perjantai 18. heinäkuuta 2014

Broilerisekoitus

Tähän asti olen tehnyt raakaruokasekoituksia ilman luuta. Broilerisekoitus on ollut haaveenani jo pitkään, mutta kaatunut aina motivaation puutteeseen. Viimein sain otettua itseäni niskasta kiinni. Tein tämän "kokeiluversiona" kolmisen kuukautta sitten, mutta koska yksi tärkeä osa, sydän, jäi uupumaan eläinkaupan ei-oo'n vuoksi, en halunnut tehdä siitä postausta. Sekoituksen tekeminen on hitusen työlämpää kuin jaotella osat eri pusseihin ja tarjoilla vaihtelevasti, mutta omaan silmään sekoitukset näyttävät nätimmältä, jäljentäähän ne myös paremmin luontaisia syömistilanteita, joissa saalis syödään kokonaisena, ei eri osia pitkin päivää. Tarjoilukin on ihanan vaivatonta, aivan kuin teollisella ruokinnalla, sillä valmiin sekoituksen kanssa ei tarvitse pohtia päivän menua tai muistaa ottaa ruokia sulamaan kuin vain kerran päivässä. Jos sekoituksen valmistamisesta tekisi rutiinin, se varmaan sujuisi sutjakkaammin. Vähintään yksi sekoitus per 2 kk, se on nyt tavoitteeni, yhdestä sekoituksesta tulee vajaan kahden viikon ruoka kahdelle kissalle.

Broilerisekoitus


700 g lihaista luuta
1,3 kg lihaa
800 g sydäntä
140 g maksaa
100 g kivipiiraa

1. Paloittele pieniksi, mutta jätä kissalle myös pureskeltavaa
2. Sekoita hyvin
3. Annostele pusseihin/rasioihin
4. Pakasta
(5. Lisäravinteet lisätään normaaliin tapaan tarjoilun yhteydessä.)

Käytin tässä luuna jauhettua broilerinsiipeä, sillä Raku ei tykkää kauloista ja on nihkeä syömään siipipaloja, riippuen niiden koosta. Ilman luiden pätkimistä säästin myös aikaa. Lihoina käytin rintafilettä, fileesuikaletta ja jauhelihaa. Fileesuikale ja jauheliha olivat sellaisessa muodossa, ettei niitä tarvinnut erikseen paloitella, mutta rinnan leikoin pureskeltaviksi paloiksi. Monesti raakaruokareseptit/sekoitukset sisältävät vain jauhettuja ainesosia, mikä toki helpottaa osien (liha, luu, sisäelin + mahd. lisukkeet) tasapainoista sekoitusta, mutta toisaalta se jättää arvokkaan hammastyön pois. Raakaruokinnallakin voi kertyä hammaskiveä, joten kannattaa panostaa hyvään hammashuoltoon.

Valmiina urakkaan. Fileesuikale unohtui jääkaappiin

"Saanko maistaa?"

Laittamalla pakastepussin ison juomalasin sisään pussittaminen on helpompaa ja vähemmän sotkuista.

Tähän lasiin mahtui n. 300 g

Ahkerat siivousapulaiset

Pussit odottamassa pakastusta

Ateria viimeistelty lohiöljyllä

Muokattu 7.5.2015: Osien suhteita muokattu

42 kommenttia:

  1. Onpa hienoa omatoimista puuhaa! Ja hienolta näyttää myös lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin näyttää tosi hyvältä ja kisut ovat vahvistaneet maukkauden. Rakulla on ollut nyt helteiden aikaan huono ruokahalu, mutta tätä on syönyt lautasen tyhjäksi. :)

      Poista
  2. Täällä on toistaiseksi vain tyydytty jauhelihan, possunsuikaileiden ja keitetyn kanan pussitukseen! Tätä voisi kyllä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistuu, jos päätätte kokeilla! :)

      Poista
  3. Näyttääpä houkuttelevalle, siis näin kissoja ajatellen. Harmi, ettei kumpikaan nirsoista söisi tuollaista, eikä sopeuttaminenkaan onnistu, ennen kuin löytyy ruoka, josta Devi todella tykkää... No, niitä aikoja odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oww, nirsoilu hankailoittaa kyllä paljon. Ahkerasti vain eri raakaruokia ja teollisia ja niiden koostumuksia testaamaan! :) Raakaruuistakin on hyvä testata sekä jauhettua että palalihoja ja eri eläimiä ja niiden osia, monet suosii palalihaa eikä välttämättä jauhettu maistu lainkaan. Joillakin saattaa olla toisin päin. :D Sydän (broilerin ja/tai possun) on yleensä tykätty ruoka, samoin broilerinfilee.

      Poista
  4. Kysyisin sun mielipidettä luista: Mun kissat ei siis syö mitään jauhettua (ei lihaa, ei sisäelin-luu-liha -sekoituksia, ei kertakaikkiaan mitään), mutta palat on ok. Kanankauloista ne tykkää, paloittelen ne saksilla yleensä kolmeen palaseen, hyvin maistuu. Emmin broilerinsiipien antamista, mutta mieli tekisi lisätä luiden osuutta ravinnossa. Oisko kaupan maustamattomat broilerinsiivet ok vai eläinkaupasta? Miten pieniksi kannataisi leikata? Tai mitä muuta luuta voisi antaa? Kiitos avustasi!
    Pipsun ja Miirun Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että palat kelpaa, parempi niin päin! :) Mie en ole nähnyt kaupoissa maustamattomia siipiä, joten olen käyttänyt eläinkaupan. Molemmat käy, ei pitäisi olla eroja, jos siis kaupastakin saa raakana. Ehkä ihmisille suunnatuissa olisi pienempi pakkauskoko eli parempi testaukseen.

      Jos tarkoitat siipeä yleisesti, paras antaa se kokonaisena niin kissalla on helpompi paloitella sitä itse (sama kaulan kanssa). :) Jos sekoitukseen, niin sen kokoisia, että ne niistä saa useita paloja = helpommin jaottuu tasaisesti useampaan pussiin, mutta että niitä joutuu puremaan. Vaikea sanoa tarkempaa kokoa, mie leikkelin silmämääräisesti ja vähän eri kokoisiksi. :D Jos kissa ei suostu syömään kokonaisena eikä siipeä tule sekoitukseen, silloin kannattaa paloitella niin isoiksi paloiksi kuin kissa suostuu syömään. Kaulan ja siiven lisäksi voi antaa broilerin selkää. :)

      Poista
    2. Kiitos paljon avustasi! Näitä lähdetään kokeilemaan.
      Pipsun ja Miirun Pirjo

      Poista
  5. Helteet ovat hävittäneet meidän kissoilta kaikki ruokahalut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä helteet on vaikuttaneet vain Rakuun, mutta tämä seos maistuu onneksi hyvin.

      Poista
  6. Onko tuossa niinkuin yhdessä pussissa yksi annos yhdelle kissalle vai kaikille kolmelle? :) Kuinka paljon lihaa per pussi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessä pussissa on päivän ruoka kahdelle kissalle. :) Nora on allerginen kanalle, joten se ei saa. Sekoitusta tuli vaihtelevasti 240 - 290 g per pussi. Pyrin tuohon 240 g (eli Haikulle n. 110 g ja Rakulle n. 130 g), mutta välillä tuli enemmän enkä jaksanut alkaa kippaamaan pois. :p

      Poista
  7. Tulin taas uudelleen lukemaan tätä ohjetta, kun tarkoitus olisi tehdä kolmelle kissalle tuota broilerisekoitusta. Olen lähdössä reissuun ja haluan helpottaa kissanhoitajan työtä, joten voinko sekoittaa joukkoon valmiiksi vitamiinitkin?

    Mulla on tallessa tällainen raakaruokaresepti, johon toivoisin kommenttejasi: n. 2kg lihaisia luita, 400g sydäntä, 200g maksaa, n. 3dl vettä, 4 keltuaista, 4000mg kalaöljyä, (luontaisia E- ja B-vitamiineja), jodipitoista suolaa 1,5 tl, 4 tl psylliumkuitua. Tuossa sun reseptissä ei ole keltuaisia ja kalaöljynkin annat varmaan erikseen, mutta jos nekin sekoittaisi mukaan niin päästäisiinkö lähelle tuossa sun laittamassa ohjeessa olevia määriä? Meillä kissat varmaan syö kuitenkin hoitoaikanakin osaksi valmisruokia, eli onko multicat silloin pakollinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sekoittaa vitamiinit, keltuaisia joutuu laittamaan tosi monta että niillä olisi haluttua vaikutusta (laittaisin 3 kg sekoitukseen vähintään 10), toki määrään vaikuttaa myös käyttääkö kuinka paljon keltuaisen lisäksi muita vitamiinilisiä, kuten tuossa reseptissäsi oli. E-vitamiini on herkkä pakastukselle, joten sekoitus tulisi syöttää mieluiten viikossa.

      Kissan ruokavaliossa lihaisia luita tulisi olla vain 1/3, jottei kalsiumin saanti nouse liian suureksi (poikkeuksena pennut), tuossa reseptissä sopiva määrä lihaisia luita olisi pyöristettynä 867 grammaa ja loput luiset osat korvattaisiin lihalla. Ja suola pois, muuten ok. :)

      Jos raaka on pääruokana, niin silloin tarvitaan lisäravinteet. Tuossa mainitsemassasi sekoituksessa ne onkin jo mukana, joten sitä syöttämällä Multicatia ei tarvita. :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! :) Mieluummin teen sekoituksen tuon sun laittaman ohjeen pohjalta ja laitan siihen vielä tarvittavan määrän keltuaisia ja psylliumia mukaan. Kissat syövät puolet päivän aterioista märkäruokaa, jossa tulee niitä vitamiineja vielä mukana. Minusta on hyvä, että kissat saavat hoitoaikanakin edes osittain raakaruokaa, koska se pitää kokemukseni mukaan paljon paremmin niiden nälän tunteen poissa kuin teollinen märkäruoka.

      Poista
    3. Voit laittaa myös kalaöljyä joukkoon niin tulee sekin annettua samalla. :)

      Poista
    4. Juu, eli jos teen sun ohjeen mukaan niin onko määrä suunnilleen tuo 4000mg? Kissojen painot ovat n. 4kg, 5kg ja 6kg eli eivät ole ihan samankokoisia. Voin tietty pyytää, että öljy laitetaan ruoka-annoksen päälle, kun sillä tavalla se on tähänkin mennessä uponnut. :)

      Poista
    5. Miun ohje on isompi, joten laittaisin 6000 mg. :) Voit laittaa kummin tahdot, itse pitäisin parempana lisätä öljyä erikseen.

      Poista
    6. Kiitos tiedosta! On se varmaan parempi lisätä erikseen.

      Poista
    7. Hei, ajattelin myös itse kokeilla kissoilleni raakaruokintaa tuolla sinun ohjeellasi, ovat kuitenkin tottuneet jo raakaan lihaan ja se onkin suurta herkkua! Ainut asia joka herätti mielessäni pienen kysymyksen koskien näitä vitamiinilisiä tähän ohjeeseen, elikkä kuinka paljon ja mitä eri vitamiinivalmisteita olsi hyvä lisätä, jotta kissani saisivat parhaan mahdollisen ruokavalion (= kiitos etukäteen vastausestasi !

      Poista
    8. Kiva kuulla! :) Meillä on ruokavaliossa vitamiinilisänä (myös tämän ohjeen kanssa) 1 tbl Multicatia/kissa 5 x viikossa ja kahtena pv kananmunankeltuainen. Näiden lisäksi lohiöljyä joka toinen päivä pieni loraus ja psylliumia teelusikan kärjellinen kuiduksi pari kertaa viikossa. Merilevää jodin saantiin iiihan pieni teelusikan kärjellinen/pv (Merilevästä/jodista juttua tulossa alkuviikosta, ei ole mainintaa vielä teksteissä).

      Poista
  8. Mieleeni tuli myös tälläinen, että riittääkö pelkkä kananmunankeltuainen antamaan kissalle kaikki vitamiinit? Entäs jos kissa ei pidäkkään keltuaisesta? Entäs tuo psyllium-jauhe, kuinka paljon sitä tulisi laittaa tuohon ohjeeseen vai tarevitseeko sitä lisätä ollenkaan ? (= kiitos vielä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu ruokavaliostakin. Keltuainen on vitamiini- ja kivennäisainerikasta syötävää, mutta ainoana vitamiininlähteenä en ehkä käyttäisi. E-vitamiinia ainakin laittaisin silloin lisää. Tykkään Multicatista, sillä siinä moni vitamiini (D,E,B't) täyttää tai lähes täyttää kissan päivittäiset suositusmäärät jo yhdellä tabletilla ja koska lihasta ja sisäelimistä saatava B-vitamiini on vesiliukoinen eli ylimääräinen poistuu virtsan mukana, ei haittaa vaikka B-vitskun saanti nousee suositusmäärän yläpuolelle. Silti, koska keltuainen on luonnollinen vitamiinilisä ja tarjoaa myös laadukasta rasvaa ja proteiinia, tykkään antaa sitäkin. :) Keltuainen ei ole pakollinen osa ruokavaliota, mutta erinomainen lisä kuitenkin.

      Mie tosiaan lisäisin lisäravinteet vasta tarjoilun yhteydessä, koen helpommaksi. :) Psylliumin tarve on yksilöllinen, jotkut kissat eivät tarvitse välttämättä lainkaan ja joillakin sitä pitää olla päivittäinen riittävästi mukana, jotta ulostaminen sujuu normaalisti (kuitu pehmentää ulostetta ja täten helpottaa ulostamista).

      Poista
  9. Hei!
    Blogisi on aivan loistava lähde tällaiselle aloittelevalle kissanomistajalle ja BARFfajalle. Tuli vaan sellainen vastaan, että kuinka paljon pelottaa nuo bakteerit? Törmäsin tällaiseen sivustoon kuin catinfo.org, jossa ainakin salmonellalla ja kavereilla peloteltiin kovin paljon, etenkin jos ostaa valmiiksi jauhettua lihaa. Sivujen pitäjä on kuitenkin jenkki, joten minusta tuntuu, että suomessa riskit eivät ole todellakaan samaa luokkaa.Tai ainakin toivon niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mui!

      Kiva että tykkäät! Raakaruokintaohjeisiin (ja täten myös tähän broilerisekoitukseen) on tullut muutoksia, mutta en ole vielä muokannut niitä teksteihini, huomenna olisi tarkoitus! :)

      Bakteeripelko on turha suomalaisessa tuotantolihassa ja etenkin kissojen ollessa kyseessä, ne kestävät salmonellan tapaisia bakteereja paljon paremmin kuin ihminen. Jenkeissä ja muualla maailmassa salmonella on Suomea (sekä Ruotsia ja Norjaa) huonommassa tilanteessa. Suomessa valvonta on erittäin tehokasta ja salmonellapositiivisia broileri- ja kalkkunakasvatuseriä on vain alle 0,4 % vuosittain. Eli voit syöttää huoletta lihaa raakana ja myös jauhettuna halutessasi, vaikka onkin parempi suosia kokonaisia paloja hammastyön vuoksi. :) Jauhetuissa lihoissa (koli)bakteeririski on hieman suurempi, mutta kissan vatsahapot on tehokkaita bakteereja vastaan ja kissojen ruuansulatus on liian nopea bakteerien tarvitsemalle itämisajalle. Ulkomaillakin, missä bakteeririskit ovat paljon suuremmat, on raakaruokittu kissoja menestyksekkäästi.

      Poista
  10. Moi! Innolla ahmin sivujasi (HUIPUT!) kun meidän kisuli viimeinkin suostuu syömään märkiksen lisäksi broitsun sydämiä, kivipiiraa ja broitsun sisäelinseosta. Kaikki on Maukas-sarjaa. Heitän sulle probleeman, jos jaksat kommentoida, mikä olis aivan mahtavaa! Mietityttää nimittäin päivittäinen vitamiiniannos kun en voi antaa Multicatia hiivaherkkyyden vuoksi (kutittaa). Olen aloitellut niin, että annan päivässä vanhoja märkiksiämme eli Power of Nature kana- tai kaniruokaa (pelkkää lihaslihaa+vitamiinit) 100g, Herrmann's Organic Chicken+Kamut ( filettä, kaulaa, munuaista, ei vitamiinilisää) max 50g ja 50g raakaa. Onkohan meillä toistaiseksi vitamiini/kalsiumlisän tarvetta :-/. Meillä on Power of Naturen Vitamiini+mineraalitabletteja, mutta niissä näyttää olevan (/päiväannos) kalsiumia vain 60mg, ja sisältävät myös fosforia 30mg, A-vitaminia on n. kolmannes Multicatista. E-vitamiinia on ihan ministi jos nyt oikein laskin. Kumma juttu! Tiedätkö mitään toista vitamiinia tilalle vai pärjäisiköhän raakoja lihoja sekoittaen ilman lisiä? Tuo broitsusekoituksesi olisi kyllä monipuolinen. Tarkoitus on lisätä raakaa ainakin puoleen päivätarjoilusta. Sulatitko muuten nuo Maukas-pötköt ja pakastit sitten uudelleen? Eivät ehdi kärsiä, jos nopsaan sekoittelee sörsselit?
    Iloisia kissanpäiviä 2015!
    -Tarja&Tidi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mui! Ihanaa, että raaka on lähtenyt maistumaan! :) Harmi kun Multicat ei sovi, mutta raakaruokinnan voi hyvinkin tehdä myös ilman sitä. :) A-vitamiinintarpeen saa tyydytettyä maksalla (esim. broilerinmaksaa 35 g/vk) ja D-vitamiinin kalalla (esim. silakkaa 40 g/vk, eri kalalajeissa vaihtelee pitoisuudet, joten tarkista määrä, jos haluat käyttää jotain toista rasvaista kalaa, silakka taitanee olla D-vitamiinipitoisin). E-vitamiini ja mieluusti myös B-vitamiini tuodaan lisäravinteena, esim. BE-liuoksena (http://www.petenkoiratarvike.com/koirat/tuote/probalans-be-balans/719089/, 2-3 tippaa riittää/pv). Katsoin vitamiinisaannit 4 kg kissalle, joten jos kisusi on isompi, niin kannattaa tarkistaa, että nuo määrät on riittävät. :)

      Multicat toisi myös kalsiumia ruokavalioon 100 mg (1 tbl) verran, joten se määrä tulee ottaa lisänä luista (=tarjota ohjeitani enemmän lihaista luuta) tai sitten kalsiumtablettina/jauheena, joista mie suosittelen jälkimmäistä eli lisäravinnetta. Luiden sisältämät kalsiumarvot tuntuvat muuttuvan useasti, joten jotta ainakin osa kalsiuminsaannista olisi varmasti oikealla annostuksella, kannattaa turvata se lisäravinteella.

      Hermann's ei ainakaan näytä, että ruuassa olisi mukana myös kalsiumia, joten parempi olettaa, ettei sitä ole. Tällöin teillä olisi kalsiumittoman ruuan osuus 50 % ruokavaliosta, joten kalsiumlisä on hyvä hankkia. :) Joko niin, että annat päivittäin myös lihaista luuta tai sitten kalsiumtabletilla, esim. Aptuksen Calphosum D-tabletti. Sitä antaisin 1/2 tbl/pv mukana olevan fosforin vuoksi. Siinä on mukana myös D-vitamiinia, mutta ei hirmuisesti. Puoli tablettia kattaa 4 kg kisun vähimmäisD-vitamiinin tarpeen 1/4 verran eli sillä ei ole vaikutusta muiden D-vitamiinilähteiden huomioimisessa. Kannattaa myös antaa 50 % ruokinnalla hieman maksaa ja kalaakin eikä E-vitamiinikaan olisi pahitteeksi, mutta näistä ei tarvitse olla täysi annostus kun osa A- ja D-vitamiineista tulee PONin märkäruuasta. :) PONin mineraalivalmisteet jättäisin ainakin noilla tiedoilla käyttämättä, ellet anna ns. yliannostuksella ja laske saannit kohtaamaan tarvetta. :)

      Broilerisekoitukseni on odottanut päivitystä jo lokakuusta asti, mutta jatkuvien raakaruokaohjemuutosten vuoksi en ole päässyt sitä muokkaamaan ajan tasalle. :( Tänään olin ajatellut sen tehdä, kiitos kommenttisi, mutta haluan vielä tarkennuksen raakaruokavalmistajalta erääseen asiaan ennen muokkaamista, joten kestää vielä hetki! :)

      Sulatan pötköt, kunnon sekoittaminen ei oikein onnistu muuten. :) Kisujen vatsahapot on tehokkaat ja kestää kahteen kertaan pakastetun lihan ilman vaikutusta.

      Iloisia kisunpäiviä teillekin! :)

      Poista
  11. Miten ihanan paneutuvainen tietopankki oletkaan!!! Kiitos tuhannesti avusta! Varmistaisin vielä, että eikö tuo Herrmann's Chicken+Kamut ruuassa oleva "chicken neck" olekaan luuta? Onko kaula vain jotain rustoa? Enkä muuten edes tiedä onko rusto sama ravintoarvoiltaan kuin luu:) Kirjoitin muuten väärin tuon Herrmann's-ruuan ainekset, pahoittelut, ei niissä munuaista olekaan vaan sydäntä eli siis rintaa, kaulaa ja sydäntä, vaikkei tuolla tässä yhteydessä olekaan merkitystä:) Tykkään toisaalta käyttää tuotakin ruokaa kun on luomua. Semmoinen ikävä juttu on, että meillä on epäily myös kala-allergiasta :( Kutinaa tuntuu tulevan myös kalaöljystä, mutta tutkailen asiaa vielä.. Täytyy sitten vain keksiä jotain D-vitamiinin lähteeksi ellei silakka käy (ei olla kokonaiseen vuoteen syöty kalaa). Muutenhan tuo meidän neidin paketti tulikin avullasi kuntoon, suurkiitos vielä! Tuo BE-liuos oli myös huippu vinkki!
    Sydämet ja kivipiirat suorastaan solisevat kurkusta alas. Uskon, ettei luisen lihan (vaikka jauhetun) lisääminen sekaan tuota ongelmaa.

    Intoa piukassa kiitämme ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo olla avuksi! ♥ Höh, jotenkin kokonaan sivuutin, että mainitsit kaulan ja zooplussan sivuillakaan en hahmottanut kurkkua kaulaksi. :DD Minun moka ja hyvä että huomasit, eli tosiaan siis Hermann'sissa on kalsiumia mukana! :) Osuutta ei mainita, mutta uskoisin, että sen verran kuitenkin, ettei lisäkalsiumia tarvita. Broilerin kalsium ei ole yhtä korkea kuin isompien eläinten, mutta niissäkin on kuitenkin kalsiumia. Luomu on hyvä juttu, itsekin käyttäisin enemmän, jos olisi rahaa. Luomukananmunia ostin kisuille, mutta ilmeisesti ne luomumunat nykyään tökkii kun luomu jätetään lautaselle. Kun koitin vapaan kanan munia niin ne kelpasi. :/ Hyvä toki että maistuu edes niin, mutta olisin halunnut käyttää mieluummin luomua. :D

      Voihan! Allergiat on kurjia ja kala-allergiat varsinkin. :/ Meillä tosin Nora pystyy syömään tonnikalaa ja lohta, mutta sardiini (ja ehkä seiti) näyttää aiheuttavan kutinaa, joten kannattaa silakkaa kuitenkin kokeilla. :) Jos ei muuten, niin D-vitamiinin voi ottaa myös ihmispuolelta tablettina (katsotaan se jos tarve tulee). Lohiöljykin saattaa joutua korvattavaksi, mutta siitäkin voit testata esim. nutrolinia, mikä on kalaöljyseos tai sitten mahdollisimman laadukasta lohiöljyä, esim. Salmopet on tehty tuoreesta lohesta eikä siinä ole lisäaineita. Jos kalaöljyt on pois pelistä, ihmispuolelta saa krilliöljyä. Kasviöljyt ei käy omega 3'n lähteeksi. :)

      Ihanaa, että siellä on innoissaan niin mami kuin kisukin. ♥ Mukavia raakailuhetkiä!

      Poista
  12. Kiitos jälleen! Palkään pahoin, että meiltä on kalaöljyt kokonana pois pelistä. Olen kokeillut Salmopetia, Nordic Naturals kalaöljyä ja saman firman krilliöljyä (pahin kutina ikinä) ja vielä Catoils kalaöljyä. Nyyh! Meille ei taida löytyä Omega 3 lähdettä. Löysin tosin kaapista Cats Countryn purkin koljasta valmistettuja herkkunappeja ja uskaltauduin antamaan sellaisen eilen ja tänään (100% koljafile, engl. haddock) ja kyljessä lukee "sisältää luonnollisia omega 3 rasvahappoja", ravintosisältö/100g: proteiinia 82%, rasvaa 0,7%, epäorgaaniset aineet 5,7%, kosteus 10,5%, NaCl 1,3%, 320 Kcal. Lisäaineeton. Toistaiseksi ei isompaa kutinaa, kop kop. Luin jostain, että 1g kuivattua kalaa vastaa n 100g tuoretta. Laskin, että kaksi koljapilleriä on tuon 1grammaa, joten ei kait niitä usein pitäisi antaa. Katsoin myös, että useassa valkoisessa kalassa on n. 200 mg omega 3:a/100g eli ehkä kuivatusta kalastakin sitä siis saisi. Anteeksi kun on niin pilipalipohdintaa, olen vain niin tuskissani tämän asian kanssa kun tiedän miten tärkeitä rasvahapot Tidille olisivat :(. Mutta ilouutisia on se, että neiti on tykästynyt raakaan aivan tositarkoituksella ja voitais varmaan milloin vain siirtyä 100% raakaan:)
    Olipa teillä mahtavia saalistuskuvia blogissa:) Tuo hintavertailu valaisi kyllä miten hinnat ovat nousseet, huh! Ja myös sen miten kallista teollinen märkis on!

    -Tarja&Tidi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Tosi kurja kun krillikin on pois pelistä. Onnistuisiko vielä tavallisen katkaravun testaus (enimmät suolat huuhdellaan pois juoksevassa vedessä)? Sitä voisi tarjota kerran tai pari viikkoon, niin tulisi omegaa sitä kautta ainakin hieman. Jos kuivatut kalaherkut ei aiheuta oireita niin niitäkin voi oikein hyvin antaa, niissäkin on omegaa mukana! :) Ei mitään eikä ole pilipalia, tosi mahtavaa, että olet tutkinut asiaa! :) Kissalle ei ole annettu omega 3-suositusmäärää, joten anna vaikka se 2 nappia/pv, mutta liiasta omega 3'sta ei ole haittaa, joten voit halutessasi antaa useammankin. :)

      Todellakin ilouutisia, ihanaa, Tidi!! ♥ Kiitos! Märkis tulee eritoten kalliiksi siinä kun sitä pitää syöttää enemmän kuin raakaa, jotta kisu tulee täyteen. :p

      Poista
    2. Taasen kiitos ja kumarrus! Katkaravut ei meillä uppoa valitettavasti kuin emännälle:) Tidi on hankala, mutta ihana:) Mitäs sanoisit uuni- tai pakastekuivatuista kuoreista? Noin 20% omega 3:a ja vain noin prossan verran omega 6:ta ja tuo pari kertaa viikossa. E-vitamiinin merkitys korostunee? Aion hankkia sitä mainitsemaasi BE-liuosta. Tiedätkö onko se ärtsyn makuista? Ei onneksi nuo kolja-herkkunapitkaan tunnu kutittavan. Jospa onkin niin, että valkoinen kala sopii paremmin :-/

      Ja muuten, märkäruoka alkaa jäämään lautaselle ja neiti vain istuu kkupin vieressä odottaen, että tulee sitä kunnon herkkua. Ai niin, jos en anna muuta maksaa niin kuinka usein uskaltaisit antaa Maukkaan broitskun sisäelinseosta. Siinä on 25% maksaa. Se tuntuu olevan ihan parasta herkkua ja kun siitä tulee kunnon punainen nesteliemi :)

      Kiitos Pilvi, että saatoit meidät raa'an syövereihin!

      Poista
    3. Oho, yleensä katkaravut on suurta herkkua kisuillekin. :D Kuorekin käy, jos kisu pystyy sitä syömään (meillä tuli Noralle oireita)! Kannattaa kuitenkin antaa useammin, vaikka 2-3 kuorea joka toinen päivä. :) Paljon kalaa sisältävässä ruokavaliossa E'n merkitys korostuu, mutta en näkisi tuota määrää vielä kriittisenä (jos kuitenkin haluat voit antaa 3 tippaa/pv liuosta). :) Liuoksen mausta en valitettavasti tiedä.

      Mahtavaa, Tidillä on hyvä maku! ;) ♥ Mie annan broilerinmaksaa 35 g/vk/kisu eli sisäelinseoksessa se olisi 140 g/vk. 25 g/vk maksaa on hyvä määrä myös eli 100 g siseä. Tuollakin määrällä A-vitamiinin tarve täyttyy reippaasti.

      Poista
  13. Hei! :)

    Kyselisin missä vaiheessa raakaruokinnan kohdalla pennulle ei enää tarvitse syöttää ns. extrakalsiumia? :) Märkäruuissa ohje taitaa mennä niin, että siinä vaiheessa kun kissa on vuoden tai leikattu, voi sen ruokavalion vaihtaa aikuisen ruokaan. Meneekö raakaruokinnan kanssa samansuuntaisesti?

    Meillä yritetään pikkuhiljaa vaihtaa kahden herkkämasuisen kisun ravintoa raakaan päin, kun masu tuntuu menevän varsinkin toisella sekaisin kaikesta teollisesta. Vanhempi kissoista on 1,5 vuotias, ja nuorempi leikkaamaton neiti vasta 6kk. Eli mietin, kuinka paljon enemmän pienelle pitäisi antaa kalsiumpitoista ruokaa kuin vanhemmalle?

    Entä onko sama, jos antaa molemmille samaa ruokaa, ja tämän lisäksi pienemmälle vielä kalsiumlisää (nyt on ollut kokeilussa Whiskasin kissanmaito, kun parista läheisestä apteekista ei löytynyt kalsiumlisää), vai onko kalsium parempi lisätä pennun ruokavalioon suurempana osuutena lihaista luuta?

    Kiitos vastauksestasi jo etukäteen! :)

    tv. Örkki-poika, Wilma-neiti ja ihmispalvelija Meri


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mui!

      Kissanpennuille voi syöttää samalla suhteella lihaista luuta kuin aikuisellekin, pentu saa kalsiumia määrällisesti enemmän syödessään aikuista enemmän ruokaa ja kasvukautena myös kalsiumin imeytyminen on tehokkaampaa. Varsinaista ekstrakalsiumia ei siis tarvita. :) Pentu tarvitsee vähintään 200 mg kalsiumia päivässä ja tämä tulee täyteen esim. 20 g broilerisiivellä. Hyvä kuitenkin olisi tarjota paljon tuota enemmän, mieluiten suhteen mukaan, eli kalsiumia tulisi fosforia enemmän, vähintään saman verran, päivittäin. Leikatuilla kisuilla energiantarve vähenee 30 %, mutta pennuilla silti kasvu jatkuu, joten ruokaa ei tulisi rajoittaa, ellei ole tarve. Peruskissoilla kasvu loppuu vuoden ikäisenä.

      Toivottavasti masu pysyy hyvänä raakaruuilla! ♥

      Poista
  14. Mahdollisesti tyhmä kysymys, mutta eikö noi pötköt ole pakastetuotteita? Tai siis, eikö ne joudu sulattamaan kertaalleen kun tekee nuo annospussit? Onko uudelleenpakastus ihan ok? Olen ihan uusi tässä kissojen BARF:ssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pötköt on tosiaan pakasteita ja jotta ne saisi tasaisesti sekoitettua, niiden on parasta antaa sulaa kokonaan. Uudelleenpakastus ei haittaa kissoja, niillä on sen verran tehokas ruuansulatus. :)

      Poista
  15. Hei!
    Aloittelen raakaruokintaa ja kyselen, paljonko jauhetussa broilerinsiivessä on kalsiumia eli paljonko sitä pitäisi päivässä syödä? Ja paljonko olet tälle sekoitukselle laskenut kalsiumia tulevan per päivä? Ajattelin, että broilerinsiipi voisi olla vähän miedompaa, että kissat tottuvat luun makuun ennen vahvempiin luihin siirtymistä.
    Laskin itse, että 25 grammassa jauhettua siipeä olisi 135,5mg kalsiumia, menikö ihan päin mäntyä? (Kyseessä Maukas jauhettu broilerin siipi ja tuotetiedot otettu Maukkaan kotisivuilta - Kalsiumia 5,42% 500g:sta.) Ja oliko kalsiumin tarve tosiaan 100mg/kissakilo/vrk (luin tämän muistaakseni viiruvarpaat-blogista)?
    Ravintolisistäkin olisi kysyttävää, onko Biokalk sopiva kalsiumvalmiste? Siinä olisi yhdessä tabletissa 240mg kalsiumia, fosforia 62mg. Vai tuleeko tuolla sitten liikaa fosforia lihan fosforin lisäksi?
    Minkä kokoisia omat kissasi ovat? Mietin, pystyisinkö ottaa tämän sekoituksen heti käyttöön, vai pitääkö sitä jotenkin muokata. Omista kissoistani toinen on laiha 4kg ja toisesta tulossa n.6-7kg (nyt 4,7kg). Tällä hetkellä syödään viljatonta märkäruokaa ja PoNin raksuja, raakaa lihaa silloin tällöin.
    Kai tämä epätietoisuus jossain vaiheessa helpottaa? Olisin tosi kiitollinen avusta, että pääsisin alkuun raakaruokinnan kanssa :)
    Terv. noviisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mui!

      Maukkaalla on valitettavasti vanhentuneet tiedot, Mushin päivitettyjen tietojen mukaan broilerinsiiven kalsium on 1160 mg/100 g ja fosfori 680 mg/100 g. 25 grammassa siipeä on siis 290 mg kalsiumia ja 170 mg fosforia. :)

      Tässä sekoituksessa on jauhettua siipeä 23,03 % eli 100 g sekoituksessa on siipeä 23 g. :) Sekoitukseen ei ole laskettu koko kalsiumtarvetta, vaan loppu tarpeesta tulee täyttää lisäravinteena. Yhtä oikeaa vastausta kalsiumin tarpeeseen ei ole. Milla (Viiruvarpaat) katsoo kalsiumissa milligrammamäärää ja minä taasen kalsium:fosfori-suhdetta. Minulla siis ei ole varsinaista milligrammasuositusta kalsiumille, vaan suosittelen katsomaan suhteen kohdilleen. Toki kuitenkin niin, että virallinen kalsiumtarve (45 mg/painokilo/vrk) täyttyy ja menee mieluusti ainakin vähän ylikin. :) Biokalk on hyvä tuote ja ei tule liikaa fosforia.

      Minulla on molemmat tätä syövät kissat 4,5 kg. :) Ei ole välttämätöntä muokata, tosin silloin kun teollinen on vielä isossa osassa ruokavaliota kannattaa harkita lähinnä lihojen ja lisäravinteiden antamista kaverina ja ottaa lihaisat luut ja maksa myöhemmässä vaiheessa mukaan.

      Helpottaa! Jokainen on joskus ollut aloittelija ja kokemuksen myötä itsevarmuuskin lisääntyy kun tarpeet ja saannit on laskettuna ja käytännön ruokinta alkaa tulla jo selkärangasta. :)

      Mukavaa raakailua! :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta, arvostan paljon sitä, että jaksat auttaa meitä aloittelijoita näissä asioissa! Nyt selkeni taas moni asia ja blogistasi on muutenkin ollut suuri apu nyt, kun olen yrittänyt päästä asioista jyvälle :)
      Päädyin laskemaan ihan itse omien kissojeni tarpeet (tästä blogista löytyneiden taulukoiden avulla!), ja teen myöhemmin omat sekoitukseni. Tuota suhdelukua taidan minäkin yrittää pitää kohdillaan.. Tähän asti ollaan kyllä syöty erilaisia lihoja, että nyt taitaa olla aika ottaa se suurempi askel raa´an ruuan (ja uusien lisäravinteiden) pariin. :)
      Pikkuhiljaa alkaa se punainen lanka löytyä, kun näitä tahkoaa tarpeeksi pitkään :D
      -se noviisi

      Poista
    3. Ilo olla avuksi! Hyvähyvä, siitä se lähtee! :)

      Poista