torstai 17. tammikuuta 2019

Sijoittuminen POROKin Vuoden Kissa 2018 -kisassa

Kotiyhdistyksemme Pohjoisen Rotukissayhdistyksen, POROKin, Vuoden Kissa 2018 -kisan tulokset on julkistettu ja wau, kaksikko sijoittui omissaan sarjoissaan pronssille!

Nora oli 3. paras kastraattinaaras!!
Koda oli 3. paras urospentu!!



Niin se harrastus imaisi mukaansa entistä syvemmin ja viime vuosi oli kotihiiri-minälleni melkoista muutoksen aikaa, sillä kissajuttujen ansiosta tuli matkusteltua enemmän kuin minään muuna vuonna tähän asti. Vuosi sisälsi yhteensä 6 upeaa näyttelyviikonloppua ja Kodan tuloon liittyen 2 pääkaupunkiseudun reissua (n. 700 km/suunta).

Noran vuoteen kuului 9 näyttelyä, joissa tyttö oli 4 x NOM (Tuomarin Paras) ja valmistui toiseksi korkeimpaan titteliin. Kodan vuoteen kuului 2 näyttelyä, joissa hävisi EX-kilpailussa kilpakumppanille, mutta tulokset riittivät silti sijoittumiseen!

"Kauan tässä pitää vielä olla?"

"Jos herkku ei tule miun luo, mie tulen herkun luo!"

Tänä vuonna oli tarkoitus käydä molempien kanssa vain meidän lähinäyttelyissä eli 3 näyttelyviikonloppua alkaen POROKin heinäkuun näyttelystä, mutta niin vain me nyt sitten Kodan kanssa osallistutaankin jo maaliskuiseen POH-KISin (Pohjanmaan Rotukissayhdistys) näyttelyyn Kokkolassa! Näyttely on tuplanäyttely eli se sisältää 2 näyttelyä/1 pv. Lauantaina on kategoriat 2,3 ja kotikissat ja sunnuntaina kategoriat 1 ja 4. 

Toivottavasti nähdään Kokkolassa su 10.3.! Se on myös Kodan ensimmäinen ja viimeinen osallistuminen junioriluokassa, sillä poitsu on tuolloin viikkoa vajaa 10 kk, jonka jälkeen siirrytään aikuisiin. 

Olen kuulunut POH-KISiin siitä lähtien, kun Rakun kasvattaja lisäsi meidät sinne vuonna 2012, joten kiva päästä nyt kokemaan POH-KISinkin näyttely!

PS. Minun pieni Nora-orava saa tämän vuoden syksystä lähtien osallistua myös veteraaniluokkaan saavuttaessaan elokuussa 7 vuoden iän. Apuva.

"Saanko miekin herkkuja jooooooo?"

5 kommenttia:

  1. Paljon onnea hienoista sijoituksista! Me lähdemme lauantaina pennun kanssa näyttelyyn ja emo tulee tueksi myös, vaikka edelleen vähän laihanpuoleinen onkin. Karvat sentään ovat lisääntymässä korvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Piän kovasti peukkuja teille! ♥ Pitääpä muistaa pitää Pinkkitassutkin seurannassa Omakissan tuloksissa. :D ♥

      Poista
  2. Näin tämän vasta nyt. Suuret onnittelut!

    VastaaPoista