lauantai 24. kesäkuuta 2017

Jalkapalloilua

Vierailin viime viikonloppuna viereisellä paikkakunnalla ystäväni luona. Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni, että olisi hauskaa opettaa kissoille jokin jalkapallotemppu.

Shoppailukierroksella kävimme pientavarakaupassa Flying tiger copenhagenissa. Aavistinkin, että se olisi liike, josta jalkapallorekvisiittaa kannattaisi etsiä, enkä pettynyt. Mukaan liikkeestä lähti Finger football -peli tuliaisiksi kisuille.


Kaikki kolme ovat olleet kiinnostuneita pelistä, vaikkakin Raku on kovasti yrittänyt varastaa muidenkin treenivuoroja.

Olemme treenanneet jalkapalloa nyt 3 kertaa, tytöt 2 kertaa. Joka kerralla kisut ovat päässeet enemmän jyvälle pelistä sekä pallon tarkoituksesta ja sitä myöten myös innostus on kasvanut. Kuvasin eilen juhannuksen kunniaksi videon Rakun treeneistä.



Temppu on helppo oppia ja rekvisiitaksi käy mikä vain palloa ja maalia muistuttava, esimeriksi foliopallo ja pahveista tehty maali.


Facebookin puolella kysyttiin miten opetin tempun. Olemme soveltaneet seuraavanlaista etenemistä:

1. Herätä kissan kiinnostus palloon tarjoamalla sitä nuuskittavaksi ja palkkaamalla kiinnostumisesta.
2. Aseta pallo maahan ja palkkaa tassukosketuksesta.
3. Palkkaa, kun kissa laittaa pallon liikkeelle.
4. Palkkaa, kun kissa koskettaa oikealla tassulla palloa (eli sillä tassulla, minkä avulla kissa saa pallon vieritettyä oikeaan suuntaan).
5. Palkkaa, kun kissa laittaa oikealla tassulla pallon liikkeelle.
6. Aseta pallo niin lähelle maalia, että onnistumisprosentti on mahdollisimman korkea ja palkkaa kun pallo menee maaliin. 
7. Ota mukaan käskysana, esim. "maali".
8. Siirrä vähitellen palloa kauemmas maalista ja palkkaa kun pallo menee maaliin.

Lisäsin kisuille haastetta aloittamalla treenit heti kentän keskiviivalta. Tempun vaikeustasoa voi säätää myös maalin koon avulla, meidän osalta tuon pelin maali oli juuri sopivan haasteellinen.Välillä Raku on mennyt hämilleen ja alkanut kaatamaan maalia pallon liikkeellelaiton sijaan, mutta jo tuossa 3. treenikerralla poitsu selvästi alkoi keskittymään enemmän maalitykkeilyyn kuin maalin kaatamiseen. Kun temppu on valmis, halutessaan haastetta voi tuoda vaihtelemalla maalin suuntaa.

"Testaan vaan tän pitävyyden!"

8 kommenttia:

  1. Raku on kyllä niin taitava!! Ihan oikea jalkapallopelaaja!! Joko sillä on oma manageri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pelataan sen verran pienillä kentillä, ettei ole tarvinut hirveästi manageerata, mutta kaipa mie niitä hommia hoidan. :DD

      Poista
  2. Kamalan hidas tuomari, palloa piti odotella ihan liian kauan. Huomasin ;D

    VastaaPoista
  3. Hauska temppu! Kiitos myös treeniohjeista, laitetaan to do -listalle!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Oisi hauskaa nähdä sitten teidän versio! :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ja vilkkaudestaan huolimatta mahtavan kärsivällinen mitä tulee temppuiluun. ♥

      Poista