torstai 30. elokuuta 2012

Haiku-äiti hoitaa

Nyt kävi niin, että kissujen oma rakas ihminen meni ja sai flunssan. Kannatti lähtä maanantai-iltana tunniksi ulos ohuiden sukkien kera. Kuumetta ei sentään, mutta nenu valuu lahjakkaasti ja olo aika tööt. Onneksi minulla on Haiku huolehtimassa, että olen ok. Se on selkeästi kiinnittänyt huomiota olotilaani ja seuraa minua tiiviisti ja pysyttelee lähellä. Ja siis, epähaikumaisen lähellä. Aamulla noustiin vain aamupalalle ja palattiin sitten hetkeksi unosille, koska olo oli sen verta kelju, että lisäuni oli välttämätön. Haiku nukkui ylimääräisen puolitoistatuntisen melkein naama kiinni omassani, vaikka yleensä Haiku kokee moisen läheisyyden nopeasti epämiellyttäväksi. Myöhemmin sohvalla maatessani se tuli taas viereeni nuttumaan. Ihanaa kun toinen niin välittää. <3 Rakukin kävi aamulla kainalossa kehräämässä, mutta meni sitten sängynviereiselle tyynylle nuttumaan. Muuten Rakukin pysytellyt koko päivän lähellä/sylissä, kuten normaalistikin. :)

Sanoin aamulla kissoille, että nyt on leikkiminen niiden omalla vastuulla, sillä en oikein uskalla riehua niiden kanssa, ettei tämä pahene. Kiltisti ovat leikkineet yksinään ja yhdessä, välillä olen niille heitellyt leluja noudettavaksi. Ruuan suhteen eivät sentäneen ole joustaneet, vaan ruokaa pitäisi saada ruoka-aikojen välilläkin. Jos satun jäämään keittiöön, tehdään klassinen kuolen ruokakupin eteen - temppu. jolle olen immuuni, mutta äiti aina lankeaa täällä käydessään.

On niin nälkä! Anna ruokaa!

Jospa se tästä pikkuhiljaa helpottaisi, Haikun ja Rakun hoivissa. <3

2 kommenttia:

  1. Ihana Haiku, kuulostaa ihan Natalialta! Olen itse tosi harvoin kipeä, mutta sitten kun olen niin en pääse sängystä ylös. Silloin Natalia tulee lähelle pyörimään ja leipomaan. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä että on hoitajia! Meilläkin kissat on kyllä tajunneet, ettei nyt ole kaikki ihan kohdallaan. Meillä eivät ole hirveän ahkeria vieressä nukkujia, mutta nyt on aina joku vieressä nukkumassa. Ja mielellään vielä peiton alla jalkaa vasten, normaalisti jos vieressä nukkuvat niin peiton päällä. Onneksi on nelijalkaisia hoitajia :)

    VastaaPoista