa. Haiku ei pidä harjauksista, joten sen sijaan, että laittaisin pesuvehkeet esille ja aloittaisin hipan, olen alkanut ottamaan  ensin pahaa-aavistamattoman kissan kiinni ja sitten vasta pesuvehkeet esiin. Tämä tarkoittaa, että tarvitsen toisen käden välineitä varten. Olemme myös treenanneet kantotilanteita muulloinkin.

Otin vastikään ensimmäisen todistusaineiston kehityksestä. Jouduin kuvaamaan väärällä kädellä ja useampi otos meni uusiksi. Tyttö oli todella kärsivällinen kuvattava eikä rimpuillut lainkaan. Mami on ylpeä.