sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Enää viikko näyttelyyn!

Eijännitä.com. Vaikka olenkin saanut erittäin kattavan selosteen näyttelypäivän kulusta Rakun kasvattajalta, en vain pysty olemaan hermoilematta ja varmistamatta että kaikki menee tiptop. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin yllätykset jo muutenkin jännittävässä ja oudossa tilanteessa. Eilinen meni hyvin pitkälle hermoillessa kun kamppailin Rakun pesemispäätöksen kanssa. Ajattelin ensin etten pese, mutta foorumilla sain varmistuksen että parempi pelata varman päälle. Tänään on jo paljon rennompi fiilis. 

Ensi viikon lauantaina siis ollaan Helsingissä Rakun ja äitini kanssa ja sunnuntaina osallistutaan meidän ekaan näyttelyyn ever! Tai periaatteessa kahteen näyttelyyn, sillä osallistutaan myös varsinaisen näyttelyn ohella pidettävään american curlien erikoisnäyttelyyn. Surokin mukaan näyttelyyn osallistuu n. 30 curlia, mutten tiedä tarkoitetaanko tällä erikoisnäyttelyä vai varsinaista näyttelyä, anyway tosi jännä ja kiva päivä luvassa!

Rakulle kaikki matkatavarat on jo ostettu, äiti teki tosi kauniit verhot häkkiä varten ja Raku saa myös mukavan pedin sinne. Ruokapuolen hoitaa Natures:menu- ja Feline porta 21 -pussimärkäruuat, raakaruoka jäi pois varsinkin näyttelypäivän takia kun ei viitsi ottaa kylmälaukkua mukaan pelkästään pienen ruoka-annoksen vuoksi. Tarvittava hiekkamäärä matkaa varten pitää vielä tutkia.

Huomenna käyn ostamassa eläinkaupasta shampoon ja onkin pesun aika. Ajattelin ensin mennä pesemättömänä, mutta kuulemma tuomarit ovat tarkkoja turkin puhtaudesta ja vaikka Rakulla puhdas ja pehmoinen turkki onkin, ne varmaan hoksaavat jos ei ole pesty. Pesusta tulee mielenkiintoinen... :D

Aloitan myös varalta maitohappobakteerikuurin tiistaina, matka tulee taatusti olemaan stressaava kissalle, joten hyvä varautua vatsavaivojen varalta, vaikka ainakaan mökkireissuista ei ole mitään tullut. Myös feliway-suihke otetaan mukaan, toivottavasti se auttaa rauhoittumisessa. :)

Muistilistaa Rakun tavaroille:

- vahvistuskirje näyttelyyn
- rekisterikirja
- sähkönpoistaja-suihke
- feliway-suihke
- desifiointilappupaketti
- pumpulipuikkoja
- leluja hotelliin ja näyttelyyn
- matkahiekkalaatikko, hiekat ja lapio + pakastepusseja paakkuja varten
- ruoka ja ruokalautaset + herkkuja
- vesikippo
- alusta ja vara-alustat kantokoppan
- näyttelyverhot, pohja ja katto
- peti häkkiin
- maitohappobakteeripurkki

Viiiiiiikkkooooooo


4 kommenttia:

  1. Hih, minusta olisi hauska nähdä videota, miten muilla luonnistuu kissanpesuoperaatio... ;)

    Listaasi voisin lisäillä
    - piipunrasseja/nippusiteitä (häkin mahdollisiin kissanpitäväksi kuromisiin)
    - jokin nipsu tms, millä saa häkin oven kissankestäväksi
    - talouspaperia (koskaan ei voi tietää mihin sitä tarvitsee...)
    - vesipullo (niin itselle kuin kissallekin! Ei tarvitse pahimmassa ruuhkassa jonottaa täyttämään vesikuppia toiselle puolelle näyttelyhallia)
    - valjaat + hihna. Kaikki kissat eivät todellakaan viihdy koko näyttelypäivää häkissä, kivempi on sylissäkin pitää sitten kun tietää ettei kissa karkaa mihinkään

    - Itsellesi retkituoli ja eväät


    Turha sitä näyttelyä on jännittää. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. :D Mie en valitettavasti pysty kuvaamaan kun yksinäni joudun kisun pesemään ja varmaan tulee sen verran märkä seikkailu, etten uskalla ottaa kameraa samaan tilaan.

      Kiitos lisäyksistä, valjaat voisi tosiaan olla hyvä varalta, vaikken usko että Raku uskaltaisi sylistä lähteä. :)

      Jännitys kuuluu mulla asiaan. :D Nyt tosiaan on kuitenkin jo rennompi olo kun pikkuasiatkin alkaa selvetä ja varmasti viimeistään seuraava näyttely menee sitten jo ilman sen kummempia jännityksiä. :)

      Poista
  2. Täällä kohtalontoveri eli näyttelyiden ensikertalainen ja samaan paikkaan suuntaamassa kasvattajan ohjein :D Kissa on jo pesty ja blogiin tuli tämä operaatio itse asiassa kuvailtuakin :) Samoin kokosin listaa näyttelyyn tarvittavista tykötarpeista, mutta tästä sain vielä lisää vinkkejä, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kivaa, muitakin ensikertalaisia! :) Ehkä törmätään!

      Poista